Kolumni

Verk­kai­suus ta­kai­sin muotiin

Puolisoiden tulojen kasvu vähentää ratkaisevasti heidän keskenään viettämäänsä aikaa.Tämä ilmenee vasta tarkastetusta väitöskirjasta.

Puolisoiden tulojen kasvu vähentää ratkaisevasti heidän keskenään viettämäänsä aikaa. Tämä ilmenee vasta tarkastetusta väitöskirjasta.

Taitava, pulskilla optioilla ja kannustepalkkioilla vuosittain siunattava tuloksentekijäpariskunta näkee toisensa kaksi kertaa. Ensin häissään, sitten seuraavaksi jomman kumman hautajaisissa.

Väliajan aviopari käyttää viestimällä verkostolleen partnershipin perusarvoja ja sitouttamalla itseään dynaamisiin tavoitteisiin.

Raha tekee vajaaksi. Rikas ei tunne läheisiään. Hätäpäissään tuhnaistut lapset tajutaan omiksi vasta kun vertaa tarhan aidalle ripustautuneita kasvoja lompakon liepeen valokuviin.

Kiireestä on tullut mahtavuuden ja merkittävyyden ulkoinen tunnusmerkki.

Aivan samalla tavalla kuin vyön päällä keinahteleva paksu maha oli 1700-luvulla tai hevosittomilla vaunuilla tehty maaseuturetki 1900-luvun alussa.

Sopii kysyä, missä kohtaa järki lähti ja työ meni kaiken muun edelle?

Ei missään. Sillä emme oikeastaan enää edes tee työtä. Me vain kiidämme palaverista toiseen, joissa puhkumme elämäntapahoukkina. Meillä on joulu ainainen, mitä kiireen määrään tulee. Burn out on kirkkain mitali uuden ajan sankarille.

Sitä jotenkin kaipaa vanhan ajan rautakaupan purkkasuista vetelystä, joka ei tahtonut saada myydyksi mitään ennen kuin asiakas alkoi huitoa nyrkillä tiskin yli.

Verkkaisen kiiruhtamisen seuralle olisi nyt kysyntää. Yhteiskuntaa ravistelemaan tarvitaan puolilöperöä yhden asian liikettä, joka liikkuu potkukelkalla.

Se muistuttelisi lentolehtisillä, ettei koti ole yöpymispaikka, vaan siellä saattaa majailla mukavia tuttavia. Liike tähdentäisi, että kaikilla asioilla on hyvät ja huonot varjopuolensa.

Verkkaisen kiiruhtamisen seura muistuttaisi korostetusti, että jos ihminen saisi potkaista persauksille jokaista myyntihenkistä yhteistyödynamoa, niin kukaan ei voisi istua viikkokausiin.

PETRI LAUKKA

petri.laukka@kaleva.fi