Samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten keskinäiseen kokemusten vaihtoon perustuvat vertaistukiryhmät ovat yleistyneet lastensuojelutyössä yhtenä asiantuntija-avun rinnalla käytettävänä hoitomuotona.
Oulun keskustan sosiaaliaseman johtavan sosiaalityöntekijän Anne-Maria Takkulan mukaan ryhmien toiminnasta on saatu hyviä tuloksia muun muassa päihdeperhekuntoutuksessa, jossa niitä on käytetty muun kuntoutuksen osana.
Viime keväänä toimintansa aloitti Oulun kaupungin lastensuojeluyksikön järjestämä ensimmäinen päihdeperheille tarkoitettu vertaistukiryhmä. Tänä syksynä vertaistukiryhmiä on järjestetty Myllytullin ja Kajaanintullin koulujen oppilaiden vanhemmille.
Vertaistukiryhmät ovat osa Oulun kaupungin yhteistyössä Kempeleen kunnan ja Nuorten Ystävät ry:n kanssa aloittamaa kaksivuotista hanketta, jonka tavoitteena on kehittää käytännön lastensuojelutyötä.
Täydentävät tukimuodot
Hankkeen vetäjän Anu Tuomisen mukaan vertaistuki ei toimintamuotona ole uusi, mutta nykyisin sitä on hyödynnetty aiempaa enemmän useilla eri aloilla. Ammattilaisapu ja vertaistuki eivät ole toistensa kilpailijoita, vaan toisiaan täydentäviä tuen muotoja.
"Ammattilaiset voivat lääkitä, hoitaa sekä jakaa tarpeellisia neuvoja ja ohjeita, mutta he eivät välttämättä kykene jakamaan yhteisiä kokemuksia."
Tuomisen mukaan lastensuojelutyössä lähdetään aiempaa enemmän liikkeelle perheiden omilla ehdoilla.
Ei vain toiminnan kohde
Tutkimusten mukaan vertaistuella on suuri merkitys ihmisen jaksamiselle ja elämänhallinnalle. Vertaistoiminnassa ihminen ei ole hoidon ja toimenpiteiden kohteena vaan itse toimijana.
Lapin yliopiston lehtori, yhteiskuntatieteiden tohtori Marjo-Riitta Mattus luonnehtii vertaistukea hedelmälliseksi työmuodoksi, jota ei kuitenkaan ole tutkittu Suomessa tieteellisellä tasolla kovin paljon.
Ilmiönä se ei kuitenkaan ole uusi. Esimerkiksi AA-ryhmien toiminta perustuu samassa asemassa olevien ihmisten keskinäiseen kokemusten vaihtoon.
Vertaistukitoiminnan laajentuminen esimerkiksi päihdetyöstä lastensuojelutyöhön on Mattuksen mukaan osoitus siitä, että työmuoto on osoittautunut tulokselliseksi.
"Jos sillä ei olisi positiivisia vaikutuksia, sitä tuskin enää käytettäisiin. On selvää, että ihmiset, jotka ovat samankaltaisessa elämäntilanteessa, ymmärtävät toisiaan monesti paljon paremmin kuin ammatti-ihminen", Mattus arvioi.