alberto.claramunt@kaleva.fi
Vihreän puolueen sanotaan koostuvan enimmäkseen entisistä vasemmistoradikaaleista. Vaikka puolue luokitellaan ei-sosialistiseksi, monet näkevän sen sijoittuvan poliittisella kartalla sdp:stä vasemmalle. Satu Hassin taistolaistausta on tunnettua, nykyinen puheenjohtaja Tarja Cronberg on entinen demari ja Anni Sinnemäessä on punahenkistä kapinallisuutta enemmän kuin pelkän perimän verran.
Edellä mainittu luokittelu ei ole kuitenkaan koko totuus. Vihreistä löytyy nippu poliittiseen keskustaan lukeutuvia niin sanottuja soininvaaralaisia. Heille markkinatalous ei ole mörkö, eivätkä veronalennuksetkaan kauhistus. Ilmeisesti turkulainen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Niinistö haluaa täyttää liberaalisiiven oppi-isän Osmo Soininvaaran jättämää paikkaa.
Nyt tämä vihreä vasemmistoliberaalipuolue yrittää profiloitua porvarihallituksessa. Se nousi kapinakenraali Sinnemäen johdolla kaatamaan valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) budjetin verolinjaa. Kesän aikana Sinnemäki ehti suorastaan irtisanoutua veronalennuksista. Niitä olisi pitänyt siirtää vaalikauden loppuun. Lausunnoista kävi ilmi, kuinka vastentahtoisesti osa vihreistä suhtautuu ylipäänsä veronalennuksiin.
Vielä eduskuntaryhmän kesäkokouksessa vihreät kertoivat lähtevänsä ajamaan mallia, jossa tuloveronalennukset tulisivat vain alle 34 000 euroa vuodessa tienaaville. Jo tuolloin tiedettiin, että pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) oli Kataisen kanssa samoilla linjoilla: verotaulukkoihin tehtävät alennukset kuuluvat kaikille, myös keski- ja suurituloisille. Budjettiriihessä puheenjohtaja Cronberg joutuikin toteamaan puolueen saavutukseksi, että se sentään sai aikaan verolinjasta keskustelun. Jos tämä on hallituspuolueen ainoa aikaansaannos, niin sitten sen vaikutusvalta näyttää olevan yhtä vähäinen kuin oppositiopuolueiden.
Herää kysymys, eikö budjetista löytynyt vihreille mitään muuta kuin verolinjasta käytävää epätoivoista taistelua; eikö se olisi voinut profiloitua vaikkapa ympäristöystävällisten lämmitysmuotojen tukien kasvattajana, vaikka idea lopulta lyötiinkin kotitalousvähennyksen sisään? Miksi puolue löi päätään seinään, kun se sitä vastoin olisi voinut osoittaa olevansa relevantti vallankäyttäjä? Tätä ihmettelivät myös muut hallituspuolueet.
Puolueen strategiasta ja menestyksestä vastaa puheenjohtaja. Cronbergin osalta näytöt eivät ole huonot, mutta hieman ponnettoman puolelle saldo kuitenkin jää. Aina kriittiset omat joukot pelaavatkin jo Cronbergin jälkeistä aikaa. Kausi on katkolla ensi vuonna, ja olisi ihme, jos puolue päättäisi mennä eduskuntavaaleihin nykyisen puheenjohtajansa johdolla.
Potentiaalisia jatkajia vihreillä on nuorissa kansanedustajissaan. Niinistö, Sinnemäki ja "ilmastoministeri" Oras Tynkkynen ovat ne nimet, joiden joukosta uusi vihreä johtaja mitä ilmeisimmin valikoituu. Sinnemäki teki vahvan kampanjan jo silloin, kun Cronberg valittiin. Niinistö puolestaan antaa itsestään kuvan yhteistyökykyisenä keskitien kulkijana.
Kirkkain tähti lienee kuitenkin Tynkkynen. Hän on vakiokommentaattori, kun tiedotusvälineet haluavat kuulla hallituksen ilmastopoliittisista linjauksista. Erilaisten ilmastoseminaarien alustajanakin Tynkkynen on kovin haluttu. Hän tekee työnsä eleettömän vakuuttavalla tavalla. Ilmasto on nyt suopea Tynkkyselle.