Oulun ylioppilaskameroiden järjestämä Kuvarundi muuttui välivuosien jälkeen tänä syksynä Digirundiksi. Diafilmi vaihtui digitaalitekniikkaan, mutta kilpailun idea pysyi samana. Peto oli paikalla, kun Jouni Viander ikuisti heinäpääläisessä asunnossa Paratiisi-aiheen, joka näyttää tältä. Mallina keikkuu kilpailupari Reetta Tätilä.
Filmin aika valokuvauksessa ei ole sataprosenttisesti ohi, vaikka digikuvaus valtaakin alaa. Ortodoksisimmat valokuvauksen harrastajat puhuvat ikuisesti mustavalkofilmin puolesta, kun taas toiset luottavat digitaaliautomatiikkaan ja kuvankäsittelyyn.
"En edes omista digikameraa, mutta ei siinä digissä mitään vikaakaan ole", diafilmiäkin yhä käyttävä Heikki Raudaskoski kertoo suhteestaan kamerateknologiaan.
On lauantai, ja Oulun ylioppilaskameroiden järjestämä Digirundi-valokuvauskilpailu on juuri alkamaisillaan. Ylioppilaskunnan toimisto Rauhalassa on pullollaan valokuvausharrastajia, mukana on 29 joukkuetta.
Ylioppilaskameroiden aktiivinen jäsen Raudaskoski kertaa kilpailun sääntöjä osallistujille, ja heille jaetaan kirjekuorissa viisi ensimmäistä kuva-aihetta. Tehtävänä on kuvata kymmenen aihetta kahdeksassa tunnissa.
BiologipariskuntaAnssi Vainikka, 32, ja Maria Tuomaala, 24, osallistuu Digirundin tyyliseen valokuvauskilpailuun ensimmäistä kertaa. Vainikka on harrastanut valokuvausta kymmenen vuotta ja kehuu kuvanneensa diafilmille yli 10 000 kuvaa uransa aikana. Tuomaala sanoo olevansa mukana vain tukijoukkona.
Ensimmäinen aihe on "puu". Kahden hengen joukkue pyöräilee torille, jossa on tarkoitus kuvata jokin vanha puutalo. Anssi valitsee kameralaukun viidestä objektiivista yhden, asettaa kameransa jalustalle ja alkaa hakea kuvakulmaa. Lukuisten kuvakulmavaihdosten jälkeen joukkue päättää ottaa lähikuvan rannan laiturin puuportaista.
"Eikö tämä ole aika vauhdikas", Anssi kysyy. Marian hyväksyvä nyökkäys kertoo paljon.
Toinen kuva on ollut selkeänä Vainikan päässä kisan alusta lähtien. Hän tulkitsee paratiisi-aiheen kuvaamalla rannan uudistaloja. "Ihmiset maksavat maltaita talosta veden päällä. Näennäinen urbaani paratiisi. Vähän semmosta kuittailumeininkiä", Vainikka hymyilee.
Seuraava aihe on "kolme". Vainikka kiiruhtaa kolmijalka kainalossa torin ohi kohti Pokkisenväylää. Tuomaala on lähtenyt Rotuaarille etsimään katusoittajia.
"Tuolla on kolme koskeloa", tohtoriksi itsensä väitellyt kalatutkija bongaa.
Luontokuvauksen harrastaja on nyt omimmalla alueellaan. Koskelokuva ei kuitenkaan miellytä, ja matka jatkuu Ainolan puiston suihkulähteille.
"Tästä saisi kolme lajia samaan kuvaan, kun sopivasti odottaa."
Sattumalta samalla kuvauspaikalla on myös Digirundiin osallistuva Jari Turula. Mies kykkii kesyjen sorsien ja pulujen seassa.
"Kolme on hakusessa. Noiden lauluhan on myös musiikkia kansalle, samoin kuin tuo suihkulähteen äänikin", mies tokaisee.
Yli 25 vuotta mustavalkofilmille kuvanneen Turulan mielestä kilpailun kuva-aiheet ovat sopivan haastavia, ja ne mahdollistavat laajoja tulkintoja. Tähän mennessä hän on kuvannut palanutta puuta Lasaretinväylän raunioilla sekä paratiisia hautausmaalla.
Kesken odottelun tapahtuu jotain odottamatonta. Pikkupoika juoksee lintujen keskelle härnäten niitä lentoon.
Valokuvatessa odottamista ei aina palkita. Tulevaa voi yrittää ennustaa ja odottamattomaan voi reagoida. Kyse on aina kuitenkin hetkistä. Hetkistä, joina aika, valo ja muoto kohtaavat teknologian.
Anssi Vainikka kertoo valokuvallisen inspiraation tulevan yleensä silloin, kun hän kävelee ja katselee ympärilleen. Mielessä on harvemmin valmiina jokin tietty visio. Filmille kuvatessaan hän sanoo olevansa suunnitelmallisempi kuin digikuvauksessa. Myös filmin kehittämistä edeltävä jännitys kiehtoo.
