Autot, joiden takaosan suuttimista tulee savua, aloittivat aamuyöllä mutkittelevan ajonsa. Ne kiemurtelevat lokakuuhun asti rengasseokset kuplien teitä, jotka tieinsinöörit suunnittelivat pikkujoulujensa jatkoilla.
Noin kolme suomalaista potraa kääpiötäkin verhoutuu ahtaan paikan kammioonsa, lyö kylän suurimman kypärän päähän ja polttaa avoautollaan kumia.
Poliisi sakottaa vain katsojia, vaikka monikansallisen korttelirallin - suomalaisella yöversiolla on osuvampi nimi - suurimmat rikolliset löytyvät melusaastetta jumputtavista mikroautoista.
Liikennesäännöistä ja nopeusrajoituksista välittämättä ne ohittelevat oikealta puolen ja jopa paikallisen tonnitalkoolaisen siistimiä nurmikoita kuopien.
Matkanteko oli toisenlaista pääsiäisen alla vuonna 1996.
Kauhtunut, ilmeisesti kierosilmäisen katsastusmiehen hyväksymä häkäbussi kiskotti Via Balticaa etelään kohti Unkaria. Matkalla oli jalkapallojoukkueellinen nuorukaisia, yksi taiteilija, lihanleikkaaja-taksikuski sekä muutama sähkömies.
Keltamusta paholainen ei edes pystynyt ylinopeuteen. Valtaväylän irvikuvalla, opastamattomalla kinttupolulla hengissä pysyminen oli tärkeämpää kuin ohittaminen, kun isot hiiret olivat nakertaneet asvaltista makupaloja.
Retken varsinainen kasvatustieteellinen osuus muhi sukkahielle ja kainalokarvoille haisevan bussin takaosassa, nuhjuisessa sököringissä.
Las Vegas on pokerin pelaamisen yliopisto ja Master of Business Administration -tutkinto, mutta palloilupoppoon sökörinki on pokerin peruskoulu, kauppakoulu sekä lukio.
Lehdet pullottavat juttuja menestyvistä (netti)pokerin pelaajista. Siitä, kuinka työttömät, pelihimoiset nuoret miehet löysivät suunnan elämälleen - sekä tavan kiertää veroja.
Miksi kansikuvista puuttuu se massa, joka rahoittaa touhun? Missä ne sosiaaliluukulle ajetut poloiset, jotka luulivat, että viimeistään seuraavalla jaolla potti on heidän?
Tai seuraavalla. Pakko olla ainakin sitä seuraavalla.
Pokeri on huijausta. Epärehelliset pärjäävät. Ne, jotka pystyvät parhaiten valehtelemaan korttinsa, voittavat. Ne, jotka nokittavat silloin, kun kädessä on hai ja passaavat silloin, kun kourasta löytyy reetiväri. Vuonna 1996 ei tarvittu aurinkolaseja, ylimielisiä puheita tai tiukkaa tuijotusta tyhjyyteen. Tarvittiin vain kuluneet kortit ja kolikot.
Peli oli reilua. Se voitti, jolla oli paras käsi.
Pääsiäisen, kärsimysjuhlan merkitys, kirkastui neljän miehen korttipöydän vaaleimmalle viikingille, kun hän paastosi ilman voittoa lähes läpi koko Puolan, kahdeksan tuntia.
Viimein noin neljän markan arvoinen voittopotti osui tappioristiä perässään raahanneen pelurin kohdalle. Se tapahtui varsovalaisessa tasoristeyksessä. Se hetki maistui hävinneille paremmalta kuin yksikään heidän omista voitoistaan. Rujo maisemakin näytti kauniilta.
Pokeri on joukkuepeli - joukkueena voitetaan, joukkueena hävitään. Puola oli pokeripelin suola.
Entäs nyt? Pokeriringit parkkeeraavat tietokoneruudulle bussinperän sijaan, ja peli on maustettu texasilaisittain. Mutta periaate on sama: laillisesti varastamista.
Tappioista vaietaan. Vain voittajat muistetaan.