Ukrainan tapahtumat laukaisivat tänä keväänä Suomessa ennen kokemattoman keskustelun maanpuolustuksesta. Julkisuudessa suurinta huolta on kannettu puolustusvoimien kyvystä torjua Venäjän mahdollinen hyökkäys.
Venäjän sotilaallinen uhka Suomelle on tänään enemmän teoreettinen kuin todellinen. Sen sijaan ulkoministeriöön kohdistuneet tietomurrot osoittavat, että verkkojen kautta tapahtuvat hyökkäykset ovat arkea.
Jos verkkohyökkäyksiä ei osata jäljittää ja torjua, muodostavat ne suurimman uhan koko yhteiskunnalle. Verkkojen kautta yhteiskunnan toiminnat on mahdollista saada halvaantumaan hyvinkin nopeasti.
Ulkoministeriön ja suojelupoliisin tiedotustilaisuudessa keskiviikkona vallitsi sama salaperäisyys, joka on jatkunut ulkoministeriön verkkohyökkäyksen ympärillä siitä saakka kun se vuoden 2013 keväällä tuli ilmi.
Jotain sentään kerrottiin enemmän. Verkkoa hyväksi käyttäneitä vakoilutapauksia oli kaksi. Toiseen niistä tuli vinkki ulkomailta. Tutkinnan aikana paljastui toinen hyökkäys, jota pidetään ensimmäisenä tietoon tullutta vakavampana. Samanlaisen murron kohteeksi joutui ainakin 12 Euroopan maata.
Sen tutkivat viranomaiset suostuivat paljastamaan, että hyökkäysten taustalla on jokin ”valtiollinen taho”. Sen sijaan sitä ei kerrota, mihin maahan jäljet johtavat.
Vakoilun tultua päivänvaloon syyttävät sormet osoittivat ainakin Venäjän, Yhdysvaltojen ja Kiinan suuntaan. Jokaisella näistä maista on intressi ja myös kyky urkkia verkon kautta.
Asian arkaluonteisuuden ja tutkinnan kannalta on ymmärrettävää, ettei epäilyksen alaisen hyökkääjän nimeä anneta julkisuuteen. Ennen kuin tekijät kerrotaan, näytön tulee olla varmasti todistettavissa. Tällainen varmuus voi olla vaikea saavuttaa verkkomaailmassa.
Vaikka verkkourkinnan avulla Suomesta ei ilmeisesti ole saatu imuroitua suuria salaisuuksia, vieraisiin käsiin on kuitenkin päässyt tietoja, jotka eivät sinne kuulu.
Verkkovakoilun paljastuminen on tervetullut herätys koko yhteiskunnalle. Ensinnäkin se on muistutus siitä, että verkkomaailmassa voi tapahtua mitä tahansa. Toisekseen se on tärkeä hoksautus, ettei tavallisen kansalaisenkaan kannata repiä koko elämäänsä auki verkossa. Tai ainakin täytyy ymmärtää, että kaikkea mitä siellä sanotaan, voidaan käyttää sanojaa vastaan.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) on verrannut tietomurtoja urheilun dopingkontrolliin. Vertaus ei ole tyhjästä temmattu. Kysymys on murtojen ja suojauksen välisestä kilpajuoksusta. Valitettavasti tässäkin rikollisuuden lajissa pelko on, että rikolliset ovat askeleen edellä viranomaisia.
Verkkovakoilu on todellinen ja jo olemassa oleva uhka yhteiskunnalle, ja siksi siihen on suhtauduttava asian vaatimalla vakavuudella. Suomessa on tekniset välineet torjua verkkohyökkäyksiä, mutta ongelmaa ei vielä tiedosteta riittävästi. Ulkoministeriöön kohdistunut tietomurto toivottavasti avaa kaikkien silmät.
Pääkirjoitus