Ilman Talin-Ihantalan torjuntataistelua ei Suomea nykymuodossaan olisi. On häpeäpilkku, että valtiovalta unohti muistojuhlan.
Talin-Ihantalan alueella Karjalan kannaksella käytiin tasan 60 vuotta sitten torjuntataistelu, joka ratkaisi Suomen kohtalon. Suomi pelastui. Puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen, jonka päämääränä oli murtautua suomalaisten puolustuksen läpi ja kohti Lappeenrantaa ja pääkaupunkia. Viipuri oli tuossa vaiheessa jo menetetty venäläisille; Neuvostoliiton joukot olivat edenneet tuntuvasti muutamassa viikossa.
Tuloksena oli pohjoismaiden sotahistorian suurin taistelu, jossa oli molemmat osapuolet yhteenlaskien mukana noin 200 000 sotilasta. Suomalaisten linjat pitivät ratkaisevan viikon ajan. Puna-armeijan hyökkäys kilpistyi, Neuvostoliitto suuntasi päävoimansa Saksan rintamalle ja paine Suomea kohtaan laantui. Syyskuussa tehtiin aselepo, jossa Karjala ja muita alueita menetettiin, mutta itsenäisyys säilyi.
Tuhannet Talin-Ihantalan veteraanit ovat kerääntyneet taistelupaikalle viettämään vuosijuhlaa. Tämä saattaa olla viimeinen kerta, kun ikääntyneet soturit itse voivat joukolla saapua tämänkaltaiseen muistotilaisuuteen. Tapaus on ainutlaatuinen, eikä se olisi ollut edes kuviteltavissa Neuvostoliiton vuosina.
On Venäjälle kunniaksi, että viisumien saanti näihin tilaisuuksiin on ollut esteetöntä ja että suomalaiset voivat pitää hartaita muistotilaisuuksia nykyisen Venäjän, entisen Suomen maaperällä. Asiat voisivat olla toisinkin.
Yksi on kuitenkin joukosta poissa. Talin-Ihantalan muistotilaisuudessa ei ollut Suomen valtion virallista edustusta. Ei maan presidenttiä, ei eduskunnan puhemiestä, ei yhtään nykyhallituksen ministeriä, ei puolustusvoimien komentajaa. Juhlapuheen piti puolustusvoimain entinen komentaja Jaakko Valtanen.
Vuosijuhla vertautuu väistämättä kesäkuun alussa pidettyyn Normandian maihinnousun 60-vuotistilaisuuteen, jossa oli paikalla läntisten liittoutuneiden, Venäjän ja Saksan valtiojohtoa ensimmäisen kerran. Historian haavat olivat parantuneet.
On käsittämätöntä, ettei Suomen valtiojohto millään tavoin havahtunut 60 vuoden takaisten Kannaksen torjuntataisteluiden muistoon. Veteraaneille muistopäivä ei tullut uutisena. Taistelun hyvin tunteva puhemies Paavo Lipponen ymmärsi edes lähettää tervehdyksen juhlaan, presidentti Tarja Halonen tai pääministeri Matti Vanhanen eivät.
Suomen ja Venäjän suhteet ovat kunnossa, mutta pinnan alla on yhä puhumattomia asioita. Sitä kuvastaa merkkipäivän virallisen muistamisen vaikeus. Mikään ei olisi ollut historiallisesti niin tärkeää kuin se, että Suomen ja Venäjän valtiojohto olisi yhdessä käyskennellyt Kannaksen taistelupaikoilla.
Talin-Ihantalan veteraanit eivät lähteneet vaatimaan Karjalaa takaisin. Taistelut on käyty, hinta maksettu, mitään uhmaa ei tarvita. Sen sijaan tarvitaan kiitollisuutta, ja myös muistamista ja avointa keskustelua.
STT:n mielipidekyselyn mukaan enemmistö eli 57 prosenttia suomalaisista ei pidä Karjalan palautusta toivottavana. 38 prosenttia taas haluaisi sitä.
Tästä voidaan tehdä kaksi johtopäätöstä. Toinen on se, että suomalaisten yleinen suhtautuminen Karjalan palautukseen on hyvin realistinen. Toinen se, ettei tämä asia mielistä mihinkään katoa. Venäjän avautumisen myötä kymmenettuhannet suomalaiset ovat käyneet suvun vanhoilla kotikonnuilla, ja liikenne jatkuu aina vain. Jos maan vuokraus tai osto tulee mahdolliseksi, edessä on taas uusi vaihe.