"Padolla on usein koskeloita", Vainikka tietää ja jatkaa kohti Tuiran patosiltaa.
Kuvaaja käyskentelee rantakalliolla ja raapii päätään. Koskeloita ei näy. Varjot heijastuvat patosillan viistoista muodoista lokkiparven lehahtaessa lentoon. Kisakuvaksi päätyy lähikuva kolmesta kellertävästä sienestä.
Maria Tuomaala on palannut keskustasta ilman havaintoja katusoittajista. Musiikkia kansalle -kuvan kohteeksi valkkautuvat Jari Turulankin jo aikaisemmin oivaltamat suihkulähteet. Puolen minuutin valotusaika ja infrapunafiltteri tuovat kuvaan Vainikan sanoin "enemmän huntua".
Kilpailun puolivälissä digirundin osallistujat kokoontuvat Hietasaaren Villa Pukkilaan, missä heille annetaan loput viisi kuva-aihetta. Pukkilaan vievällä idyllisellä sillalla otetaan juuri hääkuvaa. Sisällä pirtin kakluuneissa rätisee tuli. Valokuvaajat juovat kahvia ja viljelevät alan erikoistermejä, joita maallikko ei ymmärrä.
Kilpailuun osallistuvat myös suomen kielen opiskelija Reetta Tätilä , 20, ja puuseppä Jouni Viander, 30. Pari ei ole pitänyt kiirettä, he ovat saaneet toistaiseksi vasta yhden kuvan purkkiin.
"Jouni löysi naturistipuolensa", hihkuu Tätilä kertoessaan pariskunnan seikkailuista metsässä.
"Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" tuntuu olevan tämän joukkueen motto. Seuraavat kuvat tullaan ottamaan Tätilän asunnossa Heinäpäässä. Yksiön seiniä koristavat Dj Gaylestat -juliste sekä liitutauluun kirjoitettu Lauri Viidan runo.
"No niin maestro, tuossa lattiallako se tehdään", pitsisukkiin ja korkokenkiin pukeutunut Tätilä heittää.
Viander hienosäätää sälekaihtimia saadakseen kuvaan sopivan valaistuksen. Lattialla on omena, jonka kengän korko kohta lävistää.
"Nosta sitä helemaa", kuvaaja neuvoo malliaan. Yhteistyö tuntuu sujuvan, kun asiat sanotaan suoraan ja kuvat ovat etukäteen suunniteltuja.
"Se kuva oli mulla päässä", Jouni Viander tuskailee kuvien epäonnistuessa. Kukapa saisi kameran kuvaamaan asiat juuri niin kuin silmä ne näkee tai mieli ne kuvittaa?
Kuvatessaan Viander puhuu kameralleen ja esittää sille kysymyksiä. Hänen onomatopoeettinen ääntelynsä on dialogissa kameran räpseen kanssa. Viimein tulee valmista.
Kuvausmatka jatkuu torille. Viander kaivaa laukustaan läppärin ja sinkoaa sen useita kertoja Toripolliisin jalkojen juureen. Ohikulkijat hämmästelevät toimintaa. Lähellä olevasta ubi-näytöstä kuuluu amerikanenglantia.
Lopulta jo valmiiksi rikki ollut läppäri repsottaa Toripolliisin kädessä. Kaupunkisymbolin toisessa kädessä on tietysti Nokia.
"Ei mitään hoppua, mutta aika loppuu", Tätilä muistuttaa.
Kiireen tuntua ei silti synny. Sävelet selvinä Jouni piirtää mallinsa poskeen tussilla huutomerkin. Huutomerkin piste on kasvoissa oleva luomi. Yksityiskohta -aiheen tulkinta on vähintäänkin mielenkiintoinen.
"Taivaan alla, elämää kadulla, tekotaiteellista paskaa", tiimi makustelee viimeisiä kuva-aiheita. Rannassa on taivaan alla pieni sadeveden täyttämä soutuvene. Torinrannan opaskartta on täynnä tageja, kaduneläjien tussaamia reviirimerkintöjä. Omenaan upotettu hehkulamppu on tekotaiteellista paskaa.
"Tuo on jo niin huono, että se on hyvä", Tätilä huutaa viimeistä kuvaa ottavalle parilleen. Kameran muistikortille on kertynyt päivän aikana 178 kuvaa, joista on vielä valittava kymmenen kilpailuotosta.
Digirundi on viimein päätöksessään. Villa Pukkilassa näky on melkein kuin vanhasta scifi-leffasta. Pöydällä lojuu lukuisia digikameroita, johdot risteilevät pitkin ja poikin. Kannettavien tietokoneiden näytöt kajastavat kylmää valoa.
Kilpailijoiden kameroistaan irrottamat mikrosirut syötetään tietokoneeseen liitettyyn muistikortinlukijaan. Digirundi tekee silti kunniaa perinteisen valokuvauksen taitajille, koska kuvien digitaalinen jälkikäsittely on kilpailussa mahdotonta.