Venäläisten kiinteistökaupoista Suomessa on kerrottu tiedotusvälineissä jo vuosia. Tonttikauppojen on katsottu parhaimmillaan piristävän matkailua, mutta nyt venäläinen omistus on noussut täysin uuteen valoon.
Puolustusministeri Carl Haglund (r.) vaati valtiolle oikeutta puuttua ulkomaalaisten kiinteistökauppoihin, kun hän puhui alkuviikolla maanpuolustuskurssin avajaisissa.
Haglund viittasi Ukrainan sotaan ja toisen valtion sisällä tapahtuvaan vaikuttamiseen ”pienine vihreine miehineen”. Nimitys tuli tutuksi Venäjän tunnuksettomista joukoista Krimin niemimaalla.
Turvallisuusympäristön täydellinen muutos vaatii Haglundin mielestä sitä, että valtion pitää voida estää tarvittaessa kiinteistökaupat strategisten kohteiden läheisyydessä.
Venäläisomistukseen on siirtynyt kiinteistöjä näköetäisyydeltä suomalaisista sotilaskohteista. Valtion kiinteistöomaisuutta hallinnoiva Senaatti-kiinteistöt on myynyt kolmisenkymmentä rajavartioasemaa, joista tiettävästi neljä päätyi jatkokaupoissa venäläisille Lappeenrannassa, Imatralla, Parikkalassa ja Kiteellä.
Venäläismiehet Karjalassa tunnetaan innokkaina kalastajina ja metsästäjinä, mutta viimeistään nyt alkaa olla syytä tutkia tarkemmin, käyttävätkö venäläiset omistajat rajaseudun halpoja taloja vain eräkämpikseen tai lomailuun.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) sanoi Haglundin ulostulon jälkeen, että joissakin venäläiskaupoissa on syytä epäillä järjestelmällistä toimintaa. Kun asia sanotaan suoremmin, ainakin osa kaupoista liittynee Suomen alueella harjoitettavaan tiedustelutoimintaan olkoonkin, että valtaosa venäläisten kiinteistökaupoista täällä on normaalia sijoitusbisnestä.
Mielipiteet venäläisten maaomistuksista ovat muuttuneet nopeasti. Kansanedustajien niukan enemmistön tuen saanut lakialoite EU- ja Efta-maiden ulkopuolisten henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistönhankinnan rajoittamisesta raukesi eduskunnassa viime lokakuussa. Samaa asiaa koskeva kansalaisaloite julkistettiin helmikuussa.
Jos joihinkin kiinteistökauppoihin liittyy todellinen turvallisuusuhka, on päivänselvää, että valtion täytyy saada oikeus puuttua ulkomaalaisten kauppoihin sotilaskohteiden ja elintärkeiden energia- ja liikennealueiden lähellä.
Suomessa aletaan tottua pohjoismaiseen avoimeen julkisuuteen myös viranomaistoiminnassa. Turvallisuusasioissakin avoimuus on paras keino vähentää kansalaisten tietämättömyyttä, katkaista aiheettomat pelon tunteet ja lisätä järkevää toimintaa. Tietoa ulkomaalaisten tonttikaupoista sietäisi siis tulla julki sikäli kun se on mahdollista.
Venäläisiä sinänsä ei ole syytä epäillä ”pieniksi vihreiksi miehiksi”. Kauppa- ja kulttuuriyhteyksiä sekä muuta vuorovaikutusta tarvitaan. Maakaupat ovat tällaista vuorovaikutusta, varsinkin jos ne olisivat vastavuoroisia. Niihin mahdollisesti liittyvät turvallisuusriskit on kuitenkin otettava vakavasti.
Pääkirjoitus