Viih­teen kuu­lui­suu­det ja in­tiaa­ni­ve­ri

Vielä muutama vuosikymmen sitten intiaaniverenperinnön tunnustaminen oli amerikkalaiselle valtaväestölle arempi asia. Toisin on nykyään. USA:n kaksi ja puolisataamiljoonaisesta väestöstä ehkä kymmenesosalla on intiaaniverenperintöä suvuissaan.

-

Oulu

Vielä muutama vuosikymmen sitten intiaaniverenperinnön tunnustaminen oli amerikkalaiselle valtaväestölle arempi asia. Toisin on nykyään. USA:n kaksi ja puolisataamiljoonaisesta väestöstä ehkä kymmenesosalla on intiaaniverenperintöä suvuissaan.

Varsinainen intiaaniväestö kasvaa myös hyvää vauhtia: nykyisellään heitä on parisen miljoonaa, joista tosin täysin puhdasverisiä vain pienempi osa. Intiaaniesivanhempia jäljitetäänkin innokkaasti sukututkimusseuroissa ja muun muassa internetpalvelimien avulla, jotka tarjoavat erinomaisen kätevän väylän arkistolähteiden äärelle.

Intiaaniveri on 'cool' ja useimmiten myös ylpeyden aihe. Monet julkisuuden henkilöt ovat tuoneet alkuperäisamerikkalaisen sukutaustansa esiin korostaakseen isänmaallista juurevuuttaan tai muuten vain kohottaakseen aitoamerikkalaista imagoaan.

Joukossa on myös monia viihdemaailman kuuluisuuksia: elokuvatähtiä, laulajia ja muita huippuesiintyjiä. Vaikka monille amerikkalaisille kyseisten henkilöiden intiaanitaustat lienevät ainakin kuulopuheilta tuttuja, useimmat seuraavista nimistä yllättävät kyllä ainakin meidät suomalaiset.



Pocahontasin
jäljillä…


Kuten kaikissa sukututkimuksissa, on intiaaniverenjuurienkin etsinnän yhtenä kantavana motiivina useimmiten halu löytää kunniakkaita esivanhempia. Niinpä siirtomaakauden ja intiaanisotien historian merkkihenkilöt ovat ensisijaisia kohteita.

Yksi suosituimpia amerikkalaisen sukututkimuksen etsinnän kohteita on löytää linkkejä sukuhaaroihin, jotka johtavat Pocahontasiin, 1600-luvun alussa Virginiassa eläneeseen intiaaniprinsessaan, joka avioitui John Rolfe -nimisen englantilaismiehen kanssa.

Heidän pojastaan Thomasista alkoivat sukulinjat, joista monet ovat sittemmin löytäneet esivanhempansa. Meillä Suomessakin asuu heistä yksi, uskontotieteen dosentti Thomas McElwain - sukujuuriltaan Appalakkien irokeesi.

Paitsi kuuluisat henkilöyhteydet ovat myös tietyt intiaaniheimot erityisasemassa kun jäljitetään sukulinjoja alkuperäisiin amerikkalaisiin. Heimot, joilla on ollut huomattava rooli Amerikan siirtomaahistoriassa tai saaneet osakseen romanttista ihailua esimerkiksi urhoollisen puolustustaistelunsa ansiosta, ovat tietenkin ensisijaisen ylpeyden aihe verenperinnöstä puhuttaessa. Sellaisia ovat muun muassa irokeesit, delawaret, shawniit, cherokeet, lakotat, apachit ja chochtawit.

Aivan erityinen asema näistä on cherokeilla, sillä jostakin syystä selvästi suurin osa kuuluisuuksista (ja ilmeisesti myös tavallisista kansalaisista) tunnustaa cherokii-verenperinnön itsessään. Tähän on kyllä historiallisesti hyvät syynsä.

Cherokiit olivat runsaslukuinen heimo, joka alun perin asutti Appalakkivuorten eteläosia nykyisessä Tennesseessä ja Georgiassa. He kuuluivat USA:n kaakkoisalueen viiden ns. 'sivilisoituneen' intiaaniheimon ryhmään (muut olivat: chochtawit, chicksawit, creekit ja seminolet) 1800-luvun alussa.

Nämä heimot pyrkivät omaksumaan mahdollisimman paljon valkoisen valtakulttuurin tapoja muun muassa tullakseen tunnustetuksi itsenäisinä kansakuntina Yhdysvaltojen vaikutuspiirissä.

Cherokiit menivät tässä 'edistyksessä' pisimmälle: he loivat oman kirjakielen ja kävivät pitkään tasavertaisesta kamppailua oikeuksistaan niin Georgian osavaltion kuin liittovaltionkin tuomioistuimissa.

Cherokiiden ja muidenkin 'sivilisoituneiden' heimojen parissa solmittiin näihin aikoihin paljon seka-avioliittoja alueen valkoisten uudisasukkaiden kanssa. Kun kuulussa Creek-sodassa kunnostautunut kenraali Andrew Jackson valittiin presidentiksi ja ryhtyi toteuttamaan tylyä intiaaniheimojen länteenkarkoituspolitiikkaa, oli cherokiidenkin lähdettävä. Pakkomuutto tunnetaan historiassa nimellä Kyynelten tie ja se suuntautui vastaperustettuun Oklahoman intiaaniterritorioon.

Oklahoman intiaanikansojen sulatusuuni on sittemmin tuottanut paljon rotusekoittumista myös valkoiseen pääväestöön. Cherokiit ovat nykyisin Yhdysvaltain suurin intiaaniheimo: yli 300 000, joista tosin lähes kaikki ovat sekaverisiä.



