Pääkirjoitus

Viik­ko­ra­hat herk­kui­hin

Suomalaislapset saavat vanhemmiltaan viikkorahaa keskimäärin seitsemän ja puolen euron verran.

Suomalaislapset saavat vanhemmiltaan viikkorahaa keskimäärin seitsemän ja puolen euron verran. Summa on asiaa selvittäneen Nordean mukaan suunnilleen yhtä suuri kuin ruotsalaislapsilla.

Lasten viikko- ja kuukausirahana vuosittain kuittaama summa on niin suuri, että sillä on yleistä taloudellista merkitystä. Suomessa viikko- ja kuukausirahat vastaavat yhteensä noin puolta valtion lasten vanhemmille maksamien lapsilisien määrästä.

Lasten ja nuorten on tiedetty tähänkin saakka olevan rahankäytössään suuria päätöksentekijöitä. Kauppa on oivaltanut tämän jo vuosia sitten ja suunnannut määrätietoisesti kasvavan osan mainonnastaan juuri nuorisolle. Nyt tehdyn selvityksen mukaan taskurahoilla ostetaan eniten makeisia, hampurilaisia, sipsejä ja musiikkiäänitteitä. Yllättävä tutkimustulos ei myöskään ole se, että mitä syrjäisemmällä Itä- ja Pohjois-Suomessa asutaan, sitä pienemmät ja epäsäännöllisemmät viikko- ja kuukausirahat ovat.

Eläminen aivan ilman omaa rahaa saattaisi olla tämän päivän nuorille kohtuullisen vaikeaa, sillä kovin vähän tämän päivän Suomessa mitään aivan ilmaista on tarjolla.

Toivoa sopii, että runsaasti käyttörahaa saavat lapset alkuunsa opettelisivat rahankäytössään huolellisiksi ja harkitseviksi. Tietysti osa viikkorahasta kuluu hetken tarpeisiin, mutta sen käytöllä voitaisiin opetella myös tavoitteellista säästämistä. Lohduttava on niin ikään tieto, että vanhemmat edellyttävät viikkorahan tienaamista vaikkapa kotitöitä tekemällä. Koskapa maailmassa ei juuri mikään ilmaista ole, on se hyvä oppia myös kotona jo lapsesta pitäen.