Politiikkaan on pesiytynyt viheliäinen virus. Kun sitä ei ole lupa sanoa valehteluksi – poliitikothan eivät koskaan valehtele – kutsuttakoon sitä sitten ilmenemismuotonsa vuoksi näyttelemiseksi.
Tämä näkyy siten, että suuret poliittiset johtajat astuvat televisiokameroiden eteen, hymyilevät leveästi, kättelevät toisiaan ja julistavat saavuttaneensa täydellisen yksimielisyyden asiassa, josta on viikkoja käyty poliittista vääntöä.
Ulospäin paljastetaan pieni pintaraapaisu asiasta. Yleensä se, että sitkeiden neuvottelujen jälkeen on löytynyt eri osapuolia tyydyttävä ratkaisu.
Tärkeämpää kuin itse asia on tyyli, jolla se kerrotaan. Siinä suhteessa poliittiset johtajat ovat pettämättömiä: kaikki haluavat esiintyä voittajina.
Kun seuraavana päivänä ja lähiviikkoina perätään ratkaisun yksityiskohtaista sisältöä, totuus alkaa valjeta. Asia onkin useimmiten levällään. On saavutettu ainoastaan julistuksenomainen yksimielisyys, mutta mistä, siitä ei ole tietoa. Ei muuta.
EU:ssa tämä hallitaan täysin. Ilmeisesti sieltä virus on levinnyt kansalliselle tasolle.
Varsinkin valtionpäämiesten tapaamiset ja niissä saavutetuista sopimuksesta tiedottaminen on yhtä huttua. Tämä paljastui erityisen räikeästi takavuosina päätettäessä Kreikan tukipaketeista ja eurokriisin hoitokeinoista.
Näytelmän pääjuoni liittyi saavutettuun yksimielisyyteen, ei niinkään sisältöön.
Esiintyminen oli selvästi suunnattu kansainvälisille markkinoille: kaiken maailman luottoluokittajille ja muille etupiireille. Tärkeintä oli antaa kuva, että asia on hanskassa, vaikkei se ollut missään.
Kun valtionpäämiehet palasivat kotirintamalle, näyteltiin toisenlainen näytelmä. Kotona puhuttiin sitä, minkä kuvitellaan uppoavan parhaiten kotikatsomoiden kuulijakuntaan. Tällöin korostetaan omia saavutuksia ja oman maan näkökulman voittoa.
Asian todellinen laita näyttäytyy vasta muutamien päivien tai viikkojen päästä, jos silloinkaan. Usein vasta siinä vaiheessa, kun keskustelun laineet käyvät jo toisissa aiheissa.
Sote-uudistus on kuvaava kotikutoinen esimerkki siitä, miten kansalaisia sumutetaan.
Useammin kuin kerran sen kanssa on tultu julkisuuteen kertomaan saavutetusta läpimurrosta. Sote-uudistuksen läpimurrot ovat tähän saakka johtaneet vain siirtymiseen pattitilanteesta toiseen.
Viimeksi sotesaavutuksista elämöitiin viime viikolla. Ei tarvita kummoisiakaan ennustajan lahjoja, jos väittää, että tuota soppaa ammennetaan vielä monta kertaa.
Jos koko rakennelman rahoitus on auki ja perustuslakikin loppuun katsomatta, nahistelun aineksia riittää.
Sosiaali- ja terveydenhuollon yksityistämistä ajavat lobbarit hämmentävät soppaa vielä ahkerasti, siksi isoista rahoista siinä on kysymys.
Viimeisimmän käänteen perusteella saattaisi kuvitella, että yksityiset sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajat olisivat alakynnessä. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää, vaan tässä piilee aineksia näytelmän seuraavan jakson käsikirjoitukseen.
Mutta Stubbin hallitus tarvitsi yhden sotevoiton kasvojensa säilyttämiseksi.
Muut suuret ja moneen kertaan ryminällä mainostetut hankkeet kuten kuntauudistus ja julkisen velkaantumisen pysäyttäminen kun ovat kuivuneet kokoon jo aika päiviä sitten. Ja vaalit pukkaavat päälle.
Politiikassa luotetaan kansan lyhyeen muistiin. Etulyöntiasema on sillä, joka lyö ensin. Saavutettu voitto lämmittää hetken. Se ehtii tehdä tehtävänsä.
Vaikka kansan poliittinen muisti on mitä on, lyhytnäköistä on laskea sen keston varaan. Mitä enemmän ja useammin sanat ja teot ovat ristiriidassa, sitä vähemmän kannattaa ihmetellä äänestysprosentin alhaisuutta.
Kolumni