Hannu Vierikkoa, 38, on helppo uskoa, kun hän vakuuttaa, että on toistanut samoja asioita ennenkin. Asiat ovat syöpyneet vajaan parin vuosikymmenen aikana Vierikon mieleen niin, että mies käynnistää lajista kysyttäessä kuin sisäisen nauhurin, joka suoltaa lajin hienouksia, sääntöjä, välineitä ja kisoja tasaisen tappavalla tahdilla.
Se on ymmärrettävää.
Vierikko on lajin uranuurtaja, yli 30-kertainen MM-kultamitalisti ja alan ammattilainen työelämässäkin. Kun laji on potkukelkkailu, Vierikkoa on vaivatonta uskoa: uteliaita ennakkoluulojen kyllästämiä kyselijöitä riittää.
"Ennakkoluulot ovat perinteiset; potkukelkkailua pidetään lasten ja vanhusten juttuna - sillä on mummoimago rasitteenaan", Vierikko kiteyttää.
Helsinkiläinen peilaa lajin vähäistä harrastajamäärää suomalaiskansalliseen mentaliteettiin.
"Kukaan ei halua joutua naurunalaiseksi, eikä uutta liikkumisen tapaa haluta kokeilla. Kaikki lähtee heikosta itsetunnosta", Vierikko näkee.
Vierikon äänessä on välillä paatoksellisuutta, välillä kylmää realismia. Hänellä on takanaan lääketieteen opintoja, ja potkukelkkailun terveysvaikutukset ovat hyvin selvillä. Vierikkoa harmittaa, ettei niitä juuri kukaan muu tiedä - tai ei ainakaan hyödynnä.
"Kuvitellaan juoksija, jolla on vähän ylipainoa, eivätkä polvet tahdo kestää. Silti hän juoksee. Ihmiset urautuvat. Potkukelkkailussa polvet säästyisivät eri lailla", Vierikko vakuuttaa.
Herätys hulluttelusta
Jos Hannu Vierikko olisi edennyt urheilu-urallaan normaalia reittiä, hän pinkoisi pitkin Tapiolan vainioita ja tahtoisi olla sankar jylhän kuusiston. Sinällään menestyksekäs suunnistajan taival - parhaimmillaan neljäs miesten SM-kisoissa, toinen Tiomilassa - sai väistyä, kun Vierikko kaivoi varastosta vanhan puisen potkukelkkansa.
"Lähdimme kaverin kanssa hulluttelemaan. Piikkarit olivat suunnistuksesta valmiina", Vierikko kertoo.
Koukkuun jäänti tapahtui nopeasti. Itsetuntoa on mukava hyväillä tekemällä asioita, joissa on hyvä.
"Samantasoiset ja jopa paremmat juoksijat eivät pärjänneet minulle ollenkaan", Vierikko kehuu.
Elettiin vuotta 1987, kun Vierikko suunnistajaporukoineen lähti Helsingistä kauas Kuhmoon SM-kisoihin. Vierikko nappasi kultamitalin, eikä aivan heti luovuttanutkaan voittotaisteluista. Hän kävi vuosien 1987-98 aikana jotakuinkin 200 kisaa, jotka voitti kaikki. Melkoinen voittoputki.
MM-kultaa joka vuosi
Kilpailutahti on hiljentynyt ja tappioitakin on tullut. Silti Vierikko on vielä potkinut ainakin yhden MM-kullan per vuosi. Aikoinaan Vierikko omisti kaikkien viiden ennätyslajin maailmanennätykset, mutta nyt enää kolmen (200, 2 000 ja 10 000 metriä).
"Potkukelkkailussa nopea kaveri pärjää pitkälläkin matkalla, mutta hidas taas ei pärjää pitkälläkään", Vierikko karrikoi.
"Nopealla on kuitenkin riittävästi kestävyyttä. Nopeus on ehto pärjäämiselle matkalla kuin matkalla ehkä enemmän kuin monessa muussa kestävyyslajissa. Hidas, kestävä kaveri voi pärjätä, mikäli keli on riittävän hidas ja kuntoa vaativa", hän tietää.
Potkukelkkakuningasta kiehtoo rakastamassaan lajissa sen monipuolisuus.
"Tämä on kestävyyslaji, mutta vaatii myös nopeutta ja kovaa lihaskuntoa. Kiehtovuus tulee siinä, miten nämä asiat yhdistät", Vierikko pyörittelee.
Vierikko on yhdistänyt. Hänen elämänsä pyörii potkukelkan ympärillä, sillä maailman johtava potkukelkkaseura Ketkupolkkakin on Vierikon sormen alla. Visiot maailman vaivihkaisesta valloituksesta elävät.
"Lähetystyön tekemistä", Vierikko heittää.
"Tämä on individualistinen juttu. Moni haluaa potkia omaan suuntaan omaa tahtia", Vierikko kuvaa niitä, jotka ovat hypänneet kelkkaan mukaan.
