Oulun vihreä valtuustoryhmä ilmoittaa yksimielisenä kantanaan uuden Oulun henkilöstön sijoittamistoimikunnalle, että konsernihallinnon hallintojohtajaksi esitetään Ari Heikkistä.
Virkaan vihreät haastattelivat neljä henkilöä. "Ari Heikkinen nousi kokemuksensa ja haastattelun perusteella ykköseksi", toteaa vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Veikko Ervasti.
Yhdistymishallituksessa vihreiden ehdotusta käsitellään 30. marraskuuta.
Konsernihallinnon hallintojohtaja toimii muiden konsernihallinnon johtajien johtajana.
Näin "johtajien johtajalle" ja vihreille avautuu tie uuden Oulun ylimpään virkakuntaan, jossa kaupunginjohtajan paikka on kokoomuksella ja kolme apulaiskaupunginjohtajan virkaa kuuluvat keskustalle, SDP:lle ja vasemmistoliitolle.
Ulkoisessa haussa ollutta kaupungin konsernipalvelujen hallintojohtajan virkaan haki kahdeksan henkilöä. Hakijoiden joukossa oli kaksi oululaista vihreiden valtuutettua: filosofian tohtori Mervi Tervo, 41, Oulun yliopiston maantieteen laitokselta ja psykologi Anu Määttä, 34.
Poliittisesti vihreitä hakijoita olivat myös kempeleläinen valtuutettu, palvelusihteeri Sirkku Asheesh, 46, Kaltion entinen päätoimittaja, Oulunsalon taidekoulun rehtori Jussi Vilkuna, 51, filosofian maisteri, liiketoimintajohtaja Marja Lähde, 54, sekä STTK:n alue- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Ari Heikkinen, 47.
Vihreiden ykkösehdokkaaksi noussut Heikkinen on toiminut kymmenen vuotta Vihreiden puoluesihteerinä ja sen jälkeen pari vuotta ministeri Tuija Braxin erityisavustajana oikeusministeriössä.
Paikkaa hakivat myös keskustalainen maaseutuviraston ylitarkastaja Helena Tuuri-Tammela, 42, joka on Isonkyrön kunnanvaltuuston puheenjohtaja, sekä liminkalainen demarivaltuutettu, opettaja Terhi Mustakangas, 35.