Kjell Westön uusi romaani Älä käy yöhön yksin on usean sukupolven mittainen kertomus helsinkiläisistä ihmiskohtaloista.
Kuulostaako turhankin tutulta? Tästä huolimatta Westö kieltää jyrkästi, että Älä käy yöhön olisi jonkinlainen jatko-osa Missä kuljimme kerran -jättimenestykselle, vaikka muutama vanha henkilöhahmokin vilahtaa uudessa romaanissa.
-- Ennemminkin se on osa pidempää jatkumoa. Yhteys tulee vain siitä, että Missä kuljimme kerran loppuu toiseen maailmansotaan ja Älä käy yöhön yksin alkaa periaatteessa Lapin sodasta. Molemmat teokset pitää silti pystyä lukemaan omina romaaneina, Westö sanoo STT:lle.
-- Ja kirja on vain vähän omaelämäkerrallinen. Sen minähahmo ei todellakaan ole minä, vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiä onkin.
Siinä, missä Missä kuljimme kerran keskittyi maailmansotien välisten vuosien kuohuntaan, Älä käy yöhön yksin kuljettaa päähenkilöitään 60-luvun hippiajoista 80-luvun juppivuosien kautta nykyaikaan. Westön työhön se vaikutti siinä mielessä, että arkistojen sijasta hän joutui kaivelemaan myös omia muistikuviaan.
Kirjassa vilahtavat niin Kekkonen kuin Jimi Hendrixkin.
-- Näistä ihmisistä on tehty ikoneita. Minusta on nasta ajatus pienentää heidät takaisin ihmisen kokoisiksi. Periaatteeni on ollut, että vaikka kaikki onkin keksittyä, en kirjoita mitään, mikä ei olisi voinut tapahtua.
Koko yli 600-sivuisen romaanin punaisena lankana on musiikki jopa siinä määrin, että sen nimikin on "varastettu" fiktiivisestä popkappaleesta.
-- 60-luku oli paitsi politiikan ja kuohunnan, myös musiikin vuosikymmen. Kirjan voi ottaa kunnianosoituksena 1960-luvun musiikille, vaikkei se päämotiivini kirjoittamiseen ollutkaan. Romaanin pääteemoina pidän kuitenkin ystävyyttä ja lojaaliutta.
Kirjailija ei tiedä, mitä kertoo
Älä käy yöhön yksin -romaanin jälkeen Westö aikoo jättää Helsinkiin sijoittuvat sukutarinat rauhaan kirjallisissa töissään. Edelliset 15 vuotta Westö ehtikin viettää niiden parissa. Välillä kuvitteellinen maailma pääsi niskan päälle todellisuudesta.
-- Nämä neljä kirjaani ovat hyvä kokonaisuus, jossa ehdin valottaa historiallisia kerrostumia eri tavoin. Jos tekisin Helsingistä viisi kirjaa lisää, alkaisin melko varmasti toistaa itseäni.
Puolivirallisen Helsinki-kuvaajan leima on alkanut jo hieman tympiä häntä. Westö ei edes ryhtynyt kirjoittamaan Helsingistä varta vasten.
-- Siihen, että kirjani tapahtumat sijoittuvat pääosin Helsinkiin, on oikeastaan kaksi syytä. Ensinnäkin, olen kirjailijana realisti, ja toiseksi, Helsinki on kotikaupunkini.
Westön mukaan hänestä on hieman samalla tapaa tullut suomenruotsalaisuuden kuvaaja, vaikka romaanit eivät kirjoittajan itsensä mielestä ole erityisen suomenruotsalaisia.
-- Toisaalta olen kyllä jäävi vastaamaan siihen, miten suomenruotsalaisia kirjani ovat. Ei kirjailija välttämättä itse tiedä, mitä on kertonut. Kirjailija tietää vain oman versionsa, mutta toisilla on oikeus muihin tulkintoihin.
Uuden romaanin valmistuttua Westö myöntää takin olevan tyhjä. Seuraava kirja on vasta aavistuksen tasolla.
-- Se on toisaalta vain luonnollista. Eikö silloinkin olisi jotain vialla, jos intohimoisella juoksijalla olisi 5 000 metrin juoksun jälkeen paljon voimia jäljellä?
