Jos 15-vuotias Katja Kurttio olisi taitoluistelija, hänen suoritustaan seurattaisiin arvokisojen katsomoissa henkeä pidättäen.
Hymyillen neitonen liukuisi jäälle, tanssisi musiikin soidessa eteenpäin, ja selvittäisi helpon näköisesti sarjan hyppyjä ja piruetteja, joiden harjoittelemiseen on mennyt satoja tunteja. Ja tyylikkyys olisi sitä luokkaa, että laajan Venäjänmaan valmentajatkin nyökkäilisivät hyväksyvästi.
Mutta Pohjankartanon yläasteen oppilas Katja Kurttio ei ole taitoluistelija, vaan viulisti. Hänen oppimestarinsa Oulun konservatoriosta, viulisti Sergei Sarkissiants, 63, ja pianisti Olga Maslak, 79, sopisivat kuitenkin mainiosti jääprinsessan valmentajan rooliin. Sydämellisesti he kaappaavat Katjan halaukseensa kuin oman lapsenlapsensa.
"Viulunsoitto on kuin taitoluistelua, koska molemmissa tekniikka on opittava ennen 16.-17. ikävuotta. Nuoret lihakset ja jänteet on helpompi kouluttaa. Viulunsoiton koordinaatio on monimutkainen, koska pitää opetella kaksi soitinta: jousi ja viulu", kertoo Sarkissiants.
Katja Kurttio on Suomen lupaavimpia nuoria viulisteja. Kesäkuussa hän voitti kansainväliseen jousisoittajien Grand Prix -kilpailun Jyväskylässä. Mukana oli nuoria virtuooseja enimmäkseen Venäjän ja Itä-Euroopan tasokkaista konservatorioista.
Katja Kurttion esiintyminen teki 12 -jäseniseen tuomaristoon sellaisen vaikutuksen, että Sarkissiants kutsuttiin juryn lisäjäseneksi välittömästi.
"Lavalla jännitin vähemmän kuin luokassa. En ottanut paineita", Katja toteaa.
Voitto on toistaiseksi poikinut lähinnä harjoitteluintoa. Oikea asenne etenemiseen on se, että valmistaudutaan hitaasti kiiruhtaen.
"Venäläiset kollegani ovat sanoneet, että Katjan taidot kelpaisivat myös Moskovan konserttilavoilla", Sergei Sarkissiants sanoo. "Mutta nenä ei saa mennä pystyyn", hän komentaa oppilastaan hyväntahtoisesti.
Sarkissiants ja Maslak vaativat venäläiseen tapaan oppilaaltaan paljon, mutta he antavat myös aikaansa tunteja laskematta. Viulutuntien lisäksi olennaisia ovat säestystunnit. Pianisti toimii yhteismusisoinnin ja tyylinmukaisuuden
opettajana.
"Katja sai viime keväänä varmaan 50 säestystuntia, joista vain osa kuului viralliseen tuntimäärään", sanoo Sarkissiants. Hän kiittelee konservatorion rehtoria Ahti Alataloa tilanteen ymmärtämisestä.
Sarkissiants opettaa myös Oulun seudun ammattikorkeakoulussa. "Siellä ammattiopiskelija saa säestystä vain viisi tuntia vuodessa! Venäjällä säestystä on yhtä paljon kuin yksityisopetusta!" hän vertaa.
"Suomessa on hienot puitteet ja tietokoneet, mutta opetuksesta säästetään", napauttaa vuodesta 1991 saakka Oulussa asunut viulisti.
Venäläisessä viulukoulussa muusikkouden kehittämiseen käytetään aikaa. Musiikillisten fraasien ja soinnin tulee laulaa. Tulkinnat uhkuvat kauneutta ja runsautta.
"Länsimainen tulkintatraditio on kevyempi ja individualistisempi."
Katja Kurttiota luonnehdittiin Jyväskylän kilpailussa venäläisen ja länsimaisen viulisti-ihanteen symbioosiksi.
Ei ihmekään, onhan hän venäläisen äidin ja suomalaisen isän tytär. Kotonaan suomea puhuva Katja kommunikoi venäjäksi soitonopettajiensa kanssa.
"Enimmäkseen kyllä soitamme. Sergei näyttää soittamalla, mitä tarkoittaa", Katja kertoo.
Katjan arkeen kuuluu 3-4 tuntia harjoittelua. Katja naureskelee kysyttäessä, onko hän aina treenannut mielellään.
"Nyt kiitän äitiä siitä, että hän on joskus pakottanut."
Katjan mukaan tekniikan viilaaminenkin on palkitsevaa, koska kapasiteetti tehdä
musiikkia kasvaa heti. Toiveena vain olisi saada oma viulu - arvoviulun hankkiminen ei onnistu pikkurahalla.
Entä millä keinoin Sarkissiants saa oppilaansa pistämään parastaan?
"Pieni lapsikin on henkilö. Heidät täytyy oppia tuntemaan. Toista kannattaa kehua, toiselle voi olla ankarampi", Sarkissiants toteaa.
Sarkissiants tekee elekielellään selväksi, että musiikin opiskelussa on laitettava tunteet ja koko ihmisyys peliin.
"Tekniikka voi olla täydellinen, mutta jos sydän on kylmä, soitto ei kosketa!" hän
huudahtaa.