Varusteet ja verryttely - kaksi olennaisinta tekijää, joihin tavallinen liikkuja voi eniten vaikuttaa vähentääkseen riskiään nyrjäyttää nilkka tai saada jokin muu liikuntavamma.
"Varusteisiin kannattaa aina satsata. Esimerkiksi kunnon lenkkitossut pitävät varmasti paremmin syksyn liukkailla kuin parhaat päivänsä jo nähneet jalkineet. Samoin muut kunnolliset liikuntalajiin tarkoitetut varusteet ovat varmasti hintansa arvoisia", kirurgi, ortopedian erikoislääkäri Jukka Ristiniemi sanoo.
Alkuverryttely lihasten lämmittämiseksi sekä jälkiverryttely ja -venyttely ovat toinen asia, jolla liikkuja voi olennaisesti vaikuttaa vammautumisriskiinsä.
"Lämmin lihas ja nivel ovat valmiina rasitukseen. Jos kylmiltään alkaa pelata melkeinpä mitä pallopeliä tahansa, riski reväyttää lihas tai jänne on suuri. Eikä pidä väheksyä jälkiverryttelyä ja venyttelyä, joilla elimistö palautetaan lepotilaan. Kuona-aineet poistuvat paremmin, ja lihaksisto palautuu seuraavaa liikuntahetkeä varten."
Seuraavalla sijalla tuleekin tekniikka, miten kukin lajiaan harrastaa.
"USA:ssa todettiin naisurheilijoilla kohtuuttoman suuri määrä polven ristisidevammoja. Lopulta keksittiin, että lähes kaikki tulivat hypyistä alas - esimerkiksi lentopallossa - väärässä asennossa, ja polvi pääsi vääntymään luonnottomasti. Oikean lajitekniikan merkitys on yllättävän suuri", Ristiniemi kertoo.
Nilkkavamma leikataan enää harvoin
Nilkkavammat ovat ylivoimaisesti tavallisimpia liikuntavammoja. Yleisimmin nilkan ulkosivun sivuside venähtää tai revähtää, kun kehon paino tulee virheasentoisen nilkan päälle.
Kun nilkka- ja polvivammat lasketaan yhteen, valtaosa Suomessa vuosittain sattuvista 330 000 liikuntatapaturmasta on koossa.
Revähtäneitä nilkan nivelsiteitä korjataan leikkaamalla enää tuskin koskaan. Polven sivusidevammat hoidetaan useimmiten samaan tapaan konservatiivisesti levolla, lääkityksellä ja tukisiteillä tai teippauksella.
"Erittäin tärkeää on muistaa kuntouttaa nilkkaa tai polvea riittävästi, ettei vamma pääse uusiutumaan. Tässä liikunnan harrastajat tekevät itselleen hallaa: lähdetään lenkille tai pelaamaan, vaikka jalka ei vielä kestäkään sitä. Paranemisaika vain pitenee. On todettu, että jopa puolelle nilkkansa loukanneista jää jonkinasteisia kroonisia vaivoja", Jukka Ristiniemi neuvoo.
Ristiniemen mukaan on varsin lohdullista, että nilkka- ja polvivammoista hyvin harvat ovat niin vakavia, että liikkuja joutuisi lopettamaan harrastuksensa kokonaan.
Talvi tuo törmäysvammat
Vuodesta 1994 Oulun yliopistollisessa sairaalassa urheiluvammapotilaita leikannut Jukka Ristiniemi tietää, että talvi tuo omat murheensa kirurgeille.
"Rinnelajien lisääntyneet vauhdit ovat olennaisesti lisänneet törmäysonnettomuuksia. Uudet carversukset ovat tehneet laskettelusta näennäisesti helppoa: totuus on kuitenkin kovassa vauhdissa toinen: edelleenkin pitää pystyä hallitsemaan suksensa."
Lenkkeilijät joutuvat talven tullessa uuteen ympäristöön, kun kesäinen lenkkipolku muuttuu jäiseksi ja lumiseksi. Tällöin uudet, kulutuspinnaltaan pitävät lenkkitossut nousevat arvoon arvaamattomaan.
"Alusta on merkittävässä asemassa myös Ouluhallissa, jonka liian pitävältä tekonurmipinnalta on vuosien varrella tullut merkittävä määrä potilaita meidän poliklinikallemme. Onneksi nykyaikaisilla tekonurmipinnoilla - kuten uudessa jalkapallon harjoitushallissa - kitka ei ole enää niin suuri, että jalka pysähtyy kuin seinään", Ristiniemi kiittelee.
Polven nivelsidevammat ovat tavallisimpia kontaktilajeissa, joissa pelaajat voivat törmätä toisiinsa. Sääreen tai jalkaterään kohdistuu suuri vääntövoima, jolloin nivelside venähtää tai repeää.
Tyypillinen sivusidevamma syntyy esimerkiksi jalkapallossa tai salibandyssä siten, että vastapelaajan jalka osuu voimakkaasti polven ulkosivuun: polvi vääntyy, ja vähintään sisäpuolen sivuside vaurioituu. Myös polvikierukka on vaarassa, kun se kiinnittyy nivelsiteeseen.
Jos polvi yliojentuu tai koukistuu vääntyessään liikaa, saattaa toinen ristisiteistä vahingoittua. Nappulat tai piikit sattavat myös olla liian tiukasti kiinni alustassa polven vääntyessä, jolloin vaaravyöhykkeessä on etenkin sisäpuolinen polvikierukka.
"Polven eturistisideleikkauksista valtaosa tehdään nykyisin tähystämällä, eli potilasta ei makuuteta sairaalassa eikä hänelle laiteta kokoraajakipsiä. Kehittynyt tekniikka on olennaisesti parantanut polvivammojen hoitoa ja nopeuttanut paranemista kymmenen viime vuoden aikana", Jukka Ristiniemi toteaa.
