"Peli on menetetty. Näyttää siltä, että vesiruton kanssa on vain sopeuduttava elämään", Kuusamon kaupungin ympäristötarkastaja Heino Ervasti huokaisee.
Tiheiköillään lahdenperiä tukkiva tulokas on vallannut Kuusamoakin vauhdilla. Ei auttanut, vaikka vesillä liikkujia varoiteltiin infotauluin lajin leviämisherkkyydestä.
Vielä kymmenisen vuotta sitten vesirutto asusti vain pitäjän itäosan parilla järvellä, mutta on etsiytynyt sieltä lyhyessä ajassa muihinkin vesiin. Pohjoisimpiin kuuluvalla esiintymisalueellaan sillä on jo tukeva asema.
Ervasti ei jaksa edes luetella niitä järviä, joissa akvaarioistakin tuttu uposkasvi nyt majailee. Kitkasta sitä ei ole tavattu, mutta esimerkiksi muissa pitäjän isoissa järvissä sen pensasmaisia kasvustoja liehuu: Kuusamojärvessä, Muojärvessä ja Kirpistössä.
"Puhutaan jo kymmenistä järvistä. Uusia paikkoja tulee tietoon jatkuvasti."
Kirkkaita vesiä suosiva vesirutto on löytänyt tilaa hyvin muuallakin maassa; eniten eteläisessä Suomessa, jossa se on ollut riesa jo pitkään. Vesirutto hyötyy veden ravinteisuuden noususta.
Torjuntamenetelmiä kehitteillä
Viime vuosina ympäristökeskuksiin on tullut viestejä vesiruton haitoista niin paljon, että kasvin levinneisyyttä on alettu selvittää muun muassa kunnille suunnatuilla kyselyillä. Samalla kerätään tietoa vesirutolle ja muille uposkasveille soveltuvista torjuntakeinoista.
Hydrobiologi Anne Tarvainen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo, että tähänastisen palautteen perusteella vesiruton painopiste on yhä Etelä-Suomessa, mutta levittäytyminen kohti pohjoista on selvästi meneillään.
"Tutkimattomia ovat vesikasvien leviämistiet. Vesiruton kohdalla kyse lienee kuitenkin veneistä, kalastusvälineistä, linnuista ja veden mukana leviämisestä. Kasvi lisääntyy tehokkaasti mitättömästäkin varren palasesta."
Aikaisemmin on tiedetty, että vesirutto on edennyt linjalle Kuusamo-Tornio saakka. Erillishavainto on niinkin pohjoisesta kuin Enontekiöltä. Se kielii siitä, että kasvi pystyy asettumaan myös kylmille seuduille.
Suomen ympäristökeskuksen uposkasveja koskevassa esiselvityksessä on mietitty, että tietyntyyppinen nuotta voisi tepsiä parhaiten vesiruttoon. Uudenlaista tiheäsilmäistä pyydystä on kehitelty, mutta tehosta ei ole vielä tarpeeksi kokemuksia.
Toivotonta Taivalkoskella
Kalastajien ja mökkiläisten vihaama vesirutto ei niitosta hätkähdä, koska veteen jää aina palasia, vaikka kasvimassa kuiville rahdattaisiinkin. Ruovikoille, kaislikoille ja korteikoille kehitetty menetelmä pikemminkin villitsee vesiruttoa uuteen kasvuun, Tarvainen pohtii.
Taivalkosken keskustan Siikalammella ruttoa vastaan kamppailtiin kolmen vuoden ajan, mutta taistelu osoittautui toivottomaksi. Hiljattain päätettiin, että kunnostusprojektin paukut keskitetään tehokalastukseen ja annetaan vesiruton olla.
Ympäristötarkastaja Hannu Kesti kertoo, että vesiruttoa koetettiin taltuttaa raskaspaulaisella nuotallakin, mutta joustavina pitkät varret vain taipuivat, eikä montakaan rihmaa saaliiksi tarttunut.
Moottoriveneiden perässä kiskottiin seuraavaksi v-kirjaimen muotoisia rautateriä pitkin pohjaa. Näin kasveja meni nurin ja niitä kerättiin rannoille isoiksi kasoiksi, mutta tämäkään konsti ei lyönyt lopulta leiville: tänä kesänä vesirutto kukoistaa taas.
"Onneksi esiintymistä leimaa tutkimusten mukaan syklisyys. Muutaman vuoden välein kasvu näyttäisi hellittävän", Kesti toteaa.
Taivalkoskella vesiruttoa on lisäksi ainakin Koitijärvellä ja Kostonjoen alajuoksulla. Ennuste on, että se kotiutuu yhä uusille vesille.
