Ulrika Ottiliana Möllersvärdillä kävi 200 vuotta sitten viuhka - kahdessakin mielessä.
Ulla hurmasi Venäjän keisarin Aleksanteri I:n maapäivätanssiaisissa Porvoossa 1809 kauneutensa ja ehkä myös viehkeän flirttinsä ansiosta.
Perimätiedon mukaan 17-vuotias Ulrika M. pudotti viuhkansa lattialla, jolloin 32-vuotias ritarillinen keisari nosti sen, pujotti viuhkan juhlaunivormunsa takin nappien väliin ja piti sitä siinä koko illan.
Keisari myös tanssitti Ullaa illan aikana, mikä ei jäänyt muilta säätyläisiltä huomaamatta.
Ullan tanssiaisviuhka kuuluu Porvoon museon kokoelmiin. Paljeteilla koristeltu viettelyväline on nyt konservoitu, ja se on vuoden loppuun asti esillä Vanhalla raatihuoneella Porvoon valtiopäivien erikoisnäyttelyssä.
Ulla käyttelee viuhkaansa myös Oulun kaupunginteatterin musikaalissa Keisarin valssi, joka kertoo Ullan tarinan Ullan näkökulmasta.
Ullasta kehkeytyi
Suomi-neito
Myytti Ulla Möllersvärdistä sai puhtia, kun Porvoon rovasti Adolf Alarik Neovius kirjoitti 1902 hauskan kertomuksen Ullan elämästä.
"Rovastin kirjoitus rakentui kaupungin suulliseen perinteeseen ja herran omiin sepitteisiin", opastaa tutkija Henrika Tandefeltin kirjassaan Porvoo 1809 - juhlamenoja ja tanssiaisia (SKS 2009).
Rovastin "En liten roman" oli osoitettu Porvoon kirjallisille piireille, T-klubille, jonka keskushahmo oli taiteilija, kreivi Louis Sparre.
"Ulla alkoi pian myös henkilöidä Suomen ja Venäjän suhdetta", Tandefelt toteaa.
"Ulla Möllersvärdistä tuli lopullisesti Suomi-neito Mika Waltarin romaanissa Tanssi yli hautojen (1944). Ulla ei ole romaanissa ainoastaan romanttinen sankaritar, vaan muuttuu keisarin sylissä ja katseessa itse Suomeksi."
Naisia nälvitään
rumiksi ja ruokottomiksi
Tandefeltin kirja tarjoaa kurkistuksen maapäivätanssiaisiin ja kertaa kuiskutuksia juhlan kulisseista.
Aatelisneidon ja keisarin kohtaaminen oli kuin satua. Aleksanteri I ei sentään saapunut tanssiaisiin valkoisella ratsulla vaan nelipyöräisillä vaunuilla, joita veti kuusi harmaata hevosta.
Tuntematon tekijä sepitti tanssiaisista pilkkalaulun. Tässä Porvoon maapäivälaulussa Ullan kauneus paljastuu toisen käden kautta.
"Säkeistöissä 15-17 moititaan nuorten neitojen kateutta Ulla Möllersvärdiä kohtaan, kun keisarin mielenkiinto tätä kohtaan oli herännyt", Henrika Tandefelt toteaa.
Juorukronikka nälvii tanssiaisten muita daameja naurettaviksi, keimaileviksi, ruokottomiksi ja rumiksi.
"Naisten keimailu ja mielistely tehdään naurettavaksi, ja yksi daameista (vapaaherratar Rehbinder), niin laulu kertoo, antoi tanssin aikana vahingossa rintojensa näkyä."
Tandefelt toteaa naisten olleen luvallista, koomista riistaa.
"Mitään nimiä ei mainittu, mutta aikalaisten oli varmasti mahdollista tunnistaa kaikki tai useimmat."
Tutkija ällistelee näin purevaa naisiin kohdistettua kritiikkiä.
"Joutuivatko naiset olemaan sijaissyntipukkeja kaikesta siitä, mistä miehiä ei voitu arvostella tai tehdä naurettaviksi, vai oliko kysymys tavanomaisista parodisista ja koomisista perinteistä ja tavoista? Tutkimus on osoittanut, että lystikkäillä ja terävillä jutuilla ylhäisten henkilöiden epämoraalisuudesta voi olla suora sidos politiikkaan."
Keisari ei kutsunut
Ullaa Pietariin
Kirjailija ja taidehistorioitsija Emil Fredrik Nervander (1840-1914) kuvailee kirjassaan Keisari Aleksanteri I:sen matkat Suomessa vuodelta 1906 keisarin ja Ullan tapaamista Porvoon valtiopäivien yhteydessä:
"Ulla Möllersvärd oli nyt nuoren kukoistuksensa paraassa kevätloistossa. Sorjana vartaloltaan, puhtaine, tarmokkaine kasvonpiirteineen ja suurine, elämänhalua hehkuvine silmineen hän loisti kuin vastapuhjennut ruusu ja herätti huomiota mihin hyvänsä tulikaan, sitä enemmän kuin hänellä oli kaikki edellytykset tullakseen suuren maailman tähdeksi."
Nervanderkin korostaa, kuinka "naisellisen kauneuden korkea ihailija" keisari Aleksanteri lumoutui Ullan varhaisesta kauneudesta.
Ullan isä oli nimimaaherra ja Miekkatähdistön ritari, majuri Carl Adolf Möllersvärd. Turusta palatessaan keisari vieraili perheen kartanossa Möllershofissa Mäntsälässä.
Kaksi vuotta myöhemmin keisari valitsi Möllersvärdin tyttären keisarinna Elisabetin hovineidoksi: demoiselle d´honneur.
Saman kunnian sai kahdeksan muutakin suomalaista neitoa, esimerkiksi Suomen ensimmäisen arkkipiispan, kokkolalaissyntyisen Jacob Tengströmin tytär.
Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei kannata tehdä. Tandefelt huomauttaa, että kysymys on vain hoviarvonimestä ja eduista, ei mistään todellisesta palveluksesta Pietarissa.
"Hovineidon titteli tuli nuorten daamien hyödyksi ja eduksi, mutta armo oli osoitettu isille."
Legenda Ullasta
on tosi herkullinen
Legenda Ullasta elää, ja imelä rakkauskertomus saa yhä uusia muotoja.
Porvoon vanhasta kaupungista voi tänä päivänä ostaa tummalla suklaalla päällystetyn Keisarin kakun tai valkosuklaisen Ulla Möllersvärdin kakun.
"Romantiikkaa vai politiikkaa? Miten tahansa vastaamme, jää jäljelle tosiasia, että kaikki nämä ovat olleet romanttisen, vieläpä kansallisesti laajalti vaikuttaneen merkittävän legendan rakennuskiviä", Tandefelt kiteyttää.
Keisarin valssin uusintaensi-ilta
oli Oulun kaupunginteatterin
suurella näyttämöllä 5.11.
Ahti Ahosen ohjaus jatkaa
ohjelmistossa 18.12. saakka.