Euroopan muuttumisesta johtuvat mullistukset eivät Suomen osalta vielä ole ohi. Neuvostoliiton hajoaminen ja Baltian maiden itsenäistyminen, liittyminen Euroopan unioniin, euron käyttöönotto ja EU:n uusi laajeneminen ovat saamassa seuraa.
Näköpiirissä on ainakin kaksi asiaa, jotka vaikutuksiltaan voidaan liittää äskeiseen listaan. Toinen on päätös Nato-jäsenyydestä, toinen on Venäjän ja Euroopan unionin välinen viisumivapaus.
Nato-keskustelu käy kiivaana, viisumeista ei paljon julkisuudessa puhuta. Kumpikin saattaa olla toteutumassa samoihin aikoihin, jos ovat yleensä toteutuakseen. Se tarkoittaisi seuraavaa hallituskautta.
Tosin viisumeita koskeva päätös ei ole Suomen oma, vaan unionin, ja periaatteessa tavoite on jo lyöty lukkoon EU:n ja Venäjän kesken.
Viisumeista puhuttaessa on erotettava kaksi asiaa: käytäntö ja periaate. Käytännön kysymys on se, että Venäjän passiolot ja rajavalvonta etenkään etelässä eivät vielä ole siinä kunnossa, että viisumivapauden nopea toteuttaminen olisi edes teknisesti mahdollista. Puhutaan useista vuosista, ennen kuin nämä voidaan saada riittävään kuntoon. Rajavalvonnan kannalta tämä on Suomelle keskeisimpiä ongelmia: kun joku tulee itärajan ylityspaikoista Suomeen, hän tulee samalla koko liikkumiseltaan vapaalle Schengen-alueelle, ja kulkemista on pystyttävä uskottavasti valvomaan.
Tämän todellisen käytännön ongelman myötä viisumivapaudesta puhutaan Suomessa yleensä kuten EU:kin virallisesti tekee, "pitkän aikavälin" tavoitteena. Mutta niin voi samalla väistää myös sen, ettei tarvitse varsinaisesti ottaa kantaa koko asiaan eli siihen, halutaanko Suomessa Venäjän viisumivapautta vai ei.
Kalevan haastattelussa joulukuussa ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki arvioi, että kyseessä on enemmän vuosien kuin vuosikymmenien asia. Tarkkoja tavoitteita ei ole, vaikka Venäjällä on niitäkin toivottu. Asetelma tuntuu joskus olevan se, että Venäjästä kaukana olevat EU-maat ovat valmiimpia nopeaan viisumivapauteen kuin lähellä olevat maat. Viidestä kymmeneen vuotta voi olla realistinen arvio.
Ulkoministeriön kassaan tilittyy nykyään vuosittain yli kymmenen miljoonaa euroa Moskovassa, Pietarissa, Petroskoissa ja Murmanskissa myönnettävistä Schengen-viisumeista. Kulujen jälkeenkin nykyinen toiminta on Suomelle rahallisesti selvästi kannattavaa.
Venäjällä on epäilty juuri Suomen jarruttavan EU:n etenemistä asiassa. Toukokuussa pääministeri Matti Vanhanen korosti virkaveljelleen Mihail Fradkoville, että viisumeissa kyse on puhtaasti käytännöstä, ei lainkaan politiikasta.
Unionin ja Venäjän sopimuksiin tavoite on kirjattu. Virallisen Suomen kanta on selvä: viisumivapauden toteutumista ei vastusteta, kunhan edellytykset ovat kunnossa.
Suomessa on usein valitettu Venäjän viisumin saannin vaikeutta. Pitkiä jonoja nähdään myös Suomen konsulaattien ulkopuolella Venäjällä. Siihen nähden on erikoista, että käytännön helpottamisesta ei ole kuulunut puheita, vaikka muualla siinä edetään.
Viime viikolla Venäjän hallitus hyväksyi Ranskan ja Italian kanssa tehdyn sopimuksen uudesta viisumikäytännöstä. Tarkoitus on helpottaa opiskelijoiden, virkamiesten, liikemiesten, tieteentekijöiden, kulttuurin alan ja urheilijoiden liikkumista. Etenkin ranskalaiset pääsevät Venäjälle ilman erillistä kutsua. Monikertaviisumilla voi Venäjällä oleilla viisi vuotta, ja välillä voi vapaasti poistua maasta.
Aiemmin Saksan kanssa on sovittu viisumikäytäntöjen helpottamisesta. Ulkoministeri Sergei Lavrov piti uusia sopimuksia läpimurtona suhteissa Schengen-maiden kanssa. Kaikkia läpimurto ei silti koske; suomalaiset saavat yhä manailla kutsukäytännön vaivalloisuutta ja kalleutta.
Suomi soveltaa EU:n yhteisiä sääntöjä, samaan aikaan Venäjä neuvottelee unionin isojen maiden kanssa kahdenvälisiä liikkumisen helpotussopimuksia. Tämäkin on mielenkiintoinen ilmiö.
Mutta oletetaan, että käytännön pulmat aikanaan poistuvat. Venäjä ja EU pääsevät sopimukseen, viisumivapaus toteutuu. Suomelle se on suuri muutos, se on selvä, mutta mihin suuntaan?
Moni tuntuu asiaa epäröivän. Itse uskon, että tuo muutos on hyväksi. Suljetut rajat kuuluvat suljettuihin yhteiskuntiin. Sitä lajia on itärajan takana nähty riittämiin. Suomessa ollaan huolissaan Venäjän demokratian tilasta, sen kansalaisyhteiskunnan asemasta ja sananvapaudesta. Ihmisten vapaa liikkuminen ja kasvavat yhteydet helpottaisivat kaikkea tätä. Sitä paitsi turvallisin raja on sellainen, jonka yli pääsee, kun haluaa. Juuri siihen Euroopassa on koko ajan pyritty.
Pelätään lieveilmiöitä, kuten prostituutiota ja rikollisuutta. Ehkä osin syystä, ehkä osin suotta, vaikea sanoa. Mutta pelkojen rinnalle tulee asettaa ainutlaatuinen mahdollisuus, jonka toisi itärajan avautuminen samoihin aikoihin Venäjän talouden avaamisen kanssa. Halutaanko Suomen talouteen nousua ja uusia markkinoita, halutaanko elintasokuilun kaventumista, halutaanko helppoa pääsyä Pietariin, ja - mikä saattaa olla vaikuttavin seuraus tästä kaikesta - halutaanko rajantakaisen Karjalan tuloa osaksi suomalaisten arkitodellisuutta?
Sillä kyse ei ole vain venäläisten pääsystä länteen, vaan EU-kansalaisten pääsystä itään. Jos Venäjän lainsäädäntö normalisoituu, kuten on tavoite, ja viisumipakko poistuu, Aunuksen unenomaiset kylät ja Sortavalan saaristo Laatokalla vuonoineen on muutaman tunnin matkan päässä Suomesta, milloin vain. Se tarkoittaa aivan uuden ajan alkua, monin tavoin.
Viisumipakon poisto ei tunnu vain Suomessa. Se muuttaa myös koko rajantakaista Venäjää, ja nimenomaan sitä. Tavalla, jota ei ole vielä ennen nähty, mutta joka toivottavasti nähdään.