Vihkijä kiven alla

Mikäs sen parempi viikonpäivä mennä naimisiin kuin lauantai.Silloinhan sitä naida ruukataankin.

Mikäs sen parempi viikonpäivä mennä naimisiin kuin lauantai. Silloinhan sitä naida ruukataankin. Mutta yritäpä vihkiytyä viikonloppuna siviilissä! Vaikeaksi menee, ellei jopa mahdottomaksi.

Tähystäjän sydänystävä aikoi vihille - juuri viikonloppuna ja siviilissä. Kuitenkaan kenelläkään virkamiehellä ei ole velvollisuutta vihkiä pariskuntaa virka-ajan ja -paikan ulkopuolella.

Ystävä asui Oulussa. Olisi pitänyt lähteä keskiselle Uudellemaalle Hyvinkään maistraatin vihittäväksi, jos olisi mielinyt saada vihkijän viikonlopuksi.

Muualla Suomessa vihkijän löytäminen elämän merkkitapahtumaan onkin huomattavasti kinkkisempää silloin, kun mielii viettää hääpäivää arjen ulkopuolella.

Oulun maistraatista ystäväraukalle sanottiin, että henkikirjoittajan päivystystä on yritetty järjestää viikonlopuiksi mutta rahoitusta ei ole saatu. Lahjuksiakaan korkean moraalin omaava virkamies ei huolinut, vaikka epätoivoinen avioon aikova sitäkin yritti.

Tähystäjä oli tapahtuneen johdosta ihmeissään. Jos haluaa viettää isot häät ja jompikumpi tai kumpikaan avioon aikovista ei kuulu kirkkoon, muuttuu tilanne varsin kimurantiksi. Jos siis pariskunta haluaa jakaa vihkimisen juhlavieraiden kanssa ja jos hääpäiväksi halutaan perinteinen lauantai.

Ystävä näki jo painajaisia henkikirjoittajan pakeille marssimisesta maanantaiaamuna kello 8.00. Silloin kyllä häävieraita ei saisi paikalle. Ja reppana kuitenkin halusi juhlavieraat todistamaan tapahtumaa.

Lopulta ei auttanut muu kuin ryhtyä kerjuulle.

Maakunnan henkikirjoittajat soitettiin läpi ja kieltäviä vastauksia kuunneltiin. Kukaan ei halunnut hyvää hyvyyttäänkään vihkiä ystävää kesälauantaina. Oli lomaa ja perhettä ja periaatteita.

Ainoastaan Oulun maistraatin palveluyksikön henkikirjoittaja Pudasjärvellä olisi suostunut lauantaina töihin. Mutta häähässäkkä olisi pitänyt siirtää kaikkinensa Pudasjärvelle.

Tähystäjä ystävineen äimistyi aina vain enemmän. Virkamiehiä kun ei mikään mahti velvoita työskentelemään lauantaisin, mutta papin pitää kyllä raahautua työtehtäviin yleensä juuri viikonloppuisin.

Joku voisi puhua epätasa-arvosta. Miksi kirkkoon kuuluvat saavat valita hääpäivänsä vapaasti ja kirkkoon kuulumattomat eivät? Tähystäjän mielestä menettely on vähintäänkin pöyristyttävää.

Väistämättä Tähystäjälle juolahti mieleen, että siviilivihkimistä pidetään jotenkin vähäpätöisempänä kuin kirkollista toimitusta. "Ei sillä niin ole väliä, milloin vihitään, kun kyseessä ei kuitenkaan ole kunnon häät."

Voihan häitä viettää suurieleisesti ilman kirkollista vihkimistäkin. Tai näin ainakin tulisi voida tehdä ja näin armas ystäväkin oli asian ajatellut. Eikä kirkossa vihittävälle parille todeta, että voittehan te käydä etukäteen papin puheilla ja juhlia sitten sankoin joukoin jälkikäteen. Tätä ehdotettiin Tähystäjän ystävälle moneen kertaan.

Virkamiehet eivät tuntuneet ymmärtävän, että jopa siviilissä avioon aikova pari voi haluta rakkaansa todistamaan tahtomistaan ja juhlia heti samana päivänä.

Siviilivihkiytyjiä tyynnytellään myös avioliiton siunaamisen mahdollisuudella. "Saatte kunnon häät, kun liitto siunataan kirkossa suuren väen kuullen." Mutta entä jos kumpikaan ei kuulu kirkkoon tai pariskunta ei muuten pidä avioliiton solmimista ja kirkkoa yhteen kuuluvina asioina? Eikö kunnon häitä voi olla ilman kirkkoa?

Tarina sai kuitenkin onnellisen lopun. Hyväntahtoinen vihkijä löytyi käräjäoikeudesta - ja ystävä pääsi naimisiin.

Ilmoita asiavirheestä