Kollajan alueen rakentaminen vesivoimaksi on vellonut yli 40 vuotta, eikä loppua ole näköpiirissä. Viikko sitten Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus käsitteli altaan rakentamista suunnittelevan Pohjolan Voiman tekemää ympäristövaikutusten arvioinnin työsuunnitelmaa ja antoi siitä huomautuksensa.
Kollajan altaan kovin kuohunta alkoi 1960-luvulla Siuruan altaan suunnitelmista, joka olisi ollut myöhemmin suunniteltua Kollajan allasta viisi kertaa suurempi. Se olisi peittänyt nykyisen PVO-Vesivoiman kaavaileman alueen lisäksi laajat alueet Kollajalta Siuruan suuntaan ja katkaissut myös Siuruanjoen.
Kaiken alku ja juuri tuli oikeastaan vielä aikaisemmin ennen kuin jokeen oli rakennettu yhtään voimalaitosta. Valtioneuvosto teki vuonna 1959 päätöksen, jonka mukaan Iijoella säännöstellään 16 järveä ja tehdään 11 säännöstelyhanketta.
Iijoen alajuoksulle rakennettiin heti vuodesta 1959 alkaen viisi voimalaitosta siten, että joka toinen vuosi valmistui yksi. Säännöstelyhankkeista toteutettiin vuosina 1964-65 Kostonjärvi ja Irninjärvi joen yläjuoksulla.
Kolmas suuri säännöstelyhanke olisi ollut Siurua, jonka suunnitelma syrjäytti kaikki muut hankkeet. Altaan alle olisi jäänyt noin 120 asuttua taloa. Niistä oli tehty vahinkoarviot ja käyty hintaneuvottelut, eli altaan rakentaminen oli pitkälle valmisteltu. Hanke pantiin kuitenkin hyllylle vuonna 1969, koska voimayhtiö ei saanut valtiolta korkotukilainaa.
Jokivarsi täyteen vesivoimaa
Vuonna 1974 vesihallitus ja Pohjolan voima ottivat Siuruan hankkeen uudestaan esille öljykriisin jälkimainingeissa. Maa- ja metsätalousministeriö asetti toimikuntia ja työryhmiä selvittämään vesivoimarakentamisen ympäristökysymyksiä, joita ei edellisellä vuosikymmenellä ollut mietitty ollenkaan.
Siuruan allas hiipui, mutta 1970-luvulla alettiin suunnitella, että koko Iijokiuoma rakennetaan täyteen voimalaitoksia, kaikkiaan 11. Pohjolan voima ja neljä jokivarren kuntaa tekivät yhteistoimintasopimuksen asiasta vuonna 1978.
Samassa paketissa Siurua-hanke kutistui Kollajan altaaksi.
Pohjois-Pohjanmaan liitto aloitti 1970-80-lukujen taitteessa Iijoki-selvityksen, joka valmistui vuonna 1985. Selvityksen mukaan joen ympäristöarvot osoittautuivat niin suuriksi, että Pudasjärven yläpuolista jokivartta ei pidä rakentaa.
Pohjolan voima luopui muista suunnitelmista ja teki vuonna 1985 Pudasjärven kunnan kanssa sopimuksen, jonka mukaan Kollajan allas toteutetaan, ja sen yhteyteen rakennetaan turvevoimalaitos. Sopimuksen mukaan toista ei tehdä ilman toista. Puhuttiin Kollaja-paketista.
Iijoen rakentamista vastusti henkeen ja vereen osa vaikutuspiiriin jäävistä jokivarren asukkaista ja monet luonnon ystävät ja poliitikot ympäri maata. Vuonna 1983 syntyi Iijokisoutu-tapahtuma, joka taisteli Iijoen jatkorakentamista vastaan.
Tiukka kamppailu raukesi vuoden 1986 lopussa, kun eduskunta hyväksyi koskiensuojelulain, jossa suojellaan Iijoki ja 52 muuta vesistöä voimalaitosrakentamiselta.
Kollaja-asiassa
vedettiin henkeä
Parikymmentä vuotta Kollaja sai olla melko rauhassa, vaikka jotkut poliitikot silloin tällöin ottivat esille koskiensuojelulain purkamisen.
Aihe aktivoitui kunnolla uudelleen, kun Matti Vanhasen (kesk.) sinivihreän hallituksen hallitusohjelmaan kirjattiin tavoite vesivoiman lisäämisestä.
PVO-Vesivoima aloitti viime kesänä ympäristövaikutuksen arviointiselvityksen Kollajan altaasta. Selviteltävänä on useita vaihtoehtoja, voimalalla tai ilman. Yhtiön mukaan pelkkä allas lisäisi säätö- ja varatehoa alajuoksun viidellä voimalaitoksella yhteensä noin 80 MW:lla.
Koskiensuojelulain mukaan voimalaitosrakentaminen kielletään Iijoen keski- ja yläjuoksuilla. Siksi PVO uskoo, että pelkkää allasta rakennettaessa lakia ei tarvitsisi purkaa. Tästäkin on monenlaisia näkemyksiä. Taistelu jatkuu.