Näin kunnallisvaalien alla ehdokkailta ja kansalaisilta kysellään, mihin kuntien pitäisi yhteisiä verovaroja käyttää. Vastauksiksi yleensä saadaan: terveyden- ja vanhustenhoitoon ja koululaitokseen. Turvattomat lapset, sairaat ja vanhuksethan ovat perinteisesti kuuluneet joko kirkon tai kunnan kontolle.
Verovarojen käyttäjiksi on kuitenkin toisen maailmasodan jälkeen Suomessakin ilmoittautunut koko joukko uusia avun tarvitsijoita. Aluksi piti maatalousvaltaiseen maahan luoda teollisuutta voimalaitoksineen. Tähän tarvittiin valtion yhtiöitä. Maa- ja metsätalous alkoi kasvattaa tukiviidakkoaan, mikä vain jatkui uudessa muodossaan EU:hun liittymisen jälkeen 1995.
Kunnat ottivat tehtäväkseen myös elinkeinoelämän tukemisen ja teollisuushalleja alkoi nousta vähän joka kuntaan.
Samalla, kun vannotaan vapaan markkinatalouden nimiin, huudetaan valtiota apuun. Mikään suurempi hanke ei näytä etenevän ilman valtion suoraa tukea tai takuita. Innovaatiorahoja ovat olleet kaipaamassa kaikenlaiset yritykset Nokiasta alkaen. Loistoristeilijöiden rakentamisen saaminen Suomeen edellyttää telakkateollisuuden innovaatiotukia ja kauppalaivaston ulosliputtamisen estäminen miehistötukia.
Julkisten verovarojen laarilla eivät ole enää vain lapset, sairaat ja vanhukset, vaan siellä näyttävät vaikeuksissa olevista pankeista alkaen kuikuilevan kaikki. Elämme siis todellisessa sekatalousjärjestelmässä, jossa eri tahot rahoittavat toinen toisiaan ja ovat myös velkaa toinen toisilleen. Summat ovat megalomaanisia.
Tuskin kenenkään mielikuvitus riittää saneeraussuunnitelmien tekemiseen tuhansille miljardeille, niinpä avuksi odotetaan joko talouskasvua tai inflaatiota tai kumpaakin.
Suomessa liikutaan toki vaatimattomammissa luvuissa, mutta kuntalaisiakin muistutetaan säännöllisin väliajoin, kuinka paljon kunnalla on velkaa asukasta kohti ja minkä suuruinen kunnallisvero olisi ilman valtion maksamia osuuksia.
Verotulot ovat siis äärimmäisen tärkeitä kaikille, mutta keiden niitä pitäisi maksaa. Mitä pitäisi verottaa?
Historia saattaa auttaa. Ainakin sen tuntemisesta on apua Lapin yliopiston entisen ja Helsingin nykyisen vero-oikeuden professorin Esko Linnakankaan mielestä. Linnakankaan tutkimus ”Verojen synty, kuolema, ylösnousemus ja paratiisi” on paitsi opettavaista myös hauskaa luettavaa.
Miltei kaikesta inhimillisestä tai ainakin taloudellisesta toiminnasta on verotettu tai voidaan verottaa. Epäoikeudenmukaisiksi koetut verot ovat olleet syinä kansannousuihin ja vallankumouksiin. Verot ovat usein liittyneet myös sotiin, joita on täytynyt rahoittaa.
Veroista on moneksi. Liittyihän verotus myös Jeesuksen syntymään, kun keisari Augustus antoi käskyn valtakunnallisesta verollepanosta ja Joosef lähti Mariansa kanssa Betlehemiin verotettavaksi. Yleinen verotus henkirahan muodossa oli voimassa Suomessakin 1600-luvulta aina 1920-luvulle saakka, jolloin sitä maksoivat 18–64-vuotiaat viisi markkaa vuodessa.
Verot eivät ole kuitenkaan ennenkään jakaantuneet tasan. Aatelisto oli etuoikeutetussa asemassa. Sillä oli rälssi eli verovapaus. Talonpojilta sen sijaan pyydettiin kuninkaan markkoja vuonna 1561, jotta voitaisiin tehdä kosiomatka Englantiin. Kohteena oli kuningatar Elisabet I ja sulhaskandidaattina Erik. Kuten tunnettua Elisabet ei lähtenyt minnekään, saati sitten Ruotsiin.
Verotus pohjautui 1900-luvulle saakka erityisesti maan, metsän ja vesistön tuottoon. Salpietariveron, uunien ja savupiippujen muistona elää vieläkin sanonta ”viekää tuhkatkin pesästä”. Kiinteistöjä verotetaan edelleen, ei kuitenkaan enää tulisijojen, ikkunoiden, ovien, peilien, tapettien tai tiiliseinien perusteella.
Tavaran ja omaisuuden siirtoja on verotettu kauan. Varsinkin Tanskassa ja Hollannissa on aina oltu hyvin kekseliäitä näiden verojen luomisessa. Siellähän on kansainvälistä kauppaa käyty jo satoja vuosia. Sata vuotta sitten suurin osa Suomenkin valtion tuloista koostui tulleista. Tuloverotus sen sijaan on varsin uusi tulokas valtion rahoituksessa.
Miksi siis sellainen huuto rahoitusmarkkinaverosta, jolla olisi tarkoitus kerätä 0,1 prosenttia osake- ja joukkovelkakirjojen kaupoista ja 0,01 prosenttia johdannaiskaupoista. Vapautettiinhan pörssissä tapahtuvat arvopaperiluovutukset leimaverosta vasta vuonna 1992 ja johdannaissopimusten leimavero oli voimassa vuosina 1988–92.
Heikkenisikö työllisyys ja karkaisiko osakekauppa ulkomaille? Tuskin nykyisissä osakekaupoissa kovin monta meklaria tälläkään hetkellä tarvitaan, kun ohjelmoidut tietokoneet nanosekuntien nopeudella tekevät satoja kauppoja sekunnissa. Meklaritalot suunnittelevat New Yorkin ja Chicagon pörssien välille yhä nopeampia mikroaaltoyhteyksiä. 1 200 kilometrin matka taittuisi 4,25 millisekunnissa. Kysymys on suurista rahoista.
Entä sitten, jos osakekauppa siirtyisi muille maille, kuten muutamat pankit ovat uhkailleet. Pääomallahan ei ole isänmaata, senhän jo Marx opetti. Mutta ihmisillä on kotimaa ja ainakin toistaiseksi ihmiset tekevät lait niin meillä kuin muuallakin.
Veroja on peritty aina sieltä, mistä niitä on ollut saatavissa. Kun tiukka paikka on tullut, kyllä perintään myös keinot on keksitty. Ei muutama vuosi sitten juuri kukaan olisi uskonut Sveitsin pankkisalaisuuden avautumiseen tai rahanpesusäännösten syntymiseen, mutta niin vaan nämäkin asiat ovat edenneet.
Kirjoittaja on Lapin yliopiston rikosoikeuden professori.