Elektran ensi-ilta on Oulun
kaupunginteatterin pienellä
näyttämöllä 1.2. klo 19.
"On vaikeampaa olla vihainen nuori tyttö, koska se ei ole suosittua", paukauttaa taiteilijaprofessori, ohjaaja Kaisa Korhonen (s. 1941 Sotkamo).
"Vihainen nuori mies on ikään kuin itsestäänselvyys. Se on jopa ylistettyä, palkittua, korkealle arvostettua. Mutta vihainen nuori nainen on kyllä antisankari."
Kaisa Korhonen ohjaa Oulun kaupunginteatterin pienelle näyttämölle Elektran. Se on dramaturgi Seppo Parkkisen useasta eri antiikin tragediasta yhteen solmima näytelmä, jossa on syviä tunteita, inhimillisiä intohimoja ja ankaria kohtaloita.
Tarujen Elektra oli Mykenen kuninkaan Agamemnonin ja Klytaimnestran tytär. Hän kosti yhdessä veljensä Oresteen kanssa isänsä kuoleman surmaamalla äitinsä ja tämän rakastajan.
"Vihan, kapinan tai surun motiivit ovat varmasti samat sukupuolesta riippumatta, mutta nuorella naisella on enemmän esteitä ja enemmän voitettavaa", Korhonen jatkaa.
"Hyljätyksi tulo seuraa melkeinpä automaattisesti, ellei pysty tekemään kapinasta elämänsä roolia niin kuin joku rokkari tai goottityttö."
Korhoselle tulee mieleen saksalainen punk-mimmi Nina Hagen.
"Elektra on henkilö, josta täytyy näkyä, että hän on jotain mieltä - ja aika mustaa mieltä tästä maailmasta."
Elektran vastarinta
Antiikin näytelmäkirjailijat hakivat aiheita mytologiasta. Taruston jumalat eivät pysytelleet Olympos-vuorellaan vaan juonittelivat, ihastuivat, rakastuivat ja sekaantuivat härskisti kuolevaisten elämään. Tapahtui äärimmäisyyksiä: murhia, petoksia, ihmisryöstöjä, uskottomuutta, raiskauksia, veli syötti veljelleen tämän omien lasten lihaa.
Mytologinen maailma oli pullollaan yliluonnollisia hirviöitä ja outoja olentoja: kyklooppeja, harpyijoita, gorgoja, titaaneja, nymfejä ja kentaureja.
Tuohon aikaan sai muotonsa klassinen astrologia: uskottiin, että eläinradan tähtikuviot määräsivät ihmisen kohtalon. Horoskooppi on kreikkaa ja tarkoittaa: ´katson sitä mikä on taivaanrannassa, horisontissa´.
"Kaikki kansansadut, tarut, Kalevalat ja Eddat on just tällaisia, niissä tapetaan kuin viimeistä päivää. Pelko, kuolemanvaara, kuolema ja sen kohtaaminen, ihmiselle on ihan välttämätöntä käydä niitä läpi", Korhonen uskoo.
"Kun mun lapset oli pieniä 70-luvulla, niiden mielisatuja olivat kaukaasialaisia sadut, jotka ovat kauhean julmia. Niitä ne halusivat kuulla. Sehän tarkoittaa, että sai opetella pelkäämään ilman että se oli oikeata pelkoa."
Myös Elektran tarina on äärimmäinen. Hän on ihminen, jonka tunteissa ei ole keskitietä. Elektran rakkauskin on ääretöntä ja vaativaa. Kielteiset teot ja ajatukset kumpuavat siitä, ettei hän katso saavansa rakkaudelleen vastakaikua.
Kalevalasta ei löydy Elektran tyyppistä tyttöä.
"Yhtä traaginen hahmo on Kullervo. Se on se, jolla ei ole onnea ollenkaan. Eikä ole Elektrallakaan", ohjaaja huomauttaa.
Elektra käsittelee Korhosen mielestä hyvän ja pahan samanaikaista olemassaoloa ja taistelua meissä kaikissa. Se on näytelmän suuri eettinen asia.
"Ihmisen etiikka on riippuvainen tästä kahtiajakoisuudesta. Toisen - kumman tahansa puolen - kieltäminen kokonaan on tuhoisaa. Se ei ole tyyppikysymys. Kukaan ei ole hyvä eikä paha, kaikilla on totuutensa. Etiikka lähtee siitä, että omatunto on ja ihminen kantaa vastuu teoistaan - maksoi mitä maksoi."
Verenjanoinen aika
Elektra ei ole vain antiikkinen aihe ja valkoisia toogia. Tarina linkittyy ilman ponnisteluja tähän päivään. Keltainen lehdistö repisi näytelmän ihmiskohtaloista rajuja lööppejä.
"On se niin tuttua", Korhonen huokaisee. "Ei tarvitse houkutella näyttelijöitä, että uskokaa pois, tämä on totta. Kaikki kyllä tietävät. Olemme lukeneet Elektran uusperheen lapsena, joka ei sopeudu. Maailma on täynnä näitä tragedioita."
Näytelmän alaotsikko on Tutkimus veren historiasta. Kaisa Korhosen mielestä väkivalta on esillä maailmassamme kerta kaikkiaan brutaalisti. Lööppimedian mässäily verellä, häpeällä ja riettaudella on sekin verenjanoa.
"Ja julmat sodat. Ihmisiä tuhotaan häikäilemättä silmiemme edessä, ja se on kaikki mediassa esillä. Väkivaltaviihde hallitsee ja netistä saatavissa olevat julmuudet. Näen lapset valvomassa yöllä niitten ääressä, ja avuttomat aikuiset näitä lapsia kasvattamassa. He ovat näitä elektroja ja oresteita."
Korhonen muistuttaa, että näytelmä on fiktiota. Siinä ei väitetä, että tällainen olet. Esityksen väitteet saa hyväksyä tai hylätä.
"Taide on joka tapauksessa kohotettua ja etäännytys jostakin. Sen vuoksi se antaa mahdollisuuden pohtia asioita ja valita sieltä mitä itse haluaa miettiä. Mutta ehdottomasti elämää: ihan varmasti taide antaa neuvoja elää."