Jäänsirut lentelevät autotallin betonilattialle, kun Heikki Tolonen poraa kynttilän mentävää reikää jäälyhtyyn. Ulkona odottaa vielä satakunta jäälyhtyä työstämistä.
"Akkuporakone ja rasiapora on tässä hommassa paras. Sähköpora on veden vuoksi vaarallinen. Kokeilin ensiksi myös kulmahiomakonetta, mutta sillä saa vain neliskulmaisen aukon", Tolonen neuvoo tuhansien jäälyhtyjen kokemuksella.
Kun Sotkamon Paakinmäessä on joulukuussa pakkasta, kaikki kyläsuoran viisi taloa pakertavat jäälyhtyjen parissa. Heikki Tolosella on jo valmiina pressun alla parisataa lyhtyä.
"Kyllä sitä sellaiset kuusisataa lyhtyä tarvitaan joulupäiväksi. Osa pitää uusia vielä uudeksi vuodeksi", Tolonen laskee.
Napakka
pakkanen paras
Jo 15 vuoden ajan Sotkamon Paakinmäen asukkaat ovat ilahduttaneet ohikulkijoita rakentamalla puolentoista kilometrin pituisen jäälyhtykujan Kontiomäen ja Naapurinvaaran väliselle tielle.
"Joskus on päästy tekemään lyhtykuja vasta loppiaisena, kun joulupäivänä ja uudenvuodenaattona on ollut niin huonot kelit", sanoo idean äiti, Airi Kaipainen.
Paakinmäessä toivotaan jouluksi ja uudenvuodenaatoksi napakkaa pakkasta. Kovalla tuulella ja räntäsateella lyhdyt sulavat ja kynttilät sammuvat.
"Makuasia on, onko kirkas kuutamokeli parempi kuin vähän utuinen ilma. Kunhan on vain pakkasta riittävästi", Heikki Tolonen miettii.
Kyläläiset luovat jäälyhtykujallaan joulumieltä itselleen ja ohikulkijoille talkoovoimin.
"Kerran on kyläyhdistys kustantanut kynttilät", Heikki Tolonen muistelee.
Tien lisäksi jäälyhdyt koristavat kylästä ilmoittavia liikennemerkkejä, pihateitä ja kotitalon viertä.
"Jäälyhtyjen jakamiseen menee noin kaksi tuntia, ja yksi tunti menee kynttilöiden sytyttämiseen", Heikki Tolonen laskee.
Talkoolaiset jakavat jäälyhdyt tienvarteen avolava-autolla ja peräkärryllä. Lyhdyt sijoitetaan molemmille puolille tietä 20 metrin välein. Samalla rakennetaan lyhtypyramidit kyläkyltin alle.
Jäälyhtykuja vaatii huolenpitoa. Kilokynttilä palaa lyhdyn suojissa noin puoli vuorokautta ellei tulilanka katkea, kynttilä nyykähdä tai huku jäälyhdyn sulamisveteen.
"Kävellessä on aina kynttilöitä ja tulitikut mukana", Nina Tolonen nauraa.
Ohiajajat
jopa pysähtyvät
Siivous on oma urakkansa. Nina Tolonen sanoo, että kaikki kynttilät kerätään joka polttokerran jälkeen pois. Jäälyhdyt siirretään pois tien viereltä, etteivät ne haittaa tienpitoa.
"Aura-autokuskit ajavat hiljaa aina lumilyhtyjen kohdalla", kiittää Airi Kaipainen.
Paras kiitos Paakinmäen talkoolaisille on nähdä, miten osa ohiajajista hiljentää kylän raitin kohdalla vauhtia tai jopa pysähtyy nauttimaan kynttilöistä. "Tämä on meidän joulutervehdys muille. Ja samalla siitä tulee joulumieli itsellekin", Airi Kaipainen pohtii.
Myös Heikki Toloselle yhteinen jäälyhtyurakka on tärkeä yhteishengen kannalta. "Kun sitä niin vähän tulee enää yhdessä mitään tehtyä niin onpahan meillä edes tämä."
Taksi tuo esikoulusta kuusivuotiaan Roope Turusen kotikyläänsä. Heikki Tolonen saa eskarilaisesta kaverin iltapäiväksi jäälyhtyurakkaansa. Perinteen jatkuvuus on Sotkamon Paakinmäessä hyvissä käsissä.