ululainen Niina Jääskeläinen, 19, uskoi vielä pari vuotta sitten, ettei eläisi parikymppiseksi.
Hän eli synkkien ajatusten keskellä. "Olin niin väsynyt kulissien kannatteluun, että toivoin auton ajavan ylitseni", Jääskeläinen sanoo.
Hän oli kannatellut kulisseja ala-asteelta saakka, jolloin hänen vanhempansa erosivat. Ero laukaisi hänessä ahdistuksen ja masennuksen. Hän ryhtyi näpistelemään ja pinnaamaan koulusta.
Ala-asteen viidennellä luokalla Jääskeläinen alkoi viillellä itseään. Hieman myöhemmin hän sairastui syömishäiriöön.
Hän ei osaa sanoa, miksi ryhtyi satuttamaan itseään.
"Voi olla, että keksin viiltelyn ihan itse, tai sitten luin viiltelystä jostain nuortenlehdestä ja päätin itsekin kokeilla."
Tutkija, FT Marja-Liisa Rissasen mukaan viiltely alkaa yleensä 13-14-vuotiaana. Se on tunnusomaisesti tyttöjen tapa, mutta brittitutkimusten mukaan myös poikien viiltely on lisääntynyt.
Rissasen mukaan viiltely on kuin hätähuuto; nuori yrittää saada apua pahaan oloonsa.
"Usein viiltelemään ryhtynyt nuori on yrittänyt jo saada apua ongelmiinsa, mutta ei ole tullut kuulluksi. Nuori kokee, että häntä vaaditaan selviytymään yksin."
Kun Jääskeläinen oireili näpistelemällä ja pinnaamalla, hänen ongelmiaan ei otettu vakavasti. "Perheneuvolassa äidilleni sanottiin vain, että onpas sinulla reippaan oloinen tyttö."
Lähetteen psykiatriselle osastolle Jääskeläinen sai vasta, kun hänen viiltelynsä tuli puheeksi perheneuvolassa. Osastohoidossa kului lopulta kaksi kuukautta.
"Osastolle joutuminen ei tuntunut ahdistavalta. Oli helpottavaa, kun ympärillä oli kohtalotovereita."
Jääskeläinen kokee, että hänen syömishäiriössään ja viiltelyssään oli kyse samasta asiasta, pahasta olosta. Vaivat oireilivat vuorotellen.
"Syömishäiriöstä paraneminen on ollut ehkä viiltelyäkin vaikeampaa, sillä ihminen voi elää ilman viiltelyä, mutta ruokaa on pakko oppia syömään normaalisti."
Viiltelijän pahin vihollinen katsoo peilistä. Siksi paranemisenkin on lähdettävä ennen kaikkea itsestä.
"Kun katson vanhoja valokuviani, näen olemuksestani, miten siihen aikaan suoritin elämääni."
Hän kokee, että viiltely ja syömishäiriö saivat hänet käyttäytymään vastoin hänen oikeaa luonnettaan. Boheemista luonnonlapsesta tuli neuroottinen perfektionisti.
Jääskeläinen alkoi toipua lukion aloitettuaan. Hän kävi terapiassa ja asui lastenkoti Heinäsalmessa. Oulun Suomalaisen yhteiskoulun lukion draamatunneilla oli mahdollisuus käsitellä omia tunteitaan.
Wanhojen tanssit olivat hänelle tärkeä käännekohta. "Sain hyviä fiiliksiä ja ajattelin, että ehkä minun ei tarvitsekaan enää rääkätä ja satuttaa itseäni."
Vanhemmilta vaaditaan tarkkoja silmiä, jotta he näkevät lapsensa ahdistuksen. Jääskeläisen äiti huomasi tyttärensä ongelmat nopeasti.
"Asiasta oli alussa hyvin vaikea puhua. Jälkikäteen on tuntunut hyvältä, että äitini välitti."
Jääskeläinen korostaa, ettei vanhempien pidä syyttää itseään lapsensa vaikeuksista.
Rissasen mukaan vanhempien hälytyskellojen pitäisi soida, jos lapsi vetäytyy kontakteista ja hänen persoonallisuutensa muuttuu.
"Iloinen ja ulospäinsuuntautunut nuori saattaa muuttua synkäksi ja sulkeutuneeksi. Hän pukeutuu pitkähihaisiin paitoihin ja peittelee kehoaan. Silloin kyseessä voi olla viiltely. Useimmiten nuoret viiltelevät käsiään, jalkojaan ja vatsaansa."
Paraneminen on tuntunut Jääskeläisestä vapauttavalta.
"Kun aloin parantua, huomasin, miten paljon ajatuksiini jäi tilaa. Siihen asti viiltely täytti ajatukseni. Näin jokaisen terävän esineen välineenä, jolla voisin satuttaa itseäni."
Tällä hetkellä Jääskeläinen elää elämänsä parasta aikaa. Vuosi sitten hän muutti omaan yksiöön Oulun keskustaan. Hieman myöhemmin löytyi rinnalle poikaystävä.
Hän tekee vapaaehtoistyötä Pohjois-Suomen syömishäiriöperheet ry:ssä ja toimii ohjaajana seurakunnan kerhoissa ja leireillä.
Tänä keväänä hän saa ylioppilaslakin.
"Sen jälkeen pidän välivuoden tai pyrin opiskelemaan toimintaterapeutiksi.Voin nyt hyvin ja olen onnellinen."