Torstaina 90 vuotta täyttänyt itsenäinen Suomi on nyt vauraampi kuin koskaan, mutta sotavammaisten hoidossa pihistellään yhä. Veteraanit ovat jo yli 80-vuotiaita. Huolenpidossa ja kiitollisuuden osoittamisessa ei pidä viivytellä.
Sotaveteraaneja on elossa noin 80 000, mutta joukko harvenee joka päivä. He turvasivat aikoinaan Suomen aseman suvereenina valtiona uhrauksillaan. Yli 60 rauhan vuoden aikana vaurastunut Suomi ei ole silti vieläkään valmis antamaan jokaiselle sodassa vammautuneelle kaikkea heidän tarvitsemaansa hoitoa.
Valtio rahoittaa tällä hetkellä laitoshoidon vain niille, joiden työkyvyttömyydeksi määriteltiin työikäisenä vähintään 30 prosenttia. Kotihoitoon riittää 25 prosentin haitta-aste. Ensi vuonna laitoshoidon edellytyksenä oleva haitta-aste laskee sentään 25 prosenttiin, mutta sekin raja on keinotekoinen ja kohtuuton. Iän myötä nimittäin vamman haitallisuus pahenee.
Moni ei miehuutensa päivinä välittänyt vammoistaan, jos niiden haitta-aste jäi vähäiseksi. "Pienten" vaivojen valittelu ei kuulunut rintamalla olleiden arvomaailmaan. Kaikki eivät ole edes tulleet hakeneeksi luokitusta haitalleen. Nyt sitten jokapäiväisestä elämästä selviäminen voi olla hyvinkin tuskallista, kun nuoruuden haittojen päälle ovat tulleet vanhuudet vaivat. Elämä on muuttunut hankalaksi.
Monissa tapauksissa laitoshoito olisi välttämätöntä, vaikka vamman aste jäisi alle 25 prosentin, mutta sotainvalidien jako kahteen jatkuu. Eikä uusia haitta-asteen määrittelyjä haluta tehdä.
Vaikka näkyvää sotavammaa ei olisi jäänytkään, jokainen taisteluihin osallistunut kantaa sodan raskaita kokemuksia mielessään. Siksi kaikkien elossa olevien sotaveteraanien terveydenhoitoon olisi kitsastelun sijasta suhtauduttava kiitollisen avokätisesti.
Asiantuntijat voisivat määritellä, ketkä tarvitsevat laitoshoitoa ja ketkä selviävät kotihoidolla. Niin voitaisiin muistaa veteraaneja Suomen 90-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. He kun eivät pidä meteliä itsestään eivätkä valita osaansa.
Hallitus toisensa jälkeen on vetkutellut veteraanien hoidon kanssa kohtuuttomasti. Ministereiden on ajateltava valtion taloutta, mutta silti on asioita, jotka menevät tärkeydessään muiden edelle. Veteraanien asia on sellainen.
Puolustusvaliokunnassa sentään riittää puoluetaustasta riippumatta halua kohentaa veteraanien terveydenhoitoa. Ilta-Sanomien haastattelema valiokunnan keskustalainen puheenjohtaja Juha Korkeaoja poistaisi sotainvalideilta vuosikymmeniä sitten määriteltyyn haitta-asteeseen perustuvan hoitoluokituksen. Kokoomuksen Olli Nepponen auttaisi kaikkia veteraaneja, mutta tarveharkintaisesti.
SDP:n Jouko Skinnari sai koko oman eduskuntaryhmänsä tuen aloitteelleen, jonka mukaan laitoshoito ulotettaisiin jo 10 prosentin invalideihin budjetissa asetetun 25 prosentin rajan sijasta. SMP:n Timo Soini puolestaan paheksuu hoidon tarjoamisen rajaa häpeälliseksi.
Poliittisten irtopisteiden keruu, sättiminen ja kiistely prosenttirajoista sopivat kehnosti veteraanien asioiden hoitoon. Suomen itsenäisenä ja miehittämättömänä säilyminen oli yhtenäisen kansan ponnistelujen ansiota. Samaa päättäväisyyttä ja yksituumaisuutta pitäisi osoittaa nyt vastapalvelukseksi niille, joita sota kolhi.
Rintamaveteraanien ohella keskuudessamme elää yhä myös naisia, jotka palvelivat taistelualueella ja kotirintamalla. He pyörittivät yhteiskuntaa. Myös naisveteraanien terveydenhoidon tarpeet on syytä selvittää mahdollisimman pian. Suomen satavuotisjuhlien aikana se on myöhäistä.