Venäläisten omistamien vapaa-ajan asuntojen määrä saattaa jopa kaksin- tai kolminkertaistua Suomessa vuoteen 2030 mennessä, arvioi Tutkimus- ja analysointikeskus TAK.
Tällä hetkellä venäläisomisteisia kiinteistöjä on maassa noin 5 000-6 000.
Tuoreessa selvityksessään TAK toteaa, että venäläiset käyttävät loma-asuntoihin reilusti yli kaksi miljardia euroa vuosien 2013 ja 2030 välillä, jos kiinteistöjen hankinta kasvaa voimakkaimman ennusteen mukaan.
Tähän mennessä ostokset ovat keskittyneet etenkin Etelä-Karjalaan ja Etelä-Savoon. Niissä sijaitsee lähes 70 prosenttia venäläisten Suomessa omistamista asunnoista.
Kasvava kysyntä todennäköisesti nostaa kesämökkien hintatasoa nykyisestä.
Viidennes TAKin haastattelemista hyvätuloisista pietarilaisista haluaa vapaa-ajan asunnon lähelle palveluita kuten kylpylöitä, huvipuistoja ja muuta kulttuuria. Näiden perheiden odotetaan hankkivan asuntonsa suurista kaupungeista tai matkailukeskuksista.
TAK koosti selvityksensä työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta.