Vaalitappio on ravistellut viikonloppuna puoluekokoustaan Kuopiossa pitävää vihreää liittoa.
Päättyihän pitkään jatkunut kannatuksen nousujohteinen kehitys eduskuntavaaleissa nöyryyttävään viiden paikan menetykseen.
Tämä on näkynyt puolueen johdon kompuroinnissa hallitusneuvotteluissa. Kenttäväki näpäyttikin puolueen ja eduskuntaryhmän johtoa jyräämällä puoluevaltuuskunnassa johdon halun osallistua hallitustunnustelujen toiselle kierrokselle.
Onko vihreiden paikka hallituksessa vai oppositiossa? Tämä nousee varmasti keskustelujen keskiöön puoluekokouksessa.
Uutta vauhtia haetaan puoluejohdon uudistamisesta. Vaikka Anni Sinnemäkeä on pidetty kelpona puheenjohtajana, on todennäköistä, että hän saa maksaa vaalitappiosta menettämällä paikkansa. Siitä huolimatta, että varteenotettavin kilpakumppani, kansanedustaja Ville Niinistö, kuuluu yhtä lailla saman politiikan takuuhenkilöiden joukkoon.
Puheenjohtajan valinta on mitä suurimassa määrin kentän käsissä. Vihreät on ainoa puolue, joka järjestää koko jäsenistöä käsittävän äänestyksen puheenjohtajasta.
Äänestyksen tulos julkistetaan puoluekokouksessa. Vaali on yhdistyslain mukaan neuvoa-antava, mutta puoluekokous tuskin tekee siitä poikkeavaa päätöstä.
Vaikka vuonna 1988 puoluerekisteriin merkitty vihreät on saavuttanut jo aikuisiän, lastentaudit vaivaavat sitä yhä. Nämä huipentuvat pitkälti kysymykseen, miten politiikkaan tehdään ja vaikutetaan.
Osa vihreistä on peruslähtökohdiltaan oppositiohenkisiä. Heille on tärkeintä vaalia vihreän aatteen puhtautta eivätkä he ole valmiita tekemään kompromisseja. Toinen ääripää haluaa istua kaikissa niissä pöydissä, joissa päätöksiä tehdään. He uskovat voivansa näin vaikuttaa asioihin. Kolmas ryhmä liikkuu kumpaan suuntaan tahansa riippuen siitä mitä on tarjolla.
Vaalitulos nosti oppositiohenkisten asemaa. Opposition kannattajille mennyt kausi riittää todistamaan, ettei hallituksessa kyetä vaikuttamaan ja että hallituksen ikävät ratkaisut kaatuvat lopulta kaikkien hallituspuolueiden päälle. Tämä näkökulma ei ota kuitenkaan huomioon sitä tosiasiaa, mikä on vihreiden todellinen kannatus ja mitä sillä on saatavissa aikaan politiikassa.
Puoluekokous valitsee kansanedustaja Pekka Haaviston puolueen presidenttiehdokkaaksi. Haavistosta tulee näin ensimmäinen virallinen presidenttiehdokas. Tämä tarjoaa vihreille tietyn etulyöntiaseman vaalikamppailuun. Haaviston avulla on mahdollista peittää vaalitappion haavoja ja yrittää selkeyttää sanomaa.
Vihreiden kenttäväki kaipaa muutosta. Osa haikailee Forssan Koijärvellä 1970-luvun lopulla käynnistyneen ympäristöliikkeen alkuperäisen kansanliikeluonteen perään.
Vihreille nähdään käyneen käänteisesti niin kuin hyvälle viinille, joka paranee vanhetessaan. Vihreät on tullut niin lähelle muita puolueita ja muut vihreitä, ettei eroa aina huomaa. Tässä on ongelman ydin.