Otanmäen ja Vuolijoen taajamien välille on valmistunut yhdysvesijohto, joka parantaa vedenjakelun varmuutta entisen Vuolijoen kunnan alueella.
Linnanharjun vedenottamon vettä johdetaan nyt Otanmäen kautta myös Vuolijoen kirkonkylään. Otanmäkeen voidaan tarvittaessa johtaa vettä myös kirkonkylän suunnalta.
Kuusirannan vedenottamon käyttö säilyy ennallaan. Veden osto Vaalan kunnalta vähenee, Vaalan vettä toimitetaan enää Ojanperän ja Käkisaaren alueille.
Vesijohdon kanssa rakennettu siirtoviemäri otetaan käyttöön myöhemmin, kun kirkonkylän jätevedenpuhdistamo korvataan. Jatkossa jätevesi puhdistetaan joko Otanmäessä tai Kajaanissa.
Yhdysvesijohdon ja siirtoviemärin rakentaminen maksoi noin 870.000 euroa. Hankkeeseen saatiin valtion kuntaliitosrahaa sekä suunnitteluavustusta Kainuun ympäristökeskukselta yhteensä 567 000 euroa..