"Nää oot ihan pöliä ja juoppo ja alkoholisti. Et saa tulla tänne."
"Eipä kö ite oot vielä pahempi. Lällällälläälää."
Mistä edellisessä on kyse? Yläastelaisten huutelusta koulun pihalla? Vai ala-astelaisten? Ei, vaan aikuisten, oikeastaan jo veteraani-ikää lähentelevien arvovaltaisissa tehtävissä toimivien miesten kommunikaatiosta tässä ihanassa Facebookissa.
Eihän se uutta ole, että aikaihmiset käyttäytyvät tökerömmin kuin pahankurisimmat teinit voisivat edes kuvitella. Facebook on outo nykyajan ilmiö. Moiset typeryydet pitää mennä vapaaehtoisesti julkistamaan kaikelle kansalle. Ei käy järkeen.
Yleensähän viestiminen siellä menee näin: "Joinpa tänään aamulla kupin kahvia söin kaksi voileipää." (50 Facebook-ystävääsi tykkää tästä ja 24 kommentoi: "Onpa hieno juttu. Onnea ja terkkuja.") Puuttuvat vain ulostamiskertojen, tuotteiden määrän ja laadun raportointi. Ehkä semmoisellekin on omat ryhmänsä, tykkääjät ja tökkääjät.
Facebookista on varmasti paljon hyötyä. Onpa joku löytänyt sen avulla jopa elämänsä tärkeimmän ihmisenkin. Monenlaiset ikävät lieveilmiöt leimaavat valitettavasti koko yhteisön, ja niitä on todella paljon.
Monet aiemmin Facebookista innostuneet ovat tympääntyneet sen sisällöttömyyteen, tyhjänpäiväisyyteen ja turhuuteen. Aikaa voi hukata monella tavalla, mutta noin totaalista oman elämän kaivoon heittämistä ei ole muuta. Vuoden, parin päästä harva enää muistaakaan, mikä mahtoi olla Facebook.
Pamflettikirjassa Uusi kultakausi väitetään, että Suomi on sosiaalisen median takapajula. Hauskaa, jos näin on. Tosin ensin pitäisi tietää, mitä on sosiaalinen media.
Hairahduin itsekin liittymään Facebookiin pari vuotta sitten, kun piti saada yhteys haastateltavaan sitä kautta. En koskaan innostunut siitä ihmeemmin, mutta sen verran kuitenkin, että pistin kuvan sinne, kävin siellä joskus ja hyväksyin kavereita. Koskaan en ketään pyytänyt kaveriksi, ja yhden ainoan kerran laitoin kommentin. Onneksi ei mielen vieressäkään käynyt mennä avautumaan siitä, mitä kuolemattomia ajatuksia minulle syntyi missäkin tilanteessa.
Muutama viikko sitten irtisanoin itseni jäsenyydestä, tai mitenhän se oikea sana mahtaa mennäkään.
En missään nimessä halua tulla vahingossakaan sekoitetuksi niihin lukemattomiin typeryyksiin, joita Facebookissa esiintyy päivittäin. Hirvein esimerkki nähtiin alkuvuonna, kun valtava määrä ihmisiä vaati kuolemaa nuorille, joiden epäiltiin pahoinpidelleen koiran hengiltä Keski-Suomessa. Sivulla lietsottiin ilmiantamaan myös muita eläinsuojelurikoksista epäiltyjä.
Kuten Facebookissa yleensä käy, väärä tieto upposi ihmisiin kuin väärä raha. Koiran omistaja sai silmittömät vihat ja tappouhkaukset, vaikka häntä ei edes epäilty mistään. Facebookissa menee äärimmäinen vihanlietsonta helposti läpi. Se nähty monta kertaa aikaisemminkin.
Tietenkään en kannata eläinten turhanpäiväistä kiduttamista, huonoa kohtelua tai rääkkäämistä. Ei ole oikein, että kotieläimiä rääkätään tai tuotantoeläimiä pidetään nälässä ahtaissa ja kurjissa oloissa. Kuolemantuomion julistaminen ihmiselle mistä tahansa syystä menee kuitenkin liian pitkälle.
Eläinsuojeluaatteessa kattilat näyttävät kiehuvan usein yli, mistä kertovat aivan liian yleiset aktiivien iskut turkistarhoilla ja lainvastaiset salakuvaukset maatiloilla. Mitä se oikein kertoo nykyisistä arvoista, että niin monen mielestä eläinten elämä on ihmiselämää tärkeämpää?
Jotkut ovat menneet haukkumaan Facebookissa työnantajansa tai esimiehensä työpaikallaan ja saaneet kenkää. Mitä ihmeellistä siinä on? Jos haukut selän takana pomoasi ääneen niin, että tämä sattuu kuulemaan, eiköhän siinä käy samoin.
Se nyt vaan on tyhmää tehdä tyhmyyksiä, ja siitä saa kärsiä. Miksi sen pitäisi olla Facebookissa toisin?