Vies­tin­tä­vi­ras­to kieltää loton Ylen ka­na­vil­la

Viestintävirasto kieltää lottoarvonnan lähettämisen Ylen kanavilla.

Viestintävirasto kieltää lottoarvonnan lähettämisen Ylen kanavilla. Päätös perustuu yleisradiolakiin. Lain mukaan Yleisradio ei saa lähettää mainontaa tai tuottaa sponsoroitua ohjelmaa.

Ylen kanavilla esitetään muun muassa Veikkauksen lottoarvontoja. Asiasta eduskunnassa kirjallisen kysymyksen tehneen Sanni Grahn-Laasosen (kok.) mukaan Veikkaus on kertonut maksavansa Ylelle vuosittain 3,5 miljoonaa euroa yhteistyöstä.

Veikkaus ei haluaisi luopua nykyisestä menettelystä, mutta joutuu sopeutumaan viranomaisen ratkaisuun.

Yhtiön toimitusjohtaja Juha Koponen sanoi tammikuussa, että rahapelien näyttäminen julkisella kanavalla on perusteltua, koska se on omiaan luomaan luotettavuutta ja avoimuutta julkiseksi ja yleishyödylliseksi säädettyyn toimintaan, jota rahapelaaminen Suomessa on.

Ylen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen kertoi yhtiön verkkosivuilla tammikuussa, että aiemmissa keskusteluissa yhteistyön on katsottu olevan mahdollista.

Veikkaus on myös STT-Lehtikuvan asiakas.

Ilmoita asiavirheestä