Ihan oikea Matti ei ole poliitikko vaan entinen mäkihyppääjä.
Silloin kun sankari joi vielä maitoa, kuten mainoksessa kehuttiin, hän ajoi hopeanvärisellä autolla. Matti oli suurin ihminen, jonka lapsena näin. Kuningas.
Kuusamon koululaisilla oli tapana seurata 80-luvulla mäkimontussa harjoitukset, karsinnat, kisat, kaikki. Jokainen pieni silmäpari odotti hetkeä, jolloin mäelle nousevaa lumista väylää pitkin kaartaisi kiiltävä Saab-turbo.
Autossa soi oikea rokki. Hurriganes tai jotakin.
Matti tuli milloin halusi. Hän ei kulkenut muun porukan mukana tai noudattanut aikatauluja. Hän tuli kun tuli, jos tuli.
Tieto sankarin saapumisesta levisi heti mäkimontussa. Taskussa oli valmiina lehtiö ja lyijykynä, kuin toimittajalla ainakin. Jokainen toivoi saavansa aidon nimikirjoituksen.
Ne olivat kortilla, sillä Matti vaihtoi autonsa etuistuimella mäkimonot jalkaan välittämättä ihailijoista. Hän katsoi vain ylimalkaisesti ympärilleen rennosti heilahtelevan, pitkän polkkatukkansa takaa.
Aito nimmari oli arvokasta kauppatavaraa välitunneilla. Kerran joku kaveri onnistui sen saamaan, kun ei väijynyt auton luona. Poika oli mennyt alarinteen rappusten luo, jossa kukaan muu ei älynnyt odotella.
Väärennöksiäkin yritettiin kaupitella.
Matti lensi kuin kaksitasolentokone. Sukset aavistuksen aurassa ja aavistuksen sivulle, mutta kroppa suoraan eteenpäin. Se oli kaikista tehokkain tyyli, eikä kukaan osannut sitä jäljitellä.
Pekka Suorsa lensi kokonaan sivuttain. Kerrankin Suorsa hyppäsi 11 kertaa päivän aikana Rukan isosta mäestä, vaikka mäkeen piti silloin vielä nousta jalan. Aina hyppy lensi aivan alastulorinteen reunaan, ja mäkimontun pojat odottivat, milloin leveys ei enää riittäisi.
Pentti Kokkosen sukset olivat aurassa. Silläkään tyylillä ei aivan pärjännyt itse kuninkaalle.
Kaiken huippu oli ruotsalainen Jan Boklöv, joka vetäisi suksensa irvokkaaseen v-tyyliin. Yhtenä vuonna kisat piti katsoa aivan hyppyrinnokan vierestä Boklövin takia. Voi sitä riemua, kun mies vetäisi sukset haralleen heti nokalla.
Matin ponnistus toimi kuin jääkiekkomaila rannelaukauksessa. Hän virittyi ponnistukseen koko hyppyrimäen kourun ajan ja ampaisi lopulta kuin tykinsuusta oikeaan suuntaan.
Näin poikakööri oli näkevinään. Kerran se oli kuulevinaan huhun, että Matti olisi ollut humalassa Kuusamon kirkolla ennen kilpailupäivää.
Sitten hypyt alkoivat pidentyä. Pienet mäet menettivät arvostuksensa. Yleisö halusi kovempaa ja rajumpaa menoa. Urheilijoista piti tulla luikkuja liitäjiä. Anorektikko pärjäsi paremmin kuin riuska ponnistaja.
Urheilijoista tuli välineitä, joiden tärkein tehtävä oli näyttää suksensa merkki tv-kameralle.
Matti ei oppinut v-tyyliä.
Silti yleisö halusi hänet, ja sai. Nyt yleisö saa haluamansa myös elokuvateattereissa, jossa Matin lento jatkuu. Hän antaa yhä setelille jalat, aivan kuten useimmat muutkin urheilijat.
Helsingin Sanomien Kuukausiliite julkaisi syksyllä Ilkka Malmbergin jutun Mervi Tapolasta. Juttu päättyi siihen, kun aamu-uinnilta palaava Mervi tapasi veljensä olohuoneessa olympiavoittaja Matti Nykäsen.
Tämäkin kirjoitus päättykööt siihen. Loppu on korppikotkille.