Elintarvikeviraston sijoituspaikasta päättäminen ei päässyt EU:n huippukokouksessa Brysselissä esityslistalle, mutta epävirallista keskustelua aiheesta käytiin paljonkin. Asian viime käänteitä myös kritisoitiin. Viraston jaosta sopimukseen päässeet kiistakumppanit, Suomen pääministeri Paavo Lipponen ja Italian Silvio Berlusconi, menettelivät kieltämättä erikoisella tavalla neuvotellessaan vain kahden kesken asiasta.
Jako aiheuttaisi lisäkuluja unionille, joskaan kustannusten nousu ei olisi kovin suurta vaikkapa EU:n tilintarkastuksellekin hämäriksi jääneisiin unionin kuluvuotoihin verrattuna.
Kreikka ei kuitenkaan aio ottaa puheenjohtajakaudellaan ehdotusta viraston jakamisesta huippukokouksen esityslistalle. Kreikka kannattaa kokonaisten virastojen sijoittelupakettia, joka olisi jo huomattavasti kalliimpi ratkaisu. Siinä täytettäisiin monien maiden toiveita, mutta yksimielisyyttä siitä ei saavuteta. Kun ainakin Suomi aikoo kaataa kaikki virastojen sijoituspäätökset kunnes elintarvikevirastosta saavutetaan sopu, asiassa on ajauduttu umpisolmuun.
Kova tosiasia on, että EU tarvitsee elintarvikeviraston. Sillä riittää tutkimustyötä jokaiselle ihmiselle elintärkeällä alalla. Väliaikaisen sijasta on tehtävä pysyvä ratkaisu pian. Vetkuttelu asian kanssa on turhaa.
Erityisen hämmästyttävää on, että kuluttaja-asioista vastaava irlantilainen komissaari David Byrne kuuluu sijoituskiistassa kiivaimpiin Helsingin vastustajiin. Pienen, reuna-alueella sijaitsevan maan edustajalta se on kummallista käytöstä. Näyttää kaiken lisäksi siltä, että hänellä on suomalaisen tutkimuksen tasosta sekä tieto- ja muun liikenteen nopeista yhteyksistä olemattomat tiedot.