Metsä-Botnian Kemin sellutehtaan johtajan työhuoneen ovenpielessä on vielä perjantaina kaksi nimeä. Maanantaina tilanne on jo toinen. Yhtiön tutkimuksen ja kehityksen osaamiskeskuksen johtajaksi Äänekoskelle siirtyvän Maarit Herrasen kyltti poistuu ja Sami Saarela valtaa huoneen kokonaan itselleen.
Viittä vaille valmiista vahdinvaihdosta muistuttavat työhuoneen pöydän alla muovilaatikoissa makaavat Saarelan paperit. Perjantaina vietetään läksiäisiä ja lähtijä mittailee puheessaan elämänsä räsymattoa, johon Kemin aikaa on kudottu runsaat kolme vuotta.
Hän vakuuttaa viihtyneensä, mutta nyt luonnollinen urakehitys on vienyt askeleen eteenpäin, myös yhtiön johtoryhmän jäseneksi. Vaikka käyrä on nouseva, Herranen ei tunnustaudu miksikään uraputki-ihmiseksi. Tässä siirrossa on se hyvä puoli, että asuinpaikka sijoittuu entiseen kotikaupunkiin Jyväskylään. Juurille paluu tapahtuu 20 vuoden poissaolon jälkeen.
Maarit Herrasen, 37, tulo Kemiin oli tapaus suomalaisessa metsäteollisuushistoriassa, hän oli nimittäin tuolloin maan ensimmäinen nainen sellujohtajana. Asia pantiin merkille, julkisuus kiinnostui ja epäilijät aloittivat vedonlyönnin. Patruunahengen kyllästämässä yksikössä kyynisimmät arvelivat tulokkaan kestävän viikon Toisin kävi: epäonnistumista odottaneet joutuivat pettymään.
Kiinnostuksen kohde itse ei ole rummuttanut sukupuolellaan missään vaiheessa, eikä halua tehdä sitä lähdönkään hetkellä.
"Minun valintani Kemiin sattui tiettyyn saumaan, enkä välttämättä ole avannut tietä muille naisjohtajille. Toivon silti, että olen voinut tukea tätä kehitystä", hän tyytyy sanomaan. Nykyään on jo joitakin naisia sellutehtaan peräsimessä.
"Varmasti Maaritin tilanne oli huomattavasti vaikeampi kuin hänen jälkeensä samanlaiselle vakanssille yltäneillä. Ensimmäinen joutuu aina luupin alle, eikä Kemi ollut tässä mielessä helpoin yksikkö. Täällähän on totuttu patruunoihin", Sami Saarela arvioi.
Yksi asia on kuitenkin varmaa. Herranen on ollut Pohjois-Suomen yrityselämän naistensarjan ykkönen ja hänen lähtönsä eittämättä himmentää hieman ranking-listaa.
Luottamuksen rakentaja
Maarit Herranen tuli Kemiin aikaan, jolloin vaikeat ja raskaat saneeraukset olivat juuri tehty ja edessä oli kehitysohjelman työstäminen ja sen toteuttamisen aloittaminen. Herranen ei katsonut saapuneensa kriisialueelle, mutta henkilöstön keskuudessa vallitsi epävarmuus ja epäluottamuskin tulevaisuuden suhteen.
"Aloimme elää henkilöstön kanssa tulevaa aikaa, viedä asioita eteenpäin yhdessä", yhteistyön ja keskustelun voimaan uskova diplomi-insinööri sanoo.
Yhteistyökuvioita on viilattu myös tehtaan ja Kemin kaupungin välillä. Herrasen aikana työstettiin asemakaava teollisuusalueelle ja tehtaan perintöalueelle. Suojeltavista ja purettavista rakennuksista päästiin yksimielisyyteen kohtalaisen mutkattomasti. Suojelupakettia oli hieromassa myös Museovirasto.
"Tämä prosessi opetti hirvittävän paljon. Keskustelu on hyvä lääke ristiriitojen ylittämiseen", Herranen sanoo.
Diplomi-insinööri Sami Saarela kehuu edeltäjänsä työtä. "Maaritin aikana taloon on saatu ajettua sisään hyvä ilmapiiri. Tästä on helppo jatkaa."
Saneerausvuosina väki väheni voimakkaasti. Nyt sellutehtaalla on noin 330 henkeä ja koko tehdasalueella noin 800 työntekijää. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että väen vähentyminen on pysähtynyt ja nyt on aika keskittyä hoitamaan edessä oleva sukupolvenvaihdos sujuvasti ja tyylikkäästi.
Herranen ja Saarela muistavat korostaa henkilöstön merkitystä. "Koneita saa ja sellutehtaita löytyy, mutta ihmiset tekevät työn. Tällaisessa kilpailussa suomalaiset pärjäävät hyvin", Saarela näkee.
Kemin tehtaan henkilöstön keski-ikä on noin 46 vuotta eli se on ikärakenteeltaan melko tyypillinen metsäteollisuuden yksikkö Suomessa.
Kemissä on henkilöstöä vähän enemmän uudemmissa laitoksissa. Sen sanelee tehtaan tekninen ikä ja hieman hajanainen rakenne.
Suuri purkuoperaatio
Vaasasta lähtöisin oleva Sami Saarela rantautui Kemiin joulukuun alussa sellutehtaan tuotantojohtajaksi Metsä-Botnian strategisten investointien osastolta. Mies tuli vain tilapäiseksi avuksi, mutta ei pidä lainkaan pahana eteen tullutta pysyvääkään pestiä.
Saarela, 40, on toiminut aiemmin muun muassa kymmenen vuotta Kaukaan tehtaalla Lappeenrannassa ja ennen Metsä-Botniaan tuloaan runsaat kaksi vuotta Indonesiassa Aprilin konsernin palveluksessa. Kemi maistuu nyt aika mukavalta paikalta niin kaupunkina kuin työpaikkanakin.
"Ihmiset ovat mutkattomia ja sellun laatu on hyvä. Pohjoisen ohutseinäinen kuitu on räätälöityä tavaraa. Tämä ei ole mikään massasellutehdas ja vieressä oleva kartonkikone on aina etu selluntekijälle", hän määrittelee.
Tehtaalla tehdään parhaillaan isoa haihduttamoinvestointia, joka valmistuu keväällä. Seuraavana on vuorossa kakkoskuitulinjan massan pesun kuntoon saattaminen.
Sen jälkeen on Saarelan mukaan aika käydä käsiksi vanhojen osastojen purkamiseen, joka on melkoisen mittava ja kallis paketti. Massiivinen GW-torni on operaation suurin yksittäisurakka. Se on tarkoitus purkaa ensi kesänä, tyyriin siitä tekee kolossissa oleva asbesti. Mutta muutakin löytyy: yksi soodakattila, vanha voimala, meesauuni jne.
"Se on epäkiitollista hommaa, mutta ei siitä irtikään pääse. Aikanaan purku jäi rahapulassa tekemättä. Kysymys on kunnossapidollisesta ongelmasta, joka syö turhaan voimavaroja. Olemme alkaneet selvittää asiaa ja aikatauluja", Saarela kertoo.