Keski- ja Ylä-Lapissa kylmenevä sää on pannut vauhtia myös autoilijoihin. Lapin Kumi Oy:n Sodankylän liikkeessä renkaanvaihtajia oli maanantaina jonoksi asti.
Varsinkin pohjoiseen ajavat tietävät, että tunturissa myös valtatie saattaa olla liukas, vaikka muualla pitoa riittäisikin.
Renkaanvaihtoon saapui myös sodankyläläinen Onni Soilanterä, jonka tarkoituksena on ajella autollaan loppuviikosta Luoteis-Norjassa sijaitsevalle Arnöyn saarelle. Skibotnista saarelle on vielä useamman tunnin matka.
"Kesärenkailla sinne ei enää ole asiaa, sillä Ruijassa säät vaihtelevat vielä nopeammin kuin Lapissa. Norjassa autoilijan pitää varautua siihen, että vuorenrinteillä tie on aivan toisenlainen kuin merenrannalla. Lisäksi lumisateet saattavat yllättää autoilijan jo lokakuussa", hän kertoo.
Viikonvaihteessa ja maanantaina Lapin säätila vaihteli nolla-asteen molemmin puolin. Tiet olivat kuitenkin pääosin sulia.
Poikkeuksen muodostivat tunturialueet. Sunnuntai-iltana ulkopaikkakuntalaisen ohjaama pakettiauto suistui Saariselän pohjoispuolelle laskevassa niin sanotussa Magneettimäessä ojaan pyörähtäen keulan kautta ympäri.
Ajoneuvo vaurioitui pahoin, mutta neljä autossa ollutta miestä selvisi rytäkästä lievin vammoin. Tapahtumahetkellä Saariselällä satoi vettä. Asfalttitiellä vesi jäätyi erittäin liukkaaksi pinnaksi.
Liikenteen kannalta sää jatkuu Lapissa paikoitellen hankalana myös tänään tiistaina. Lumi- tai räntäsateen sekä tienpintojen jäätymisen vuoksi ajokeli saattaa olla huono myös Taivalkoskella ja Kuusamossa.
Keskiviikkona ilmavirtaus kääntyy pohjoiseen ja sää viilenee. Pilvisyys on runsasta, ja vähäisiä lumi- tai räntäsateita liikkuu Lapin yli etelään. Torstaina ja perjantaina säähän vaikuttaa korkeapaine, joten sää on poutaista ja aurinkoista.
Päivälämpötila on keskiviikkona vähän nollan molemmin puolin, torstaina ja perjantaina 0...-5 astetta. Öisin on pakkasta 1...5 astetta, mutta perjantain vastaisena yönä on kylmempää.