Vihreät julkistivat viikonvaihteessa omat eduskuntavaalitavoitteensa. Puolueen puheenjohtajan Osmo Soininvaaran mukaan niiden hinnaksi tulee noin 1,6 miljardia euroa. Niin paljon nousisivat julkisen talouden menot vaalikauden aikana, jos vihreiden ohjelma toteutetaan.
Vihreiden esittelemiin tavoitteisiin kuuluu muun muassa pienten lasten vanhempien työajan lyhennys kuuteen tuntiin, palveluiden arvonlisäveron kevennys, terveydenhuollon kohentaminen 700 miljoonalla eurolla sekä lisäyksiä äitiyspäivärahaan, kotihoidontukeen ja lapsilisiin.
Soininvaara näyttää langenneen klassiseen vaaliansaan: lupauksia ja tavoitteita on helppo antaa; menojen kattamisesta taas kannetaan paljon vähemmän huolta. Vihreät puhuvat perheiden puolesta, mutta jos kalliita asuntoja maksavat perheet suunnittelisivat omaa talouttaan samalla menetelmällä, siinä luultavasti kävisi huonosti.
Soininvaaran laskelmissa ansiotason nousu kahdella miljardilla eurolla laajentaisi veropohjaa. Harmaata taloutta aiotaan kuriin, työllisyyden paraneminen tuo 400 miljoonaa euroa, energia- ja ympäristöverot 500 miljoonaa. Vastaavasti työn verotuksen kevennys ja alkoholiveron lasku syövät kakusta toista miljardia euroa.
Toisin sanoen vihreät kattaisivat menolisäykset luottamalla talouden ja työllisyyden kohenemiseen ja tinkimällä veronkevennyksistä, ainakin suuriin puolueisiin verrattuna. Vihreiden talouspoliittinen toiveikkuus on hämmentävää aikana, jolloin monet muut pitävät valtiontalouden näkymiä huomattavan epävarmoina: uuden hallituksen edessä voi hyvinkin olla jaettavan kakun leikkaus, ei sen kasvattaminen.
Siinä tilanteessa vihreiden tavoitteiden rahoittaminen lepäisi tyhjän tai pikemminkin uuden velan päällä, ja velkaa Suomella on jo liikaakin.
Soininvaara syyllistyi samaan helmasyntiin kuin monet muutkin poliitikot. Kestävämpikin tapa olisi olemassa. Se on paljon työläämpi ja poliittisesti arempi, mutta se tekisi tavoitteista uskottavampia myös talouden tiukkoina aikoina.
Tässä menetelmässä menoja karsitaan yhtäällä samalla kuin niitä lisätään toisaalla. Jos jokin puolue todella haluaa edistää tiettyä uudistusta, sen on kyettävä asettamaan tarpeita arvojärjestykseen. Jossain muualla on silloin julkisen talouden menoja supistettava, ja on kerrottava, missä.
Vasta tällainen lista asettaisi äänestäjän todellisten valintojen eteen. Pelkkä jakopolitiikkaan perustuva hyvien asioiden lista edustaa epä-älyllistä ja helppoheikkomäistä politiikkaa.
paakirjoitus@kaleva.fi