Puheenjohtajan vaihtaminen ei ole vihreille niinkään suuri ongelma kuin se, miten yhdistää ympäristöarvoille rakentuva idealistinen aate vastuullisen politiikantekoon.
Vihreät on eduskuntavaalien yksi suuria häviäjiä. Puolueelta leikkaantui kolmannes paikoista. Kun vanhassa eduskunnassa oli vielä 15 vihreää, on heidän määrässä nyt kymmenen.
Äänimäärissä menetys ei näytä yhtä rumalta. Vihreiltä katosi noin 21?600 äänestäjää, kun torjuntavoittajaksi julistautunut sosiaalidemokraatit hukkasi 33?200 ja vaalivoittaja kokoomuskin 17?500 äänestäjää.
Vihreiden häviö tuli ilmiselvästi yllätyksenä puoluejohdolle. Niinpä ei ihme, että puheenjohtaja Anni Sinnemäki miettii jättävänsä puheenjohtajuuden ensi kesäkuun puoluekokouksessa Kuopiossa. Pääsiäisen aika onkin melkoista piinaviikkoa Sinnemäelle, joka lupasi ilmoittaa lopullisen päätöksensä pyhien jälkeen.
Vihreiden tappiota ei ole syytä panna yksin puheenjohtajan piikkiin. Sinnemäki toimi niin kuin hallitusvastuuseen osallistuvan vastuullisen puoluejohtajan tulee toimia.
Sinnemäki on nokkela keskustelija, jonka asiaosaaminen on kasvanut silminnähden vastuun vuosina. Mutta hänen tapansa esittää asia on vieras suurelle yleisölle. Se jättää epävarman kuvan hänen osaamisestaan.
Vihreiden kompastuskiveksi muodostui kuitenkin puolueen linja suurissa kysymyksissä. Se jäi hämäräksi. Ainakin sen voi todeta vääräksi niihin odotuksiin nähden, mitä osa kannattajista on asettanut vihreille.
Vihreät on puolue, joka on kyennyt haalimaan liikkuvien nuorten radikaalien ääniä. Nyt nämä äänet kanavoituivat vasemmalle tai jäivät antamatta.
Hallituksesta vihreiden sanoma ei kuulunut ulos. Puolueesta tuli hallituspolitiikan vanki, niin kuin apupuolueille on vaarassa käydä. Hallitustyöskentelyn kannalta tässä ei ollut pulmia. Vihreät sitoutui täysin rinnoin harjoitettuun politiikkaan. Uskottavuus äänestäjien keskuudessa kuitenkin kärsi. Tämä korostui päätettäessä lisäydinvoiman rakentamisesta.
Vihreät jäi hallitukseen, vaikka hallitus teki historiallisen päätöksen peräti kahdesta uudesta ydinvoimalasta. Tätä taustaa vasten ei tuntunut kovin uskottavalta vaalikampanjan aikaiset puheet siitä, ettei puolue istuisi hallituksessa, joka antaisi luvan vielä yhdelle uudelle ydinvoimalalle.
Vihreät joutui hallitusyhteistyön nimissä siunaamaan useita omien periaatteidensa vastaisia päätöksiä. Tätä hallitusta ei tulla muistamaan siitä, että se olisi saanut jotain merkittävää aikaan edes vihreiden hellimissä ympäristöasioissa. Ellei tällaiseksi lasketa energiaveron korotusta ja sen mukanaan tuomaa roimaa lisää sähkölaskuun. Se muistetaan pitkään.
Vihreillä on ollut tapana panna puheenjohtajat kiertoon kahden puoluekokouskauden jälkeen. Jos näin toimitaan nyt, Sinnemäen aika lähteä ei olisi vielä.
Sinnemäen mahdollinen luopuminen on ymmärrettävissä sitä taustaa vasten, että on vaikea harjoittaa uskottavaa oppositiopolitiikkaa hallituksessa olon jälkeen. Vihreillä on tarjota useita kovia nimiä puheenjohtajaksi. Vaihto ei ratkaise perusongelmaa: aatteen ja reaalipolitiikan ristiriitaa.