Puoluesihteeri Panu Laturi hehkutti marraskuun puolivälissä vihreiden tiedotteessa tähän tapaan: "Jäsenäänestys merkitsee vallan antamista suoraan niille, joille se kuuluukin, eli jäsenistölle. Vanhat puolueet eivät ole vielä uskaltaneet tätä tehdä." Kehnosti on käymässä tämän lupauksen.
Vihreiden uusi puheenjohtaja valitaan virallisesti toukokuun puolivälissä. Käytännössä ratkaisu tapahtui jo valtuuskunnan kokouksessa viikonloppuna, ilman mitään jäsenäänestyksiä tai edes kannatusmittauksia. Ville Niinistö ilmoitti, ettei ryhdy ehdokkaaksi, ja jäljelle on jäänyt vain Anni Sinnemäki. Periaatteessa toukokuuhun olisi vielä aikaa, mutta ketään haastajaa ei näy vihreässä horisontissa.
Tilanne on puolueelle nolo, ja noloa oli myös, että jäsenkunnasta sitkeästi houkuteltiin Ville Niinistöä ehdolle viimeisenä oljenkortena yhden ehdokkaan asetelman välttämiseen. Hänen perheessään on kaksi pientä lasta, koti muualla kuin Helsingissä ja puoliso puoluejohtajana naapurimaassa. Ellei tällaisessa asetelmassa puheenjohtajaksi ja ministeriksi ryhtyminen ole perheenisälle lähtökohtaisesti mahdotonta, milloin sitten olisi?
Niinistön kieltäytyminen ei ollut vastuun pakoilua, vaan pikemminkin sen ottamista. Mutta erikoista on, ettei leimallisesti akateemisen väen täyttämästä, kohtuullisesti menestyvästä keskisuuresta hallituspuolueesta ole löytymässä kuin yksi halukas puolueen veturiksi.
Sinnemäki on vihreiden nouseva nimi, joka jo neljä vuotta sitten kilpaili tasaväkisesti puheenjohtajuudesta. Silloin ehdokkaita oli neljä -- Sinnemäki, Tarja Cronberg, Osmo Soininvaara ja Irina Krohn. Kaikilla muilla paitsi Krohnilla oli mahdollisuudet voittaa kisa. Syntyi jännitettä, syntyi keskustelua, puhuttiin vihreää politiikkaa. Juuri siksi puheenjohtajavalinnat ovat puolueiden tähtihetkiä.
Tällä kertaa piti vielä jäsenistökin aktivoida mukaan äänestykseen. Toisin on käymässä, vaikka uudeksi puheenjohtajaksi valitulle on Cronbergin jälkeen tarjolla varma ministerin paikka ja tilaisuus päästä vaikuttamaan hallituksen sisäpiireihin. Ellei sitten juuri siitä kiikasta. Ajat ovat vaikeat ja työministerin tehtävä taatusti työläs, mutta puolueidenhan pitäisi olla olemassa juuri vastuun kantamista ja vaikuttamista varten.
Samaan aikaan puolueen raskasta kaartia -- kuten kaikki kolme varapuheenjohtajaa ja kaksi ex-puheenjohtajaa -- on ryhmittynyt europarlamenttiehdokkaiksi. Kaikki kunnia eurovaaleille, mutta vihreiden painotuksista tämä antaa oudon kuvan.