Elvis - Puoliverinen


Viihdetaitelija ja Hollywoodin elokuvatähti Elvis Presley lienee kaikkien aikojen kuuluisin intiaaniesivanhempien vesa, vaikkakaan edes kaikki rockin-kuninkaan fanit eivät ole asiasta tietoisia.

Elvis itse antoi asiasta aika suoraviivaistakin vihiä esimerkiksi elokuvissaan. Hän esiintyi puoliverisenä elokuvassa Flaming Star (Puoliverinen) ja G.I. Bluesissa on kohtaus, missä hän armeijatoverilleen kertoo olevansa osittain cherokee.

Elviksen intiaanitausta juontuu pääosin hänen äitinsä sukulinjan kautta, joskin isänkin suvun puolella seka-avioliittoja intiaanien kanssa solmittiin. Äiti Gladys oli tumma ja Elvis itsekin suosi sinisenmustaa värjättyä kuontaloa lähes koko aikuisikänsä ajan.

Elviksen äidin isovanhempien äiti oli Morning Dove White, puhdasverinen cherokee, joka avioitui skottilaista ja irlantilaista syntyperää olevan William Mansell -nimisen uudisasukkaan kanssa Tennesseessä vuonna 1818.

Pariskunta muutti pian kuitenkin Alabamaan, jossa he menestyivät varsin hyvin. Heille syntyi kolme lasta, joista vanhin John Mansell jatkoi sukuhaaraa Gladysiin ja Elvikseen. Sukua muutti sittemmin myös Mississipin osavaltion pohjoisosaan, pieneen Tupelon kaupunkiin, jossa Elviksin syntyi.

Tupelon seutu oli vanhaa chicksaw-intiaanien aluetta ja lähellä asusteli myös chochtaweja. Jälkimmäistä heimoverta löytyy myös Elviksen suvusta.

Elviksen kasvonpiirteissä voi nähdä häivähdyksen kaukaista intiaaniverenkin perintöä: poskien linjoissa ja profiilissa sekä ylipäätään hänen heikohkossa karvaisuudessaan. Elviksen luonteestakin voisi lukea samaa: luonnonlapsen välittömyyttä, hengellistä hartautta, seikkailunhalua ja vallatonta mimiikkaa.



Yllättäviäkin kuuluisuuksia


Cherokii-heimoverta löytyy myös monista muista kuuluisuuksista. Esimerkiksi country & western - laulajalegenda Johnny Cashista. Hänkin on saman Etelän kasvatteja myös musiikillisesti kuin Elviksikin. Johnny Cash on tehnyt julkisesti monia tunnustuksellisia kontribuutioita Amerikan alkuperäisväestölle muun muassa levyttämällä useita heihin assosioituvia musiikkikappaleita (Ira Hayes, Navaho ym.).

Hänen kerrotaan tavan takaa esiintyneen reservaateissa intiaaneille ilmaiseksi ja ainakin kerran peruuttaneen suuren tuottoisan keikan siksi, että oli lupautunut paljon pienempään ilmaisesitykseen eräässä reservaatissa.

Yksi nykypäivän suosituimpia Hollywood-näyttelijöitä on Val Kilmer (muun muassa intiaanielokuvassa Ukkossydän). Hänen toinen isovanhempansa on cherokee-intiaani, joka sinällään riittäisi täyteenkin identifioitumiseen esimerkiksi väestörekisterissä.

Muita cherokee-esivanhemmista polveutuvia näyttelijäkuuluisuuksia ovat tai ovat olleet muun muassa Ava Gardner, Burt Reynolds,Johnny Depp, Quentin Tarantino, Carmen Electra, Chris Douglas ja Salli Richardson. Laulajista cherokii-taustaa sanotaan löytyvän esimerkiksi Cheristä, Tina Turnerista ja Willie Nelsonista.

Muihin kuin cherokii-heimotaustaan yhdistetään taasen toisia kuuluisuuksia. Sellaisia ovat esimerkiksi lännenelokuvistakin tunnetut tähdet, kuten Anthony Quinn, James Duval ja Robert Mitchum. Monen kuuluisuuden intiaanitausta on kuitenkin virallisesti vahvistamatta, osa tiedoista perustuu esimerkiksi ihailijoiden 'etsintöihin'. Näitä ovat esimerkiksi Cindy Crawford, Don Johnson, Heather Locklear, Tommy Lee Jones ja Baywatch-tähti Traci Bingham.

Intiaaniverta voi löytyä ulkonäöllisesti hyvinkin yllättävältä taholta. Esimerkiksi afroamerikkalaisesta 1970-luvulla kuuluisuuteen nousseesta muusikosta, Jimi Hendrixistä. Myös itämaisten kamppailulajien näyttelijäguru Chuck Norris, ei välttämättä herättäisi tällaisia mielikuvia. Vahvistamattomat väitteet kuitenkin mainitsevat hänellä olevan cherokii-verta suvussaan.

Intiaaniveren tietynlainen prestiisi on yhdistetty välillä myös fiktiivisiin elokuvamaailman superhenkilöihin kuten esimerkiksi John Ramboon. Tämä huipputehokas inhimillinen taistelupakkaus kun kertoman mukaan sai geeninsä apachi-äidiltään ja preussilaiselta isältään.

Juha Hiltunen on Oulun yliopiston Amerikan alkuperäiskulttuurien dosentti.