Nykyihmisen arkiunelmiin kuuluu tuvan täydeltä elektroniikkaa. Viihteen ja tietotekniikan parissa kaikki on myös kivaa siihen saakka, kunnes jokin menee rikki.
Ja nämä kännykät, tietokoneet, kamerat, televisiot totisesti osaavat hajota. Vieläpä lähes tulkoon kättelyssä, reilusti alle vuodessa. Takuuajan puitteissa siis, ajattelee kuluttaja, ja kiikuttaa laitteen takaisin sinne, mistä se on ostettukin.
Takuu suojelee ostajaa maanantaikappaleiden ongelmilta. Mutta mitään turvaa takuu ei anna sille vaivalle ja harmille, mikä takuutöiden venymiseen tai töiden jälkeen ilmeneviin uusiin vikoihin liittyy.
Ei ole mitään niin vastenmielistä kuin käynnistää tietokone takuutyön jälkeen ja huomata, ettei mikään toimi. Puhelimen päässä ymmärrystä jakava tekninen tukikaan ei pysty muuta tekemään kuin ottamaan kirousryöpyn vastaan ja tilaamaan koneen haun takaisin takuuhuoltoliikkeeseen.
Seuraavana päivänä pahin potutus on hieman laantunut ja hieman jo hymyilyttää, kun tekninen tuki on antanut verkko-osoitteen, josta koneen huoltotyön etenemistä voi seurata. Hymyilyttää, sillä linkki johtaa saksankielisille verkkosivuille, jotka kertovat, että kone seikkailee parhaillaan jossakin "In Arbeit" -nimisessä paikassa.