Oulun tuomiokirkossa järjestetty, 1600- ja 1700-lukujen muotoa tavoitteleva jumalanpalvelus veti kirkkosalin täyteen väkeä maanantaina, arki-iltana. Kirkkoväestä iso osa oli kuorolaisten vanhempia ja sukulaisia, mutta tapahtuman suuressa suosiossa voi nähdä myös yleistä oirearvoa.
Entisten aikojen tavat kiinnostavat jo sinänsä, mutta veikkaan, että moni lähti hakemaan tuomiokirkosta jotain aitoa ja alkuperäisempää - vaikka koko jumalanpalvelus vanhoine saarnoineen ja virsiteksteineen olikin tavallaan esitystä.
Sama entisten aikojen ja perinteiden arvostus on vahva suuntaus koko joulun vietossa. Se näkyy esimerkiksi kauneimmat joululaulut -tilaisuuksien huimana suosiona. Näihin tilaisuuksiin tullaan laulamaan niitä lauluja, jotka ovat tuttuja lapsuudesta, joihin liittyy tunteita ja jotka halutaan siirtää perintönä uusille sukupolville. Monen laulajan silmäkulma alkaa kiiltää viimeistään siinä vaiheessa kun vuoroon tulee Maa on niin kaunis.
Vaikka joululaulut, kirkkokonsertit tai vanhoja kirkonmenoja mukailevat tapahtumat vetävät väkeä, on joulunviettotavoissa tapahtunut luterilaisen kirkon näkökulmasta kielteistäkin kehitystä. Jouluaaton hartaus, vuoden ylivoimaisesti suosituin jumalanpalvelus, on viime vuosikymmenen lopusta menettänyt osallistujia.
Ilmiö on yllättävä, ja kirkon näkökulmasta pahinta on, jos muutos kielii hengellisen perinteen rapautumisesta. Ainakin yhden vaihtoehtoisen ja hiukan myönteisemmän osaselityksenkin voi antaa. Moni on ottanut tavaksi tulla kirkkoon vasta myöhään aattoiltana alkavaan jouluyön messuun. Kirkkoon halutaan tulla rauhoittumaan siinä vaiheessa kun lahjahulina on ohi.
Menneisyyteen katsovan ajan hengen kanssa on ristiriitaista, että myös joulupäivä on kirkon tilastojen mukaan yhä menettänyt suosiotaan kirkossakäyntipäivänä. Perinteinen joulukirkko on nimenomaan ollut joulupäivän aamun jumalanpalvelus. Jouluaamuna, ei aattona, matkaavat kirkkoon esimerkiksi joululaulussa reen kannoille nousevat Taavetti ja Tiina - ja mökin Miinakin, jota tosin ei rekeen jostain syystä kelpuutettu.
Viime vuosina luterilaisten työmuurahaisten osaa on helpotettu siten, että joulupäivän jumalanpalveluksen alkamisaikoja on myöhennetty. Tämäkään ei ole kääntänyt joulupäivän suosiota nousuun. Moni työssäkäyvä ei yksinkertaisesti jaksa nousta kirkkoon seitsemäksi, kahdeksaksi eikä kymmeneksikään.
Toiveikkaasti voisi veikata, että jouluaamun kirkon suosio kääntyy nousuun, kunhan perinteiden arvo vielä vahvemmin löydetään.
Kaikkiaan joulukausi on menettänyt muutamassa vuodessa lähes 14 prosenttia kirkossakävijöistään. Tosin seurakunnittaiset erot ovat suuria. Esimerkiksi Muhos kuuluu kirkon tilastojen mukaan seurakuntiin, joissa joulunajan kävijämäärät ovat reippaasti nousseet.
Outoa on silti yleinen jyrkkä lasku. Selitykseksi on tarjottu sitä, että jouluna kirkossa käy ihmisiä, joita muulloin ei penkeissä nähdä ja jotka vierastavat uudistettua jumalanpalvelusta. Harvoin kirkossa käyvälle tulee hämmentynyt olo, kun ei tiedä, miten pitää toimia ja miten laulaa.
Luterilaisuuteen ei ole koskaan liittynyt samanlaista paikoilleen pysähtymistä kuin katolilaisuuteen tai ortodoksisuuteen. Luterilaisia kirkollisia toimituksia ja kirjoja on säännöllisen epäsäännöllisesti uudistettu. Pysähtyneisyyttä voi toisaalta kutsua pysyvyydeksi, ja sitä entistä useampi tuntuu kaipaavan.