Ei ole mitään katkerampaa kuin kaivaa kerran valtoimenaan roihunneesta nuotiosta se viimeinen hiili, jonka sydämessä vielä häilyy alati himmenevä punainen hehku. Pidellä sitä käsissään, vaalia hetki muistoa liekistä, jota ei enää ole. Päästää irti ja ymmärtää, että joskus hehku syttyy uudestaan. Mutta ei koskaan enää näissä käsissä.
Kaiken piti olla ohi. Vuoden 2009 lopussa sähköpostista löytyy kuitenkin viesti:
"Onkohan sinulla enää mitään yhteydenpitoa Gaviniin? Olemme kaksi naista ja olemme kiinnostuneita hänestä. Näin tasa-arvon maailmassa voisimme maksaa sinulle vaikka 10 euroa hänestä. :) Terveisin Raija ja Paula."
En tiedä, mitä ajatella. Saattoihan tätä odottaa; komea ja hyväkäytöksinen mies, joka on esiintynyt myös kansikuvapoikana. Kuvittelinko minä, joka suhteemme lopetin, että saisin pitää hänet aina itselläni? Että vaikka olen antanut hänen kyhnöttää yksinäisenä ja unohdettuna, hän olisi aina olemassa minua varten?
En voi tuhota Gavinin mahdollisuutta onnelliseen loppuelämään. Siksi naputtelen vastauksen pikaisesti: "Suhteemme Gavinin kanssa ei ole valitettavasti enää ottanut tuulta alleen, ja olenkin toivonut, että hän löytäisi naisseuraa. Saatte miehen ihan ilmaiseksi, jos saamme tehdä tästä pienen jutun Petoon."
Maksun ottaminen miehestä olisi ehkä tasa-arvoista mutta melko varmasti myös laitonta. Eikä Gavin ole mikään rattopoika.
Raija Kurkela kuulostaa puhelimessa ystävälliseltä. Hän haluaa tulla hakemaan Gavinin puolen tunnin päästä. Olen ehdottanut seuraavaa viikkoa, mutta ehkä näin on parempi.
Kaivan Gavinin esiin. Hän on laihtunut suhteemme jälkeen kovasti, mutta häneen on helppo puhaltaa eloa, kun jotain tapahtuu. Itse asiassa mieheen tulee vähän liikaakin eloa - olenhan eron hetkellä takavarikoinut hänen housunsa. Uudet on askarreltava pikaisesti ainoasta käsillä olevasta tekstiilintapaisesta, urheiluliikkeen muovikassista.
Sitten on aika astella viimeiset yhteiset askeleet. Ne päättyvät ulko-ovelle, jossa tapaamme Kurkelan.
Vartin päästä katson lasin läpi tummenevaan iltapäivään katoavaa Gavinia ja mietin, miten kaikki oikein onkaan mennyt.
Kurkela on kertonut vievänsä Gavinin sokkotreffeille ystävänsä 30-vuotissyntymäpäiville. Kurkela ja hänen ystävänsä Paula Sipola aikovat kertoa päivänsankarille, että juhliin on tulossa myös eräs tästä kiinnostunut mies.
Kurkela on arvioinut Gavinin sopivan hyvin ystävälleen, jolla ei yrittäjän työnsä vuoksi ole kovin paljon ylimääräistä aikaa. "Gavin ei varmaan ole kovin vaativa, vaan hänelle riittää pienikin hetki silloin tällöin."
Olen etsinyt Gavinin silmistä merkkiä siitä, että hän saattaisi tulla kaipaamaan minua. Turhaan. Sitten olen halannut häntä viimeisen kerran. Päästänyt irti. Ja nyt hän poistuu elämästäni takapuoltaan peittävä, oranssinkirjava muovipussi tuulessa lepattaen.
Soitan Kurkelalle juhlien jälkeisenä maanantaina. En oikeastaan tiedä, haluanko kuulla, että Gavin on löytänyt onnensa ja ratsastanut nainen sylissään aamunkoittoon.
Mutta ei kaikki olekaan mennyt ihan putkeen. Alkuilta kyllä; Gavin on saapunut juhlapaikalle viimeisen päälle laittautuneena, Kurkela ja Sipola kainalossaan. Se liero on jopa sävyttänyt kravattinsa naisten go-go-tanssija-asuihin.
Kolmikko on herättänyt saapuessaan ansaitsemaansa huomiota. Tapaaminen syntymäpäiväsankarin kanssa on sujunut lämpimien halausten merkeissä, mutta sen suurempaa romanssia ei ole kehittynyt. Gavinilla ja naisella ei vain ole synkannut.
Myönnän: tunnen alhaista mielihyvää.
"En tiedä sitten, oliko syynä tämä ulkomaalaistausta. Eikö Gavin ole Italiasta päin?"
Siihen en osaa vastata. Ei Gavin koskaan halunnut jutella menneisyydestään. Mutta jos pitäisi heittää joku arvaus siitä, miksi lempi ei ole leimahtanut, lähtisin ehkä etsimään vastausta illan muista tapahtumista.
Sillä jos Gavinilla meidän suhteessamme lähti mopo käsistä - hän karkasi alati vieraisiin pöytiin muita naisia hauskuuttamaan - tällä kertaa mopo on osunut matkalla poliisiautoon ja päätynyt anopin ruusupenkkiin.
Gavin on pitänyt showta yllä ja juonut paljon. Todella paljon. Bändin soittaessa hän on ollut tanssilattialla jatkuvasti ja pyöritellyt siellä sujuvasti sekä miehiä että naisia. Kurkela kertoo myös nähneensä Gavinin illan aikana useaan kertaan läheisissä tunnelmissa nimenomaan miesten kanssa.
Kravattikin on Gavinilta jossain vaiheessa hukkunut. Ja miten ei ollenkaan yllätä, että se on löytynyt jonkun toisen miehen kaulasta?
Loppuillasta Gavinin örvellys on päättynyt sammumiseen. Muiden lähtiessä hän on jäänyt yksin nukkumaan juhlapaikan lattialle.
En ole ollut yhteydessä Gaviniin. Yhä vain hän saa toteamaan: en tiedä, mitä ajatella. Välillä hän on mahdottoman kiltti, välillä hän päästää sisäisen Wagnerinsa irti ja sikailee minkä ehtii. Ehkä alkoholi ei vain sovi hänelle. Ehkä hän tosiaan tulee Välimeren laitamilta ja edustaa sikäläisille tyypillistä pirskahtelevaa mielenlaatua. Tai ehkä hän vasta etsii itseään.
Yksi asia on kuitenkin varma: Minne ikinä Gavin menee, hän herättää huomiota. Tekee häpeilemättä tuttavuutta, tuijottaa aseistariisuvilla silmillään. Panee itsensä likoon ja saa ihmiset nauramaan.
Jos siis näette lähiöbaarin nurkassa vähän muovisen oloisen kaverin tyhjyyteen tuijottamassa, tarjotkaa tuopponen. Antakaa miehelle mahdollisuus. Jotain ihmeellistä sen elottoman oloisen ulkokuoren sisällä on.