Voisi kuvitella, että näinä maailmanaikoina viestintä sujuisi ihmisten välillä jo kitkattomasti, elämmehän varsinaista viestintätsunamin kautta, ja onhan tässä ollut aikaa sivistyä ja oppia ymmärtämään toisia.
On myös pelit ja vehkeet, joilla harrastaa viestintää.
Vaan ei. Taitaa itse asiassa olla niin, että nykyisin asiat ovat viestinnän suhteen huonoimmalla tolalla aikoihin, ellei peräti koko maailmanhistoriassa.
Asian voi päätellä vaikkapa monien valtioiden välisestä kommunikaatiosta. Kun joku maa lähettää mielestään ystävällistä, hyvää tarkoittavaa, rakentavaa viestiä toiselle, tämä kokee sen röyhkeänä puuttumisena maan asioihin. Takaisin lähtee noottia, että pitäkää huoli omista asioista.
Perään heitetään alatyylistä arvostelua ja jopa suoranaisia uhkauksia väkivallan käytöstä, taloudellisista pakotteista tai pakolaistulvan synnyttämisestä.
Sivistys ja valistus eivät ole kunniassa, saatikka hyvät pyrkimykset tehdä maailmasta parempi ja turvallisempi paikka elää.
Entäpä pienemmässä mittakaavassa? Hyvin ei mene silläkään tasolla. Taannoin Suomessa tehty kysely paljasti, että viestinnässä on ongelmia kaikilla tasoilla.
Pahiten viestintä vinoutuu puolisoiden välillä. Ajatella, että kymmeniä vuosia yhdessä olleet paritkaan eivät kykene viestimään tarpeeksi ymmärrettävästi. Sukulaisten kanssa asiat ovat samalla tolalla.
Työssäkään ei viesti mene perille, niin kuin on tarkoitus. Joka kolmannella työntekijällä on ongelmia viestinnässä pomojen, vielä useammalla työkavereiden kanssa.
Politiikka on oma lukunsa: väärinymmärrys on politiikan polttoainetta.
Vain pieni osa kansalaisista Suomessa kokee, että viestintä toimii hyvin.
Toisaalta ei ole ihme, että kansakuntien välisessä kommunikaatiossa on ongelmia, jos niitä kerran on pitkään samoja polkuja tallanneiden parienkin välillä.
On olemassa useita syitä, miksi homma ei toimi. Valtioiden välisessä kommunikaatiossa lienee paljon tarkoitushakuisuutta: viesti ymmärretään tahallaan väärin, koska se palvelee poliittisia tarkoitusperiä. Valtaapitävät taivuttelevat kansaa taakseen luomalla uhkakuvia viestinnän pohjalta.
Nationalismi elää viestinnän väärinymmärtämisestä ja vääristelee sitä tahallaan lisää.
Diktatuureissa asia vielä korostuu.
Politiikassa tahallisesta väärinymmärryksestä saa hyvää tarinaa, jolla viihdyttää omaa väkeä ja tiedotusvälineiden seuraajia, sekä aseita, joilla lyödä vastapuolta.
Tiedotusvälineistäkin monet mielellään mässäilevät väärillä tulkinnoilla.
Suomalaiskyselyssä keskeiseksi syyksi viestinnän epäonnistumisessa osoittautui kiire. Sisältö hajoaa, kun sekä lähettäjällä että vastaanottajalla ei ole aikaa analysoida viestiä. Kaikki eivät myöskään ymmärrä huumoria.
Viestinnän vaikeuden on pukenut sanoiksi legendaarinen viestinnän professori Osmo A. Wiio, jonka mukaan viestinnällä on taipumusta mennä pieleen, paitsi sattumalta.
Voipa sanoa, että viestinnän vaikeus on ihmiskunnan akilleenkantapää. Toisaalta se voisi olla myös avain, jolla lukkoja auottaisiin.
Mikä sitten parantaisi viestintää ja sen ymmärtämistä?
Sivistys, koulutus, diplomatia, valistus, yhteiset pysyvät neuvottelupöydät, kuten EU, ovat kelpoja työkaluja.
Hyviä ”sattumia” tarvitaan.