Valitettava peruuntuminen laimensi Oulun konservatorion jazzkonsertin alkutunnelmia. Solistina piti olla maineikas ruotsalainen Ulf Wakenius - kitarataituri, joka on työskennellyt mm. Oscar Petersonin ja Ray Brownin kanssa.
Wakenius kuitenkin sairastui ja joutui perumaan tulonsa. Hänen tilalleen onnistuttiin saamaan vain muutaman päivän varoitusajalla saksofonisti Jouni Järvelä. Tieto solistin vaihtumisesta tuli julki pari päivää etukäteen, mutta konservatorion verkkosivulla vanha tieto roikkui vielä konserttipäivänä.
Järvelä esiintyi Oulussa oman kokoonpanonsa kanssa vain kuukauden päivät sitten. Nyt ohjelma piti kuitenkin valmistella uudelta pohjalta. Jazzopiskelijoiden yhtye oli tietysti harjoitellut Wakeniuksen ohjelmistoa, joten siitä muodostui konsertin runko. Wakeniuksen uusimman levyn nimestä lainattuun konsertin mainoslauseeseen vaihdettiin vain solistin nimi.
Järvelä ja hänen nuoret soittokumppaninsa suoriutuivat haasteestaan kohtuullisen hyvin. Kvintetti soitti kelpo tulkintoja Ulf Wakeniuksen ja Frank Shorterin sävellyksistä sekä niiden täydennyksenä olleista jazzstandardeista. Soitto oli kuitenkin alussa melko varovaista nuottien tiirailua, ja vauhtiin pääsy kesti aikansa. Alkuperäinen vieras olisikin ehkä pelkällä läsnäolollaan sähköistänyt tunnelman.
Konservatorion opiskelijat Olli Estola (rummut), Pasi Hiltula (piano), Ville Kaikkonen (basso) ja Aleksi Ranta (kitara) ovat soittaneet tässä kokoonpanossa jo varsin pitkään. Estolan dynaaminen, beatin etulaitaa pommittava rumputyöskentely viitotti suuntia muiden soittaessa enemmän tai vähemmän laid back -tyyliin.
Kitaristi Ranta ei yrittänyt hypätä Wakeniuksen seitsemän peninkulman saappaisiin, vaan tyytyi sooloissaan pelkistetympään tyyliin. Rannan nasevaa komppityöskentelyä sai ihailla Wakeniuksen sävellyksessä Tokyo 2 PM.
Pasi Hiltulan soitossa oli merkillepantavaa sommittelutaito. Hän sijoitteli maukkaita sointuja ja soundeja juuri oikeisiin paikkoihin, ja hänen sooloissaan oli rento groove. Ville Kaikkosen notkeat bassolinjat istuivat orgaanisesti musiikin kokonaisuuteen.
Jouni Järvelä on solistinolemukseltaan lyyrinen. Hänen soittonsa on sujuvaa ja jäsenneltyä nopeissakin tempoissa kuten Shorterin kappaleessa Footprints. Toisen tilalle kiireesti astuneena Järvelä ei voinut ottaa selkeää johtajan roolia, mutta yhteispeli yhtyeen kanssa sujui kuitenkin hyvin. Konsertin viimeisessä kappaleessa, Wakeniuksen sävellyksessä First step, svengi oli esimerkillisien kiihkeää.