Miesten supersarjan välierät Pattijoki -- Kuopio 2--0 (4--3, 5--4) Voitot 2--2
Pattijoki sai vielä yhden mahdollisuuden nousta Sotkamon vastustajaksi loppuotteluun lyötyään Kuopion neljännessä välieräottelussa. Kuopiolla oli tilaisuus katkaista ottelusarja, mutta PattU ei antanut periksi vaikka alla oli huono peli ja tappio lauantaina. Tasaisen kamppailun voiton ratkaisi se, kumpi teki vähemmän virheitä. Kotijoukkueen ulkopeli piti ja sisällä se teki tarvittavat juoksut.
"Lähtökohta tähän otteluun ei ollut helppo, sillä olimme selkä seinää vasten. Teimme muutamia pieniä muutoksia, mutta en tiedä kuinka suuri vaikutus niillä oli. Uskoimme kuitenkin, että pystymme parantamaan peliämme ja sillä pärjäämään", Pattijoen pelinjohtaja Matti Iivarinen tuumasi.
Toinen loppuotteluun menijä selviää torstaina ottelussa, joka käydään Puijo Pesiksen kotikentällä. Se ei ole ollut helppo paikka raahelaisille, sillä pomppu, jota varsinkin kärkipelaajat viljelevät, ei tahdo pehmeältä kentältä nousta.
Lyöjät kovassa kunnossa
Kotijoukkue aloitti ottelun vakuuttavasti. Heti ensimmäisessä vuorossa se tehtaili kaksi juoksua, joista vastasivat Jarkko Kokko ja Sami Ahola. Kokon kova maalyönti kakkossaumaan kotiutti Timo Kallion ja Aholan veto ykkösrajaan toi Marko Rasinkankaan kotiin. Myös ulkona Pattijoki oli liian kova vieraille.
Neljänteen vuoroon lähdettäessä Pattijoki johti jo 4--1, mutta sitten tuli musta hetki. Henri Heinäheimon lyöntivuorolla Kuopio kavensi tilanteeksi 4--3, mikä jäi jakson lopputulokseksi.
Toisen jakson alkuun Kuopio teki pahimman virheensä ja antoi harhaheitolla raahelaisille kaksi juoksua. Kokon välilyönnin jälkeen johto oli jo kolme juoksua, mutta se ei kauaa pitänyt. Puijo Pesiksen Sami Haapakoski ja Mikko Lahtinen saattelivat miehiä kolmesti kotiin ja jatkossa Lahtinen vei vieraat ensi kertaa johtoon. Viimeisessä vuorossa Kokko paukautti jälleen väliin ja vähän myöhemmin Ahola kolmospuolelle maihin ja asetelma oli taas muuttunut. Viimeisessä ulkovuorossaan Pattijoki noukki kärkimiehet pois pahanteosta ja voitto varmistui.
"Pyrimme tekemään niitä yksinkertaisia asioita, joita osaamme. Löimme ne pinnat, jotka tarvittiin ja ratkaisijoina toimivat ne, joille tilanteet tulivat. Tällä kertaa tilanteita tuli minullekin ja niistä on aina pyrittävä lyömään juoksuja. Kohtalaisen hyvin siinä onnistuin", kolme kertaa kuudesta yrittämästään onnistunut ja joukkueensa parhaana palkittu Kokko jutteli.
"Pelin pitää parantua"
Pattijoki on välieräsarjan molemmilla Kuopion reissuillaan hieman epäonnistunut ja pelannut heikosti. Savolaisten kenttä on vaikeuttanut peliä entisestään.
"Kentän pinnalla on jonkin verran merkitystä ja Kuopiossa emme ole pomppua kokeilleet. Mutta kaikkea ei voi laittaa kentän syyksi", kotijoukkueen pelinjohtaja Iivarinen totesi.
Puolipilvisessä ja kaikin puolin hyvissä olosuhteissa pelatun ottelun tiukkuudesta kertoi myös kolmostilanteet, jotka menivät kotijoukkueen hyväksi 17--16. Pattijoen kakkospalkinnon sai Ahola ja erityismaininnan ansaitsevat lisäksi erinomaisesti vaihtaneet Rasinkangas ja Jussi Kemilä sekä lukkari Topi Kosonen. Vieraiden parhaimmistoon kuuluivat Heinäheimon lisäksi neljä juoksua tuonut Haapakoski ja kolme lyönyt, lukkari Lahtinen.