Maailman onnellisimmat maat löytyvät Pohjoismaista. Tämänkin vuoden listaa johtaa Norja. Kymmenen onnellisimman joukosta löytyvät myös Tanska ja Ruotsi sekä yhdeksäntenä Suomikin.
Tulokseen ovat vaikuttaneet paitsi talous myös sosiaalinen pääoma, koulutus, terveys, turvallisuus ja henkilökohtaiseksi koettu vapaus.
Pohjoismaat ovat hyvinvointivaltioita ja korkean verotuksen maita. Aina 2000-luvulle saakka ne olivat pienten tuloerojen maita. Koulutus ja terveydenhoito olivat kaikkien saatavilla. Vaikka progressio oli jyrkkä, veroista ei juuri valitettu. Yhteistä yhteiskuntaa rakennettiin. Nyt ääni kellossa on muuttunut.
Tyytymättömimpiä näyttävät olevan hyvätuloiset. Verojen maksamisen pitäisi olla lähes hyväntekeväisyyteen verrattavaa vapaaehtoistoimintaa. Suurille kansainvälisille yrityksille, suurituloisille ja varallisuutta omistaville se osittain jo sitä onkin.
Verojen minimoiminen on kasvattanut kokonaisen vero- ja sijoitusneuvojien ammattikunnan. Kukapa ei olisi tullut kutsutuksi konsultaatioon, jossa hyvin käyttäytyvät nuoret miehet puku päällä esittelevät pankkien ja vakuutuslaitosten verotuksellisesti edullisia kapitalisaatiosopimuksia. Niitä käyttäen pienemmälläkin pääomalla voi joustavasti vaihtaa sijoituskohteita ilman luovutusvoittoveroa. Verot maksetaan vasta tulevaisuudessa, kun aletaan nostaa voittoa.
Verotason väitetään olevan varakkaille liian korkean. Lafferin käyrän lakipiste on ylitetty. Jotkut eivät usko koko käyrään, vaan pitävät sitä mystisenä ja todellisuutta yksinkertaistavana. Kaavion mukaan veroasteen noustessa verotulot nousevat vain tiettyyn pisteeseen saakka, minkä jälkeen ne alkavat laskea, jos veroastetta edelleen nostetaan. Verottajan tulisi pyrkiä optimiveroon eli veroasteeseen, joka tuottaa suurimman verokertymän.
Veroihin kuitenkin vaikuttavat muutkin asiat kuin vain matemaattiset kaavat. Ennen kaikkea kysymys on yhteiskunnan talousjärjestelmästä, arvoista ja valtapolitiikasta. Itse asiassa progressio oli 1970- ja 1980-luvuilla Suomessa ja Ruotsissa jyrkempää kuin nyt. Tulotason noustessa verotaulukkoja on reivattu alaspäin.
Ruotsissa dramaattinen muutos ajoittui vuoteen 1976, jolloin Ingmar Bergman haettiin ohjaustöittensä keskeltä kuulusteluun epäiltynä veronkierrosta. Syytteet Ingmar Bergmania vastaan hylättiin, mutta hän pahoitti mielensä, lähti Ruotsista Länsi-Saksaan ja viipyi vapaaehtoisessa maanpaossa seitsemän vuotta.
Samana vuonna Astrid Lindgrenin marginaaliveroprosentti oli noussut 102:een. Hän reagoi siihen kirjoittamalla satiirisen sadun ”Pomperipossa i Monismanien”. Valtiovarainministeri Gunnar Sträng väitti valtiopäivillä Lindgrenin laskeneen veroprosenttinsa väärin, johon Lindgren totesi saaneensa luvut verovirastolta.
Sosialidemokraattien kannattajana tunnetun Astrid Lindgrenin pinna paloi marginaaliveroprosentin mentyä yli sadan. Verojen välttely alkaa monessa tapauksessa nykyään jo paljon aikaisemmin. Erityistä katkeruutta ovat herättäneet monikansalliset suuryhtiöt, joita eräät pienet maat, kuten Luxemburg, ovat salaisilla verosopimuksillaan houkutelleet veronmaksajikseen.
EU:n sisäistä kestävyyttä koetellaan tällä hetkellä monella taholla, eikä sisäinen verokilpailu ainakaan lisää solidaarisuutta. Maitten keskinäiset verosopimukset on otettu myös Suomessa tarkasteltaviksi joidenkin eläkkeelle siirtyneiden yritysjohtajien päädyttyä Portugaliin. Kun eläkkeet maksetaan suomalaisten eläkeyhtiöiden rahastoista, ei ole oikeudenmukaista, että jotkut maksavat veronsa mutta toiset eivät vain siitä syystä, että oleskelumaan kanssa on tehty 70-luvulla verovapautta koskeva sopimus. Tanska on sanonut vastaavat sopimukset irti Espanjan ja Ranskan kanssa.
Verosuunnittelun yhteydessä korostetaan säännönmukaisesti sitä, että kysymys on laillisesta menettelystä. Näin onkin, ellei kysymyksessä ole rikoksella hankittu raha. Laillisuus ja oikeudenmukaisuus eivät kuitenkaan ole synonyymejä. Historian kuluessa on tehty hirveitä asioita ihan laillisesti. Se, että menettelyä pidetään lainmukaisena, ei vielä välttämättä merkitse sitä, että lopputulos on oikeudenmukainen.
Uppsalan yliopiston sisääntuloaulan seinässä lukee kultaisilla kirjaimilla ”Tänka fritt är stort men tänka rätt är större” – On suurta ajatella vapaasti mutta on suurempaa ajatella oikein. Veroihin sovellettuna tämä Thomas Thorildin 1700-luvulla esittämä provokatiivisenakin pidetty ajatus saattaisi merkitä sitä, että verosuunnittelun perusteella tapahtuva verojen maksaminen on parempi kuin ei mitään.
Olisi kuitenkin vielä parempi, jos ne, jotka ovat yhteiskunnalta ja talouselämältä paljon saaneet, myös enemmän yhteiseen talouteen maksaisivat. Eivätkä ainakaan kuvittelisi, että kaikki se maallinen hyvä, mitä heille on kertynyt, on pelkästään heidän omaa ansiotaan.
Kirjoittaja on rikosoikeuden professori emerita.