Onko oikein, että lapsia opetetaan suunnistamaan lähes pelkästään merkittyä rastireittiä pitkin? Näin siirtyminen oikeen suunnistamiseen on liian suuri. Juoksutetaanko meillä nuoret lupaavat suunnistajat puhki liian varhain ennen yleistä sarjaa?
Suomalaisen suunnistuksen ikoni Liisa Veijalainen on jotakuin tyytyväinen lajinsa tilaan, mutta muutamia kysymysmerkkejä seuratoiminnassa aktiivisesti mukana olevan takavuosien tähden mieleen on noussut.
"Joskus tuntuu, että karttaretket metsään ja suunnistuksen perusopetus toimisivat paremmin kuin pelkkä rastireitti. Metsä tulisi tutummaksi, karttamerkit tarttuisivat päähän, eikä kynnys oikeaan suunnistamiseen olisi turhan suuri", Veijalainen pohtii.
Laji on monipuolistunut
"Nuorten puhkijuoksuttaminen tulee mieleen, kun katsoo vaikka meneillään olevien nuorten MM-kisojen tuloslistoja: paras suomalainen poika on 30:nnen sijan tienoilla, vaikka ovat ennen kisoja olleet kansainvälisen kärjen vauhdissa. Tytöt onneksi tuovat mitaleja."
Suunnistus on muuttunut paljon Veijalaisen 41 vuoden takaisesta kaikkien aikojen ensimmäisestä Suomen henkilökohtaisesta maailmanmestaruudesta. Mutta ei suinkaan huonoon suuntaan.
"Leimaustekniikka on helpottunut automaattiseksi, lajeja on tullut lisää. Nykyinen pitkä matka oli ennen normaalimatka, jonka lisäksi ovat tulleet sprintti ja keskimatka. Suunnistus on saanut näkyvyyttä, kun kilpailut on tuotu metsien keskeltä lähelle asutuskeskuksia", Veijalainen luettelee.
Mestarin mielestä erittäin hyvä apu nuorten valmennukseen on reittihärveli.
"Reittihärveli on käytössä useimmissa suurissa kilpailuissa. Kilpailija saa piirtää kulkemansa reitin kartalle, joten muut pääsevät vertailemaan omia reitinvalintojaan ja nähdä, miten voittaja kunkin rastivälin meni. Äärimmäisen hyödyllinen väline nuorille, jotka voivat myöhemmin kerrata kisan internetistä."
Liisa Veijalainen toimii seuransa MS Parman johtokunnassa ja valmennusvaliokunnassa sekä naisten ykkösjoukkueen managerina. Tuntuma huipulle pysyy hyvänä.
"Kovaa harjoiteltiin ennen, mutta nyt taidetaan harjoitella vielä kovempaa. Radat ovat nopeutuneet, joten juoksuvoima korostuu. Haaste muuttuu aivan erilaiseksi, kun kovassa vauhdissa on pystyttävä pitämään suunta. Toisaalta on täysin ratamestarien vastuulla viedä kilpailuja monipuolisiin maastoihin, myös vähän vaikeampikulkuisiin metsiin: joko juostaan tai sitten suunnistetaan.
Doupattu kasvissyöjä?
Kun Liisa Veijalainen voitti maailmanmestaruuden 1976, hän oli kolmannella kuulla raskaana.
"Sain kuulla syytöksiä dopingista, sillä Itä-Saksan tiedettiin aikanaan hedelmöittäneen naisia suurkilpailuja varten: naisen elimistö toimii kuin boosterilla vahvistettuna raskauden aikana. Minua nuo syytökset vain naurattivat. Oma gynekologini vain kannusti jatkamaan kilpailemista raskaanakin."
Moni muissa lajeissa kilpaileva nainen on jälkeenpäin paljastanut Veijalaiselle olleensa raskaana uransa parhaan saavutuksen aikana.
Toinen "omituisuus" urheilumaailmalle oli, että Veijalainen oli jo silloin kasvissyöjä. Nykyisin hänen ruokavalioonsa kuuluu kasvisten ohella kalaa.
"Eräs valmentaja tuli naama punaisena huutamaan, että valehtelen. Kukaan ei muka voi kasvisravinnolla voittaa maailmanmestaruutta. Kyllä todella voi, kun syö monipuolisesti. Pähkinät, mantelit, idut, koko kasvismaailman kirjo pitää tietää, jotta saa tarvittavan energian, hivenaineet ja proteiinit."
Liisa Veijalainen kilpaili nyt neljättä kertaa veteraanien MM-kisoissa. Nyt tuloksena oli 55-vuotiaiden naisten sarjassa 12. sija.
"Joskus olen Liettuassa ollut hopella. Veteraanin on mentävä sen mukaan, mitä kunto edellyyttää", Veijalainen naurahtaa.