Viikonloppuisin Oulun keskustassa voi elämän suorastaan haistaa. Porttikongeissa ja ovenpielissä kuseksitaan lämpiminä kesäiltoina vailla estoja. Yleisiä ulkovessoja ei juuri ole. Niistä luovuttiin 1980-luvulla, kun niissä tehtiin muutakin kuin tarpeita (Kaleva 3.7.).
Päiväsaikaan tilanne ei ole paljoakaan helpompi. Kaupunki on sijoittanut julkiset käymälänsä palvelulaitoksiin, kuten kirjastoon, kouluihin ja teatteriin. Koska luonnollinen tarve ei noudata virka-aikaa, kaupungin laitoksista ei ole suurta apua hädän hetkellä. Asiakkaat kuormittavat silloin keskustan yritysten käymälätiloja, mistä yrittäjät ja kauppiaat eivät ole lainkaan mielissään.
Vessa-asioinnin oppii lähtemättömästi muutaman vuoden iässä. Taitoa tarvitaan koko elämän matkan. Mistään kauhean monimutkaisesta tai kummallisesta ei pitäisi olla kysymys.
Julkisten käymälöiden kohdalla jokin kuitenkin muuttuu. Niitä ei jostakin syystä käsitetä palveluiksi, jotka on tuotu paikoilleen yhteiseksi hyväksi. Teknisen keskuksen liikennesuunnittelija Terttu Välikangas sanoi Kalevan haastattelussa lauantaina, että ulkona on vessoja vain vähän, koska niitä tuhotaan.
Ja kun vessoja joko ei ole tai on aivan liian vähän, siitä seuraa, että virtsa lemuaa katukivetyksillä kesän kauneimpina hetkinä.
Rangaistuksia on kovennettava. Julkisella paikalla virtsaamisesta rapsahtaa 20 euron rikemaksu. Jokainen aikuinen täysijärkinen ymmärtää, ettei tarpeiden tekeminen muiden ovenpieliin ole sopivaa. Kun niin kuitenkin tapahtuu, se kertoo ettei rangaistuksella ole merkitystä.
Jo satasen sakkolappu ohjaisi monen etsimään sallitun paikan helpotukselleen.