Opiskeluaikaisen hyvän kaverini Tuure Holopaisen poismeno sai minut muistelemaan menneitä. 1970-luvun alussa opiskelijapolitiikka eli jo hiukan hiipuvaa kulta-aikaansa.
Itse kirjoittelin ahkerasti pakinoita Oulun Ylioppilaslehteen, joskus myös aatteellisia artikkeleita.
Muistan, kuinka yhdessä Tuure Holopaisen ja Eero Rättyän kanssa pohdiskelimme maailman tulevaisuutta niin kutsutun öljykriisin yllättäessä. Öljykriisi johtui öljyntuottajamaiden päätöksestä rajoittaa myyntiä, jolloin öljyn hinnat nousivat pilviin. Suomen teille säädettiin yleinen 80 kilometrin nopeusrajoitus ja asuntojen lämpötila määrättiin korkeintaan kahdeksaksitoista asteeksi.
Kirjoitimme yhdessä Ylioppilaslehteen artikkelin vihreämmästä nollakasvun yhteiskunnasta. Idea oli, että ihmiskunnan tulisi luopua jatkuvan kasvun tavoittelusta ja tyytyä nollakasvuun.
Siihen aikaan vihreää liikettä ei ollut. Yritimme tehdä sellaista keskustasta, mutta emme tainneet onnistua. Viestimme ei mennyt perille, ei edes ”ukkopuolueelle”.
Lääkäriopiskelijana osallistuin myös kampanjaan, jossa veimme kouluille sanomaa tupakan haitallisuudesta. Tupakan haitallisuus oli silloin uutta, käytäntö oli toinen. Lääkäriopiskelijoista enemmistö tupakoi, luennoilta nykyisessä Kontinkankaan sairaalassa poistuimme käytävään, jossa sininen savu rajoitti näkyvyyden kolmeen metriin.
Paasasimme Tervolan kouluilla yläasteikäisille torkkujille tupakan haitoista. Jokunen havahtui, kun vedimme savukkeellisen tehofiltterin läpi ja filtteri värjäytyi kellanruskeaksi. Mutta pelottelu sydän- tai keuhkosairauksilla ei tehonnut: taudithan tulevat vasta nelikymppisenä, ja nuoren mielestä sen ikäisenä joutaa jo vaikka kuolla.
Nuori silloin ja nuori tänään ajattelee todellisena tulevaisuutena huomista tai seuraavaa viikonloppua. Korkeintaan seuraavaa kesää. Eikä meidän vanhempienkaan käsitykset taida tuosta paljon poiketa.
Viestintä ei ole helppoa. Nyt vaaleja kohti mentäessä ehdokkaat ja puolueet yrittävät viestiä omaa sanomaansa. Jos noihin esimerkkeihin tukeutuisi, voisi väittää, että yksittäinen poliittinen puhe tai kirjoitus ei kyllä ihmisten mielipiteitä tai käyttäytymistä muuta.
Toistolla on kuitenkin jotakin merkitystä. Jos kuuntelee samaa poliitikkoa viisi kertaa, sanoma alkaa jo vaikuttaa. Jos joku kuitenkin jaksaa kuunnella samaa poliitikkoa viisi kertaa, täytyy olla jo muutoinkin kyseisen poliitikon vannoutunut kannattaja.
Erityisesti keskustassa on kummasteltu matalia gallup-lukuja. Kyllästymiseen asti puolue on toistellut 140 000 uuden työllisen ja heidän perheidensä elämäntilanteen parantumista.
On myös toisteltu valtiontalouden kestävyysvajeen korjaantumista ja velanoton loppumista. Nämä saavutukset takaavat sen, että hyvinvointiyhteiskuntaa voidaan ylläpitää myös tulevaisuudessa.
Mutta ne eivät ole kannatusta nostaneet. Viesti ei mene perille. Miksi?
Tavallisen ihmisen tulevaisuus ei ole jonkun toisen saama työpaikka, vaan konkreettisesti juuri minua koskettaa työttömyyspäivärahan kolmenkympin pudotus, lääkkeiden alkuomavastuun viisikymppisen ylimääräinen meno, eläkkeen kahdenkympin pudotus tai lomarahojen leikkaus.
Yritä siinä sitten selittää, että ilman kaikkien kansalaisten yhteisiä talkoita supistukset olisivat tulevina vuosina voineet olla paljon suurempia, jos isänmaa olisi päästetty EU:n holhoukseen. Tai että kunnossa oleva valtiontalous on pitemmällä tähtäyksellä nimenomaan köyhän paras ystävä.
Viestinnän ammattilaisia ovat julkinen media, radio- ja TV-kanavat, sanomalehdet. Jos julkisuus toistaa ”Sipilän leikanneen kaikkein köyhimmiltä”, siitä tulee kuulijalle tai lukijalle totuus jo muutamien toistokertojen jälkeen. Julkisella viestinnällä on demokratiassa aikamoinen vastuu.
Viestintä ja toistot ovat saaneet sosiaalisesta mediasta kuitenkin oman kanavansa. Eikä se välttämättä ole hyväksi demokratialle.
Monet meistä seuraavat somesta niitä kanavia, jotka sopivat yhteen omien ajatustemme kanssa. Jos lukee toistuvasti ”maahanmuuttajat ovat roistoja ja raiskaajia” tai ”metsänhakkuut tuhoavat lastemme maailman” -tyyppisiä iskulauseita, ne ovat ihan pian totuus. Somen käyttäjälle on myös tyypillistä, että vasta-argumentteja ei lueta – niissähän kuitenkin valehdellaan silmät ja korvat täyteen!
Julkisuudessa on jonkin verran keskusteltu totuuden jälkeisestä ajasta. Sitä nykyviestintä näyttää olevan. Uutisointi keskittyy otsikoihin ja minijuttuihin, myös miniblogeihin.
Eivät ihmiset kuitenkaan jaksa pidempiä ja asia-argumentein perusteltuja juttuja lukea. Miksi siis vaivautua? Siispä valitaan populistisesti vain "trump ja brexit".
Niilo Keränen on lääkintöneuvos ja kansanedustaja (kesk.) Taivalkoskelta.