Vih­rei­den vä­vy­poi­ka näy­til­lä

Vihreiden valtuuskunnan jäsenet saivat viikonloppuna hieman ylimääräistäkin ohjelmaa. Kansanedustaja Rosa Meriläinen nimittäin toi Ouluun näytille tuoreen sulhasensa Simo Frangenin eli tv:stä tutun maisteri Frangenin Tampereelta.

Vihreiden valtuuskunnan jäsenet saivat viikonloppuna hieman ylimääräistäkin ohjelmaa. Kansanedustaja Rosa Meriläinen nimittäin toi Ouluun näytille tuoreen sulhasensa Simo Frangenin eli tv:stä tutun maisteri Frangenin Tampereelta.

Meriläinen oli sunnuntaina esittelemässä valtuuskunnalle luonnosta vihreiden demokratia-asiakirjaksi. Meriläinen ja Frangen saapuivat Ouluun lauantai-iltana, joten he ehtivät osallistua valtuuskunnan illanistujaisiin.

Vanhaan tapaan valtuuskunnan illanvietossa oli myös karaokea, joten Meriläinenkin vetäisi lavalla pari kappaletta.

Sulhanen ei kuitenkaan mennyt estradille: hän oli kertomansa mukaan saanut monta lahjaa, mutta laulun lahja ei kuulunut niiden joukkoon.

Sunnuntaisella valtuuskunnan lounaalla Meriläinen hohti suorastaan onnea, ja ruokailun jälkeen pariskunta istui jo sylikkäin. Menneiden kuukausien sairaudesta ei tuntunut olevan enää tietoakaan.

Frangen sen sijaan pysyi tiukan asiallisella linjallaan. Hän kertoi olevansa vain syysretkellä Oulussa. Hän myös muistutti, ettei hän ole vihreä. Siksi hän ei ilmestynyt valtuuskunnan kokoussaliinkaan.

Vihreiden puoluesihteeri Ari Heikkinen tuntui kuitenkin olevan jonkin verran huolissaan syysretken vaikutuksesta vihreiden saamaan julkisuuteen.

"Tätä show'ta et varasta, sulla on oma", hän huikkasi Frangenille viedessään lounasastioita pois.

Ilmoita asiavirheestä