Helsingissä, Tampereella ja muissakin Suomen kaupungeissa liikkui 1980-luvulla punavalkoisia Ikarus-busseja ja niistä nousseita turisteja. Tähän vuodenaikaan tulijoilla oli komeita karvahattuja ja pitkiä nahkatakkeja turkiskauluksineen. Silmälasit olivat suurisankaisia, ja hampaissa välkkyi kulta.
Helsingissä joukon vierailukohteisiin kuului Kallion Lenin-muistohuone, Tampereella Lenin-museo. Iltaisin tulijat liikkuivat pienissä ryhmissä kuin toisiaan tarkkaillen, katselivat näyteikkunoita mutta eivät menneet kauppoihin. Ei ollut rahaa, eivätkä pimeillä nurkilla tehdyt yritykset vaihtaa mahorkka tai matrjoska-nukke länsituotteisiin useinkaan onnistuneet.
Tuo joukko puhui venäjää, sillä sen lähtömaa oli Neuvostoliitto.
Nyt punavalkoiset bussit ovat historiaa, eikä entisiä pasteeraavia pienryhmiä enää Helsingin tai Tampereen kaduilla näy.
Venäjää sen sijaan kuulee Helsingin ja monen muun suomalaiskaupungin kaduilla enemmän kuin koskaan ennen.
Helsingissä asuu tuhansia venäläisiä, mutta myös itärajan yli tulleiden turistien määrä on kasvanut huimasti. Joukkoa tuovat kaupunkiin päivittäin kymmenet bussit mutta ennen kaikkea viisi junavuoroa: neljä Pietarista ja yksi Moskovasta.
Venäläisturistien erottaminen katukuvasta on paljon vaikeampaa kuin ennen. Etenkin venäläinen nuori polvi pukeutuu kuten nuoriso läntisessä Euroopassa. Kilvassa saappaiden koron korkeudessa venäläisnaisilla on tosin muutaman sentin etumatka.
Vielä 1990-luvun alussa kaakkoissuomalaisen kaupan ovessa saattoi oli käsin kirjoitettu lappu: "Vain yksi venäläinen kerrallaan."
Monen Helsingin keskustassa sijaitsevan liikkeen tai ravintolan ovessa on nyt niin ikään venäjänkielinen kyltti. Niissä todetaan, että "Palvelemme venäjäksi" tai "Meillä on venäjänkielinen ruokalista".
Asenteiden käännös on ainakin palvelualoilla ollut 180 astetta, ja se pyörähdys on kannattanut tehdä. Viime vuonna venäläisturistit jättivät Suomeen rahaa noin 700 miljoonaa euroa.
Pietarissa tai Moskovassa asuvalle suomalaiskaupungit ovat edullisia ostospaikkoja. Suomi on venäläisille myös turvallinen, puhdas ja rauhallinen lomapaikka. Näillä valteilla Suomi on noussut venäläisten kaikkein suosituimmaksi ulkomaankohteeksi, jos yhteen lasketaan loma-, työ- ja muut matkat.
Sille, joka pelkää hyökyä idästä, ajat vain pahenevat. Venäläisten tulo Suomeen kiihtyy edelleen: tänä vuonna Suomen konsulaatit Venäjällä myöntävät noin 1,2 miljoonaa viisumia. Monikertaviisumien ansiosta tänne tehtävien vierailujen määrä on paljon korkeampi. Vielä viime vuonna myönnettyjen viisumien määrä jäi runsaaseen 700?000:een.
Oulun seudulla tulijavirran roima kasvu ei valitettavasti näy samaan tapaan. Kun Venäjältä tulee ensi vuodenvaihteen juhlakauden aikana Suomeen 17 ylimääräistä junavuoroa, niiden määränpäinä ovat Helsinki, Kuopio, Kajaani, Rovaniemi, Kemi ja Kemijärvi.
Maantieteelle ja lattealle maisemalle emme voi paljon, mutta jos Kemi, niin miksei myös Oulu?
Vanhatkin asenteet elävät. Tuore todiste on se kuohunta, joka on noussut Savitaipaleella Etelä-Karjalassa. Kunnassa syntyi kansanliike vastustamaan rantatontin myymistä venäläisille kylpylää varten. Ei saisi myydä, koska talvi- ja jatkosodan uhraukset olivat meillä raskaat. Ikään kuin turistit häpäisisivät suomalaisen maaperän.
Turistien vika ei ole sekään, että vastavuoroisuus maakaupoissa ei toimi maiden välillä.
Turvallisuudenkin kannalta on sitä parempi, mitä useampi venäläinen turisti tänne tiensä löytää. Arkijärjellä ajateltuna keskinäinen riippuvuus ja turistien mukana leviävä myönteinen Suomi-kuva syövät pohjaa siltä mahdollisuudelta, että Suomeen voitaisiin Venäjällä vielä joskus lyödä vihollismaan leimaa.